Lue keskustelun säännöt.
Läheisen kuolema ja oma olo
21.10.2023 |
Onko muilla ollut tällaista kokemusta että olo on ihan normaali läheisen kuoleman jälkeen? Tämä tapahtui kaksi päivää sitten ja olen tehnyt ihan tavallisia asioita, käynyt kirjastossa ja kaupassa, siivonnut ja tehnyt muita kotihommia. Vähän väliä kuitenkin tulee mieleen että eikö nyt pitäisi tuntua joltain. Kyseessä sisko joka oli nuori aikuinen, jonka kuolema oli äkillinen ja odottamaton.
Lähinnä mietin miten siskon perhe, mies ja lapset, pärjää. Tiedän kuitenkin että miehen vanhemmat on heidän kanssaan. Tuntuu jotenkin tosi oudolta saada surunvalitteluja ja samalla olla ihan tavallisesti. Mitä ihmiset yleensä tekee?
Kommentit (39)
Tai no, ei kai siihen mitään tiettyä kaavaa ole mitä voi tehdä ja mitä ei. Olen myös selannut ja päivittänyt instaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen meistä kokee ja käsittää kuoleman eri tavalla. Ei ole olemassa mitään oikeaa kaavaa.
Itselleni tapahtui noin äitini kuollessa. Toimin normaalisti, järjestin hautajaiset, perunkirjoitikset, tuin lapsiani jne.
Puolentoista kuukauden jälkeen tuli suru. Ja stoppi. Onneksi sain tukea ja apua.
Lämmin osanottoni sinulle<3
Sure omalla tavallasi. Mutta sure.
Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa mitä voi tehdä ja mitä ei. Kun olin lapsi, äitipuoleni joka oli sisarusteni äiti löytyi kuolleena siskoni syntymäpäivän aamuna. Siskolle oli järjestetty synttärit samalle päivälle ja varmaan ensimmäinen asia mitä sisko sanoi oli että synttärit pidetään ainakin. Se oli silloin oikea ratkaisu. Kaikki sai muuta ajateltavaa.
Pohdi suhtautumistasi sen kautta, minkälaiset välit teillä oli, olitteko miten läheiset? Esimerkin omaisesti: jos mun ensimmäinen sisko olisi kuollut, jos siitä mulle edes kukaan kertoisi sanoisin varmaan että ai jaa. Ei liikuttaisi yhtään enempää. Jos toinen, miettisin hetken, mutta päättelisin, että hänen perikunta pärjää varmasti ilman muakin. Ihan kuin tähänkin mennessä. Miksi pitäisi tuntua joltain tietyltä?
Otan osaa.
Kuulostaa siltä, että olet vielä shokissa. Se on normaalia, psyyken puolustusmekanismi, joka suojaa täydelliseltä romahdukselta.
Suru iskee sitten myöhemmin, kun olet valmis ottamaan sen vastaan.
Ensimmäisen vuoden jälkeen alkaa helpottaa, vaikka sitä tässä vaiheessa on vielä vaikea kuvitella.
Jaksamista sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisko oli aika läheinen, kyläilin heidän luonaan viimeksi muutama viikko sitten. Välimatkan takia oltaisiin tavattu useamminkin, mutta yhteyttä pidettiin lähes päivittäin jollain tavalla, viestitse tai somessa.
Shokin vaihtoehtoakin mietin, mutta en toisaalta koe olevani shokissa. Olen ihan toimintakykyinen, saan jopa nukuttua öisin hyvin enkä näe painajaisia. Vai voiko shokissa olla niin että itse ei tajua sitä?
Ap
Itsellä on omien vanhempien kuoleman kohdalla ollut niin, että välillä oli aivan hyvä ja normaali olo, ei ns. tuntunut missään ja sitten välillä aivan puskista iski ikävä ja suru. Joku tietty muisto, haju, musiikki tms. laukaisi ikävän. Silloin tuli itku ja sitten kohta taas ihan hyvä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen suree omalla tavallaan. Ei ole oikeaa tapaa.
Voimia sinulle
Kummilapseni teki itsemurhan toukokuun alussa ja hänet löydettiin vasta 20 päivää sen jälkeen. Jähmetyin, mutta en osannut itkeä. Shokki. Vielä hautajaisissakaan en itkenyt, vaan tuskan hiki virtasi ja meinasin pyörtyä. Suru iski kunnolla vasta syksyllä. Eli kyllä ne kyyneleet ja suru vielä tulee. Voimia sinulle ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa edes kirjoittaa miltä tuntui kun sisko yllätten tapaturmaisesti kuoli. 528
Vierailija wrote:
Tai no, ei kai siihen mitään tiettyä kaavaa ole mitä voi tehdä ja mitä ei. Olen myös selannut ja päivittänyt instaa.
