Lue keskustelun säännöt.
pian 3lapsen yh... miten pärjätä???
21.11.2010 |
päätimme miehemme 10v jälkeen erota meillä on kaksi lasta jo ennestään ja kolmatta odotan 7kklla.
Mieheni on sitä mieltä että häneltä on tunteet jo loppuneet mua kohtaan. Ilta oli rankka ja kova mutta kuinka pärjään kolmen allekouluikäisen palsen kanssa. Tänne en voi jäädä ja en tiiä mihin menen onko ketään jolla olisi samanmoisia kokemuksia???? ja miten selvilsit tilanteesta. Hän olisi sitä mieltä että ollaan yhdessä kuten minäkin niin pitkään kun kolmas sytyy ja sit läetään erilleen en vain tiiä kuinka jaksan siihen asti. olen ihan loppu.......
Kommentit (22)
Ota vastaan kaiki apu, jota vain on tajolla ja syyllistä miehesi niin paljon kuin sielu kestää. Lapsistaan hänen pitää kuienkin huolta pitää eli on aivan jumissa vielä vuosia (jos siis haikailee vapaudesta).
Mutta jotenkin uskon siihen, että vaikka erosta puhuminen on särkenyt kaiken saatatte vielä olla kauan yhdessä ja onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miestäsi pelottaa vastuu. On varmaan masentunut ja mustasukkanen. Kukaan oikea MIES ei jätä raskaana olevaa vaimoaan eikä hylkää lapsiaan.
Mies juttelemaan jonkun ammattilaisen kans(vois tehdä sullekkin ihan hyvää, tilanne selkiytyisi)
Sanot miehelle, että ero ei kertakaikkiaan ole mahdollinen ainakaan 10vuoteen. Yksin et tule järjissäsi pärjäämään. Lapsesi tulevat kärsimään tilanteesta. Näennäisesti voit pärjätä, mutta....
Voimia!Koita jaksaa ja yrittää. Sun nyt vaan on oltava se vahvempi puoliso teistä kun miehestäsi ei siihen ole.
jossa kaikki rakkaus,kunnioitus ja toisen ihmisen arvostus on kuollut,ei todellakaan sinnitellä enää yhtään,saatika 10 vuotta!
Se ei ole tervettä ihmiselle,saatika lapsille.
Voimia sinulle ap,tulet selviämään hyvin,niinkuin me muutkin!
jossa kaikki rakkaus,kunnioitus ja toisen ihmisen arvostus on kuollut,ei todellakaan sinnitellä enää yhtään,saatika 10 vuotta!
Eikö se kolmas lapsi ollutkaan yhteinen toive ja unelma vaan ainoastaan naisen keino pitää mies itsellään?
itse erosin tänä syksynä ja jäin kolmen lapsen kanssa yksin, tosin omasta tahdostani. Jouduin myös muuttamaan pois yhteisestä kodista jne. Syynä eroon oli yksinkertaisesti se, ettei minkäänlaisia positiivisia tunteita toista kohtaan enää ollut ja sen tietää minkälainen ilmapiiri sellaisesta kotiin tulee.
Rankka syksy oli, mutta nyt ollaan voiton puolella ja ihan hyvin tässä pärjätään kaikin puolin. Nyt jo exän kanssa alkaa välitkin olemaan suht kunnossa ja voimme jopa olla samassa tilassa ilman miehen tunteenpurkauksia.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse erosin tänä syksynä ja jäin kolmen lapsen kanssa yksin, tosin omasta tahdostani. Jouduin myös muuttamaan pois yhteisestä kodista jne. Syynä eroon oli yksinkertaisesti se, ettei minkäänlaisia positiivisia tunteita toista kohtaan enää ollut ja sen tietää minkälainen ilmapiiri sellaisesta kotiin tulee.
vaikka ala-mäkejä tulee olemaan. Ajan mukaan tulee enemmän myös ylämäkejä, ja tunne siitä että pärjäät. En todellakaan suosittele että kaksi lasta olisivat isän luona. Lasten oikeus on pysyä yhdessä sisarusjenginä. Isän vastuu on huolehtia heistä ja esim alussahan on mahdotonta että vauva menisi iskän luona. Isommat lapset voisivat mennä hänen luokseen joka toinen viikonloppu esim to-maa (pidennetty viikonloppu).
