G:Millainen ihminen on täydellinen esim. työkaverina?
Kommentit (9)
on ottanut omansa "siipien suojaan", ei juoruile, tekee työnsä tunnollisesti ja siitä nauttien. Pitää huolen työajoistaan ja on valmis joustamaan suuntaan tai toiseen. Suhtautuu kollegoihinsa samanarvoisina, eikä puhu pahaa esimiehistäkään.
hyvä tarinankertoja, tyyppi jolle tapahtuu jotain. Näistä ominaisuuksista minä olen kade :(
tyyppi jolle tapahtuu jotain.(
mun yks työkaveri on juuri sellainen ihminen jolle sattuu ja tapahtuu koko ajan jotakin, ja suu käy niin ettei ehdi töitänsä tehdä :(
Sellainen joka ei jatkuvasti juorua toisista seläntakana mutta ei myöskään jatkuvasti moralisoi niitä jotka niin tekevät. Kukaan ei jaksa loppujenlopuksi ihmistä joka haukkuu kaikki aina seläntakana tai joka on olevinaan mitä täydellisin ihminen ja parempi kuin muut. Toiset, hieman juoruiluun taipuvaiset ihmiset loukkaantuvat herkästi jos huomaavat, että kaikki eivät olekaan yhtä paskamaisia kuin itse. Kannattaa välillä heittää myös herjaa jostain esim. julkkiksesta ja osoittaa inhimillisyyttä ettei heti nokita:)
Juurikin päinvastoin, tulee mieleen joku dramaqueen, joka ajautuu tilanteesta toiseen, kuten esim. sinun työkaveriksesikin.
Itseäni miellyttää sellainen työkaveri, johon voi aina luottaa ja joka elää ihan normaalia elämää ja tekee työnsä hyvin, tarpeeksi sosiaalinen, mutta ei tee itsestään numeroa koskaan.
Saa arvostusta työstään, mutta ei ole pyrkyri.
hyvä tarinankertoja, tyyppi jolle tapahtuu jotain. Näistä ominaisuuksista minä olen kade :(
Tai sitten olet melko nuori, etkä oikein osaa vielä ajatella?
vastuuntuntoinen, itsenäinen, kommunikoiva. ei tee liikaa marttyyrimaisesti vaan myös pitää rajansa.
hyvä tarinankertoja, tyyppi jolle tapahtuu jotain. Näistä ominaisuuksista minä olen kade :(
Tai sitten olet melko nuori, etkä oikein osaa vielä ajatella?
Kummasti se piristää työpäivää, jos jollain on hyviä juttuja kerrottavanaan. Näistäkin kyllä löytyy monia negatiivisiä ihmistyyppejä:
-niitä, jotka kertoo keksittyjä juttuja tosina
-niitä, jotka kertoo kaverin kaverin kaverille tapahtunutta itselle tapahtuneena
-niitä, jotka nokittaa ja pistää aina vastapuolta paremmaksi
ei juorua, ei häslää, ei korosta itseään, on helposti lähestyttävä, osaa niin kuunnella kuin on myös helposti kuunneltava. Tekee työnsä iloiten, siitä nauttien.