Hei, te uusperheessä kasvaneet!

Äitipuoli on minulle kuin kolmas vanhempi ja olin iloinen kun sain pikkusiskon.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuoli on minulle kuin kolmas vanhempi ja olin iloinen kun sain pikkusiskon.

Onko isäpuolta? 

 

Oletko läheinen pikkusiskosi kanssa?

Vanhempani erosivat ollessani 6-vuotias, isältä tuli parina jouluna kortti ja nyt aikuisena en tiedä, onko elossa tai onko minulla sisaruspuolia. 

Äiti alkoi seurustella lapsettoman miehen kanssa kun olin 8-vuotias. Tämä mies otti meidät pakettina ja kohteli kuin omaansa, auttoi läksyissä ja kuskasi harrastuksiin. Isäpuolestani tuli luotettavampi ja turvallisempi aikuinen elämässäni kuin äidistäni.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat ollessani 6-vuotias, isältä tuli parina jouluna kortti ja nyt aikuisena en tiedä, onko elossa tai onko minulla sisaruspuolia. 

 

Äiti alkoi seurustella lapsettoman miehen kanssa kun olin 8-vuotias. Tämä mies otti meidät pakettina ja kohteli kuin omaansa, auttoi läksyissä ja kuskasi harrastuksiin. Isäpuolestani tuli luotettavampi ja turvallisempi aikuinen elämässäni kuin äidistäni.

Vau! Ei voi kuin hattua nostaa isäpuolellesi. 

Isäpuoli oli todella kylmä ja välinpitämätön. 

Työni kautta olen huomannut, että uusperheet toimivat erittäin harvoin. Jätä perustamatta se ihan jo lastenkin takia. Uusperhehelvetit on niin nähty. 

Isäni ja äitini erosi kun olin n. 12v. Ehkä vuosi tästä meille muutti tuntematon mies, jolla ei ollut lapsia ja joka oli äitiä 10v nuorempi. Olin ujo, enkä saanut kontaktia mieheen, hän ei vaikuttanut lapsi rakkaalta. Äitin orastava alkoholismi muuttui pikkuhiljaa vakavammaksi ja he olivat joka ilta pois, baareissa, ja illat tappelivat. 

Jouduin soittamaan kerran poliisit ja poliisi kertoi minulle että koska äitini puhui ensin miehestä, niin se tarkoittaa että se mies on tärkeämpi hänelle kuin lapset. Näin sanoi poliisi nainen 15 vuotiaalle tytölle joka rohkeasti puuttui rikolliseen toimintaan (väkivalta).

Nykyään välit on etäiset, ihan ok, joskus hän auttaa ym mutta koskaan ei läheiset välit ja koin että äitille ei lapset kovin tärkeitä.

Elin uusperheessä jossa kumpikaan vanhempi ei ollut biologinen vanhempi. Äitini, eikä isäni kumpikaan halunnut minua kun isäni erosi silloisesta puolisostaan josta tuli minun ohjeishuotaja. Perheeseen kuuluui isä joka oli biologinen vain yhdelle lapsesta, me muut neljä oltiin tämän oheishuoltajan lapsia.  Kaikki me olimme vain lapsia, ei sinun tai minun, jne ja kaikkia kohdeltiin tasapuolisesti ja kohdellaan edelleenkin, esim minun lapsilleni he ovat mummi ja vaari. 

Vierailija kirjoitti:

Elin uusperheessä jossa kumpikaan vanhempi ei ollut biologinen vanhempi. Äitini, eikä isäni kumpikaan halunnut minua kun isäni erosi silloisesta puolisostaan josta tuli minun ohjeishuotaja. Perheeseen kuuluui isä joka oli biologinen vain yhdelle lapsesta, me muut neljä oltiin tämän oheishuoltajan lapsia.  Kaikki me olimme vain lapsia, ei sinun tai minun, jne ja kaikkia kohdeltiin tasapuolisesti ja kohdellaan edelleenkin, esim minun lapsilleni he ovat mummi ja vaari. 

