Voinko mennä toppatakeissa ukin hautajaisiin?
Tiedän, ettei se ole oikein sopiva, mutta ei nyt olisi varaa villakangastakki In ja olen lihonut yli vanhasta.
Kommentit (56)
Ovatko hautajaiset kokonaan sisätiloissa vai mennäänkö yhdessä laskemaan arkku hautaan? Edellisessä tapauksessa ulkovaatteilla ei ole niin paljon väliä. Jälkimmäisessä yrittäisin saada siistimmän takin lainaksi jostain.
Totta kai voit mennä toppatakissa. Ei ukki siitä suuttuisi.
Laita myös isot halvat killuttimet korviin ja jalkaan niin epäsopivat kengät ettei ne pysy jalassa.
Eilisissä hautajaisissa oli 15 toppatakkia, pari farkkutakki ( 2 tai 3) yksi neuletakki ja muutama kangas/samettiyhdistelmätakki. Ja yksi ns. tuulipuvuntakki.
Yhtään villakangastakkia ei ollut. Ei ollut myöskään yhtään sinisiä farkkuja, mustia useammat. Ja yksi minihame.
Oikein oli sopivia vaatteita, sillä minihameella saattoi tulla vähän kylmä, mutta toisaalta kirkossa oli ennen haudallemfnoa kuuma. Jospa se tasasi.
Kyllä toppatakissa voi mennä, kun on musta tai tumma.
Olin itsekin juuri hautajaisissa ja kirkossa oli tosi kuuma. Aiemmin kirkoissa on muistikuvani mukaan ollut aina ktlmä. Onko tässä tapahtunut jokin muutos laajemminkin? Nythän pitäisi vielä säästää sähköä.
Vierailija kirjoitti:

Saman huomasin myös. Ennen on kirkossa joutunut palelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai voit mennä toppatakissa. Ei ukki siitä suuttuisi.
Juu, mutta kun se etiketti!
Minä olen hautajaisissa suremassa minulle läheisen menettämistä. En näyttämässä kuinka osaan etiketin. Ja tämän aina sanon jos joku kommentoi asuani, että eivätkö itse sure.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hautajaisissa suremassa minulle läheisen menettämistä. En näyttämässä kuinka osaan etiketin. Ja tämän aina sanon jos joku kommentoi asuani, että eivätkö itse sure.
Älä saivartele. Ei häihinkään mennä valkoisessa mekossa.
Musta, siisti toppatakki käy kyllä.
Sitten voi jos takki on väriltään tumma.
Arkunkantajilla on suotavaa olla sama vaatetus. Näillä keleillä musta takki ja valkoinen huivi ja mustat käsineet.
HenkkaMaukasta saat miesten mustan pitkän villakangastakin 59 €.
UFFesta sama varmaan parilla kympillä
Muista kirkas golf tms sateenvarjo ja sido nauhat kiinni ettei kenkä putoa.
Pari toppatakkia päällekkäin on minimi hautajaisissa. Lisäksi mustat lasit ja ynseä ilme.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hautajaisissa suremassa minulle läheisen menettämistä. En näyttämässä kuinka osaan etiketin. Ja tämän aina sanon jos joku kommentoi asuani, että eivätkö itse sure.
Oletpa itsekäs ja epäkohtelias. Minä pukeudun aina mustiin tilaisuutta ja lähiomaisia kunnioittaakseni ja varsinkin jos olen arkunkantaja.
Yksityisesti voin mennä käymään omaisteni haudalla vaikka lenkkipuvussa.
Jos luulet ukkisi olevan enemmän pahoillaan toppatakistasi kuin siitä, että et mene hänen viimeiseen juhlaansa maan päällä, niin jää kotiin. Ja kun tietää, ettei ukkisi voi olla asiasta sitä eikä tätä mieltä, niin haistata pitkät niillä ukkisi suremista toissijaisena pitäville, ulkokultaisuutta kumartaville sukulaisille.
Ellet ole virallinen kutsuvieras valtiollisissa ympäri maailmaa kuvattavissa hautajaisissa, voit mennä toppatakissasi.
Minulla on musta villakangastakki, jota käytän vain hautajaisissa. En ole hommannut takkia ko. tarkoitukseen, mutta käyttöä ei muuten vain itselläni sille ole. Jos tuota takkia ei kaapissani valmiiksi roikkuisi, pitäisi hautajaisissa talvisin ihan perus toppatakkia, en koe että ulkotakilla lopulta on tilaisuudessa kovinkaan väliä, enemmänkin sillä mitä takin alla on, sieltä ne pahimmat "etikettivirheet" löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Voit mennä. Muista ottaa selfieitä instaa varten.
Twitterissä pitää kertoa asiasta myös, ettei käy kuin Halosen Tarjalle...
Ukeissa ja saattoväessä on eroja. Minun ukkini olisi pitänyt moukkana ja kunniattomana punakaartilaisena hautajaisiin osallistumista tilaisuuteen sopimattomissa vaatteissa. Hän oli viimeiseen asti upseeri, valtionhallinnon johtaja ja vanhanajan herrasmies.
Tää hautajaishullu on yhtä paha kuin nimi- tai poikalapsihullu.
Montako toppatakkia aiot laittaa?