Kuka päivittää jotain instagramia kun läheinen kuolee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota normaalia oloa kestää pari viikkoa, sinä aikana ehtii hoitaa kuolemaan liittyviä asioita. Viimeistään siunaustilaisuudessa suru tulee esiin.
No jos yrittäisin oikein kuvailla oloani niin oloni on jatkuvasti sellainen jaahas ja mitäs nyt. Tuntuisi tosi oudolta vaan istua paikoillaan ja olla tekemättä mitään. Ai niin, se tuntuu huvittavalta kun ihmiset sanoo juuri sitä että ei sun nyt tarvi tehdä mitään. No mitä sitten pitäisi tehdä? Istua ja olla ja itkeä? Ei tunnu siltä. Aamulla selasin siskon instaa ja sitä selatessa kävi mielessä haikeus ja tajusin että sisko ei enää koskaan päivitä sinne mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
No jos yrittäisin oikein kuvailla oloani niin oloni on jatkuvasti sellainen jaahas ja mitäs nyt. Tuntuisi tosi oudolta vaan istua paikoillaan ja olla tekemättä mitään. Ai niin, se tuntuu huvittavalta kun ihmiset sanoo juuri sitä että ei sun nyt tarvi tehdä mitään. No mitä sitten pitäisi tehdä? Istua ja olla ja itkeä? Ei tunnu siltä. Aamulla selasin siskon instaa ja sitä selatessa kävi mielessä haikeus ja tajusin että sisko ei enää koskaan päivitä sinne mitään.
Ap
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tai no, ei kai siihen mitään tiettyä kaavaa ole mitä voi tehdä ja mitä ei. Olen myös selannut ja päivittänyt instaa.
Kuka päivittää jotain instagramia kun läheinen kuolee?
Minä? En tiennyt että insta olisi kielletty. Olin ajatellut päivittää muutenkin ja laittaa sinne alkuviikosta ottamiani luontokuvia. Eipä siihen mennyt kuin pari minuuttia.
Ap
Sokkivaihe. Tai sitten jokin häiriö persoonassa (narsismi tmv). Jos et koe surua ollenkaan vuoden sisään niin sitten jälkimmäinen. Itselleni suru iski viiveellä, pahin oire oli painon tunne rinnan päällä ja hengitysvaikeus. Kroppa kantaa sen mitä mieli ei kestä.
Otan osaa menetyksesi johdosta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No jos yrittäisin oikein kuvailla oloani niin oloni on jatkuvasti sellainen jaahas ja mitäs nyt. Tuntuisi tosi oudolta vaan istua paikoillaan ja olla tekemättä mitään. Ai niin, se tuntuu huvittavalta kun ihmiset sanoo juuri sitä että ei sun nyt tarvi tehdä mitään. No mitä sitten pitäisi tehdä? Istua ja olla ja itkeä? Ei tunnu siltä. Aamulla selasin siskon instaa ja sitä selatessa kävi mielessä haikeus ja tajusin että sisko ei enää koskaan päivitä sinne mitään.
Ap
Jotenkin noin mä myös olen reagoinut. Pohtinut lähinnä sitä, miten lopullisesti toinen on poissa. Kesken kaiken. Ihmetellyt, miten totaalista kuolema on.
Otan sydämestäni osaa ap. Nuoren äidin (puolison, sisaren, tyttären) äkillinen lähtö on kohtuuton asia.
Olet vielä shokissa. Itse sitä tilaa ei toki tunnista.
Shokki on hyvä suojamekanismi, joka pitää sinut nyt pystyssä. Tänä aikana alitajuntasi valmistelee sinua ottamaan tiedon oikeasti vastaan.
Paljon voimia sinulle.
Suru värittää elämää ja on osa sitä.melkeinpä jokaisella. Et ole yksin.
Ehkä et ole vielä sisäistänyt asiaa kun se tapahtui niin yllättäen. Jos olet nyt toimintakykyinen, tarjoudu ihmeessä avuksi käytännön asioihin perheen hyväksi ja esim hautajaisjärjestelyihin.