Kadutko

En mitään. Kyllä aina jokin kohellus vähän kaduttaa, mutta kun on tapana koheltaa enemmän tai vähemmän, eihän sitä voi elämäänsä tuhlata katumiseen silloin, kun ei kohella. Silloin elämä olisi pelkästään koheltamista ja katumista. Pitäähän elämässä olla muutakin. 

Kadun montaakin asiaa. Yksi suuri katumuksen lähde on se, että mokasin joskus nuorena aika pahasti ja menetin miehen, josta olisi voinut tulla minun aviopuoliso.

Jos olisin tiennyt, millainen elämästäni tulee, olisin halunut jäädä syntymättä.

Miksei saisi katua ? Katumus opettaa ihmistä toimimaan oikein seuraavalla kerralla. Katumukseen ei kuulu jäädä kuitenkaan pysyvästi

Neitsyyden menetystä 18-vuotiaana totaaliselle idiootille/juntille. Sillä hetkellä ei kaduttanut, kun sitä kuvitteli että kaikki ovat jo kokeneita ja että siitä muka piti päästäkin eroon. Myöhemmin olen katunut ja olisi pitänyt odottaa kunnes sopiva mies sattuu kohdalle. 

Olen katunut etten jäänyt ulkomaille hommiin ja asumaan kun pyydettiin. Toki pahoja tekojani olen myös katunut.

Kadun sitä, etten kadu mitään.

Kadun monia asioita, mutta en kehtaa kirjoittaa niitä tähän.