Ja lisään vielä sen, että me olimme myös ihan vaan perhe. 

Jouduin soittamaan kerran poliisit ja poliisi kertoi minulle että koska äitini puhui ensin miehestä, niin se tarkoittaa että se mies on tärkeämpi hänelle kuin lapset. Näin sanoi poliisi nainen 15 vuotiaalle tytölle joka rohkeasti puuttui rikolliseen toimintaan (väkivalta).

Miltä susta tuntu ne naispoliisin sanat? Tiesitkö jo miehen olevan lapsia tärkeämpi vai avautuiko silmäsi vasta tuolloin?

Vihasin uusperhe-elämää (isä petti ja meni petoskumppaninsa kanssa yhteen), bonussisarusten kanssa olin mahdollisimman vähän tekemisissä ja tunne oli heillä sama, heidänkin perheensä rikottiin. emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa vaikka nämä petoskumppanivanhemmat ovat naimisissa. Ns "bonus-äiti" suosii tietysti omia lapsiaan ja on onnistunut siinä asiassa kääntämään myös isäni päätä. 

Mitäpä heille enää sanoisin? Sanoin silloin kun se tapahtui. Päätin itse etten ikimaailmassa tekisi tuollaista temppua kellekään ja se on pitänyt. Varatut miehet kierrän kaukaa ja yleensäkin lapsi-ihmisiä, ne tietää vain ikävyyksiä ja kiitos olen tuosta asetelmasta päässyt eroon niin en vapaaehtoisesti laita itseäni likoon yhteenkään uusperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vihasin uusperhe-elämää (isä petti ja meni petoskumppaninsa kanssa yhteen), bonussisarusten kanssa olin mahdollisimman vähän tekemisissä ja tunne oli heillä sama, heidänkin perheensä rikottiin. emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa vaikka nämä petoskumppanivanhemmat ovat naimisissa. Ns "bonus-äiti" suosii tietysti omia lapsiaan ja on onnistunut siinä asiassa kääntämään myös isäni päätä. 

Mitäpä heille enää sanoisin? Sanoin silloin kun se tapahtui. Päätin itse etten ikimaailmassa tekisi tuollaista temppua kellekään ja se on pitänyt. Varatut miehet kierrän kaukaa ja yleensäkin lapsi-ihmisiä, ne tietää vain ikävyyksiä ja kiitos olen tuosta asetelmasta päässyt eroon niin en vapaaehtoisesti laita itseäni likoon yhteenkään uusperheeseen.

Oliko äitisi lähivanhempi vai asuitko isäsi luona? Jos isäsi oli etävanhempi, niin lopetitko tapaamiset jossain vaiheessa?

Sain kylmää kohtelua naiselta, jonka isäni tapasi saman vuoden kesänä vanhempieni keväällä toteutuneen avioeron jälkeen.

Olin 11-vuotias tyttö, jonka äiti oli alkoholisoitunut ja joka lähti eron jälkeen toiseen kaupunkiin katkaisten yhteydenpidon vuosiksi lähes kokonaan. 

Kaipasin mielettömästi hyväksyntää, kun taas isäni kaipasi aikuisten elämää. Niinpä elin viikonloppuja yksinäni, kun isä oli seurustelukumppaninsa ja tämän aikuisuutta lähenevien tyttärien kanssa. Sain tehdä mitä halusin; polttaa tupakkaa, juoda alkoholia, kutsua ketä tahansa meille. Mutta en koskaan kutsunut, koska ei ollut ketään, ketä kutsua. 

Isäni uusi kumppani ei voinut sietää minua, eikä peitellyt sitä. Hän näki minussa äitini, joka humalassa soitteli heille haukkumispuheluita. Minä olin kuulemma antanut hänelle heidän numeronsa, vaikka se löytyi ihan puhelinluettelostakin. Hän näki minussa äitini, joka oli rikkonut isäni ja tehnyt hänestä uhrin. Minä en ollut tervetullut heille kylään kuin jouluisin ja silloin en saanut jäädä yöksi, vaan isän ja minun oli mentävä kotiimme yöksi. Isäni oli tästä minulle vihainen. 

