Kuvitteletteko koskaan mielensisäisesti, miltä tuttavapariskunta näyttäisi lemmenpuuhissa keskenään?
Mulla nämä kuvat välähtävät mieleen joskus liiankin automaattisesti ja siitä tulee kiusallinen olo. Muita?
Kommentit (25)
En, mutta kun nyt kysyit, niin kuvittelin heti kaksi tuttua hyvin työelämässä menestynyttä, mutta piilojuoppoa kulinaristia (hyvä ruoka ja viinipullot joka päivä nyt vähintään)ja siksi ylipainoista, tähän tilanteeseen.
Kuvittelen heille peräsuolen laskeuman.
Minulla on vilkas mielikuvitus ja kyllä, välillä tulee myös näitä mielikuvia vaikken yhtään haluaisi. Usein silloin, jos kyseessä on jotenkin vähän erilainen pari, esimerkiksi valtavan ylipainoinen tms. Utelias mieleni kun ei voi olla pohtimatta mm. sitä, miten silloin seksi luonnistuu. Parilla tiedän olevan fetissejä, ja tahtomattani joskus mietin mitenhän he niitä toteuttavat.
Välillä toivoisi, että aivonsa voisi vaan napsauttaa hetkeksi pois päältä 😵💫
Vierailija wrote:

Jahas, foorumi sekoilee hienosti emojien kanssa
Joo. Tuntuu että välähdys voi tulla kenestä tahansa parista kaupassa tai ulkona. Tai miettii miksi yksittäiset ihmiset ovat alastomia vaatteiden alla. Kauhistuttaa että sukulainen voi olla seksuaalinen ihminen. Kaikki on kompleksista ja vaikeaa.
Vierailija wrote:
En, mutta kun nyt kysyit, niin kuvittelin heti kaksi tuttua hyvin työelämässä menestynyttä, mutta piilojuoppoa kulinaristia (hyvä ruoka ja viinipullot joka päivä nyt vähintään)ja siksi ylipainoista, tähän tilanteeseen.
Mitä hittoa, me jäätiin kiinni.
Mikä siinä seksuaalisuudessa on niin vaikeaa, kaikkihan on alkunsa saanu seksist.
Jos haluan sellaista kuvitella niin riittää kun katson jonkun luontodokkarin rantahylkeiden ja mursujen elämästä.
Rohkaisevaa, etten ole ainoa. Ap.
Onneksi en.
Vaimo on turvottanut itsensä sellaiseksi jokinorsuksi että erektion saaminen sen lähellä on riittävän haastavaa ilman että joutuu vielä kuvittelemaan naapurin karvamammaa läskin äijänsä köyrittävänä.
Jännää, että tuttavapariskunnan sänkypainit ällöttää, mutta porno kiihottaa.
Mielensisäisesti?
Useinkin olen kuvitellut tuntemieni naisten kanssa käytyä seksuaalista kanssakäymistä, joka tietenkin erittäin nautinnollista molemmille.
Koskaan näissä ei ylimääräisiä miehiä ole ollut.

Niin, tämä ei ole sama asia.
En kuvittele, muiden seksipuuhat eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Vierailija wrote:
Ap, mikä sun äidinkielen arvosana oli ysiluokan kevättokarissa? Oliko yli 5?
Miten muuten voisi kuvitella kuin mielessään? Kuvitteletko sinä, saatana, varpaillasi?
No ainakin yliopiston maturiteetti meni läpi, joten ei sun tarvitse olla huolissaan. Mukavaa päivän jatkoa vain sulle 😘 t. Ap.
Lisäkysymys. Oletko ajatellut millaisia vanhempasi ovat/olivat seksuaalisuhteessaan?
Kuinka moni ylipäätään on ajatellut heitä muunakin kuin vanhempinaan?
Vierailija wrote:
Minulla on vilkas mielikuvitus ja kyllä, välillä tulee myös näitä mielikuvia vaikken yhtään haluaisi. Usein silloin, jos kyseessä on jotenkin vähän erilainen pari, esimerkiksi valtavan ylipainoinen tms. Utelias mieleni kun ei voi olla pohtimatta mm. sitä, miten silloin seksi luonnistuu. Parilla tiedän olevan fetissejä, ja tahtomattani joskus mietin mitenhän he niitä toteuttavat.
Välillä toivoisi, että aivonsa voisi vaan napsauttaa hetkeksi pois päältä 😵💫
Sama täällä, ei kaikista tule tätä mielikuvaa mutta joistakin kyllä... Usein heihin liittyy jotain erityistä esim. yksi homopari ja yksi kaveri jonka tiedän tykkäävän rajummista puuhista. Joo ei en todellakaan haluaisi ajatella tämmöisiä kavereista mutta minkäs sitä mielikuvitukselleen voi 😅
Onneksi ei.