Isän mielestä välit minun ja hänen kumppaninsa välillä olivat meidän välisiä ja meidän vastuulla. Siis minun vastuullani myös, lapsen. En koskaan tuona aikana sanonut hänelle tai hänen lapsilleen mitään pahaa. Olin kohtelias, tosin hiljainen ja varautunut. Vetäydyin suosiolla pois kaikesta ja olin yksin. Vasta aikuiseksi kasvettuani aloin ymmärtää, miten julmaa kohteluni oli ollut. 

Nykyään katson teini-ikäisiä lapsia missä vain heitä näen ja mietin, miten he ovat samaan aikaan niin isoja ja silti vielä niin valkoisia kankaita. Yksikään heistä ei ole vastuussa suhteesta aikuiseen ihmiseen, ei vastuussa vanhempiensa mahdollisesta alkoholiongelmasta tai avioerosta. 

Voisin kirjoittaa kokonaisen kirjasarjan elämästäni, mutta minun on varmasti odotettava eräiden luonnollista poistumista tältä pallolta, ennen kuin voin sen tehdä. 

Vanhempani erosivat kun olin alle kouluikäinen isäni pettämisien takia. Isällä naiset vaihtuivat eron jälkeenkin mutta tapasimme kuitenkin aluksi säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun hän meni uudestaan naimisiin ja sai kaksi lasta, sai äitipuoli mustasukkaisuuskohtauksillaan isäni lopettamaan tapaamiset. Pettämisien vuoksi hekin erosivat pian mutta suhde isääni ei juurikaan parantunut. Isäni kuoltua yritin olla yhteyksissä näihin sisaruspuoliin mutta jäi niin yksipuoliseksi että lopetin yhteydenotot. Äitinikin meni uudestaan naimisiin ja sai myös kaksi lasta. Tässäkään perheessä en oikeasti koskaan kuulunut perheeseen ja mitä enemmän sisaruspuoleni kasvoivat, sitä enemmän tämä korostui. Tämä näkyi kaikissa kotitöiden määrästä ja hankinnoissa vaatteista polkupyöriin ja myöhemmin jopa autot ja asunnot hankittiin sisaruksilleni. Tein koko lapsuuteni ja nuoruuteni valtavasti kotitöitä ja hoidin sisaruksiani ihan siinä määrin että itedän lähiseuduilla asian herättäneen huomiota. Ei varmaan tarvitse sanoa etteivät pikkusisarukseni tehneet mitään koko kotna asumisaikananaan. Minä, puolisoni ja lapseni emme edelleenkään ole mitään äidilleni tai sisaruksilleni, tapaamme nykyään lähinnä juhlien merkeissä. Äitinikin liitto päättyi eroon, entinen isäpuoleni pitää minuun enemmän yhteyttä kuin äitini joka elää vain huolehtiakseen nuorimmasta lapsestaan ja hänen perheestään. Koen että olen ollut perheetön kunnes sain puolisoni ja lapsien kautta oman perheen ja hänen vanhempansa ovat läheisemmät ja rakkaammat kuin biologiset vanhempani.

Onpa traagisia tarinoita. 😢

Up 

No äidilläni on yksi lapsi edellisestä suhteestaan.

Eipä ole kyllä mitään pahaa sanottavaa lapsuudesta. Ihan tasaveroinen kasvatus saatu ja siskopuolellani on aina ollut läheiset välit myös isäni kanssa. 

Tietysti lapsena hiukan hämmensi kun siskopuoli oli joka toinen viikonloppu pois (isänsä luona) ja pääsi kerta vuoteen etelään. Mutta me nuoremmatkin sisarpuolet kyllä hyödyttiin siitä, nimittäin siskopuolen isä osti aina meillekin jotain tuliaisia.