Meitä on monta samassa veneessä kanssasi. Itse olin samassa tilanteessa (melkein) 13 vuotta sitten. Yh ja lapset 2,3 ja 5v. Rankkaa oli - totta - mutta tunne että pärjää ja yhtäkkiä huomaa että 6kk mennyt - wow!!! Nyt lapset jo 15,16 ja 18 ja ovat fiksuja nuoria / aikuisia. Se, miten lapset tulee pärjäämään ja miten voivat, on täysin kiinni siitä miten aikuiset käsittelevät eroaan. Vaikka on hankalaa ei saa missään tapauksessa, koskaan, tehdä asioita kiusaakseen toista aikuista - lasten kustannuksella, tai puhua pa.kaa toisesta vanhemmasta. Ja TÄMÄ on se joka vaatii paljon meiltä aikuisilta, koska kun viha nousee pinnalle (mitä aina tapahtuu) tekee ja sanoo melkein mitä vaan. Siinä se haasteellinen osa erossa missä liian moni epäonnistuu. Tsemppiä, kyllä sä selviät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä kolmas oli yhteinen toive tai siis jos vielä vään selvennän asiaa....
me aloitimme talon rakentamisen reilu vuosi sitten ja mietimme kuinka pitkäksi aikaa se tulee venymään koska mieheni oli silloin töissä ja minä kotona. (lapset silloin 2 ja 4 v) mietimme aikamme ja päätimme että minä lähen takaisin töihin ja isäntä jäi kodinhoitotuelle ja rakentaa meille taloa appivanhempani oli paljon hommissa mukana appi rakensi mieheni kanssa ja mummo hoiti lapsia.... kaikki meni yhe´ssä mylläkässä...
keväällä nyt keväällä huomasin että kaikki ei ole hyvin ja että olen raskaana.... mietimme asiaa pitkään ja päätimme yhdessä pitää lapsen siis päätös oli yhteinen.
Raskauteni ei ole ollut mikään helppo vaikeuksia on riittänyt vaikka kuinka. Ja nyt vielä tämä ero tähän. Seksi meillä on luistanut koko ajan mutta tunteet on miehini puolelta kuolleet....
Hän hokee kokoajan että tää oli tässä ja se on nyt finitto.... entiiä itken ja nauran vuoron perään.....
hänkin miettii miksi tilanne on päässyt näin pitkälle ja on katkera minulle ja kait itselleenkin tilanteesta....
Mulla on voimat loppu mutta tiiän että on pakko jaksaa lasten takia ja "möykyn" joka kasvaa sisälläni joka on osa minua ja häntä....
pelottaa jo itse synnytyskin koska se tapahtuu sektiolla.... toisaalta toivon että en enää heräis se olisi minulle helppoa, mutta ei hänelle saatika näille kahdelle rakkaalleni.
hän jo aamulla sanoi että jos menisi ja naisi jotain toista naista olisikos mun helpompi lähteä?
tiedän etä sekään ei ole ratkaisu.... terapiaan hän ei halua vaikka kuinka olen pyytänyt... se ei ratkaise kuulemma mitään....
kiitos kaikille kannustuksesta ja on hyvä lukea teijän ajatuksia näistä asioista koska se vain selkeyttää jotenkin omaakin päätä
Minusta on todella raukkamaista tuossa tilanteessa kertoa moista, reilumpaa olisi odottaa siihen asti kun lapsi on syntynyt ja kaikki hormonihöyryt ja sen semmoiset ohi.
Eihän kaveriakaan jätetä!!!
Jos 10 vuotta on kestänyt, niin ei siinä konkurssissa enää vuosi tunnu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä minäkin kehottaisin vielä yrittämään, eropäätös tuntuu aika äkkinäiseltä. Kai te tosiaan yhdessä toivoitte kolmatta lasta? Menette yhdessä jollekin ammattiauttajalle puhumaan. Jos mies ei suostu, menet yksin.
Jos ero tulee pidä huolta, että mies on todella paljon kaikkien kolmen lapsensa elämässä. Se auttaa sinua selviämään yh:n arjesta kolmen lapsen kanssa, varsinkin kun nuorin on vielä niin pieni.
Juttele neuvolassa tilanteestanne ja pyydä apua. Ero ei tuossa tilanteessa ole ratkaisu. Luulen, että olette vaan molemmat väsyneitä rakentamisesta, muutoksista ja uudesta vauvasta. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ethän sä tietty miestä voi pakottaakaan jäämään, mutta...
Kyllä sinä tulet pärjäämään yksinkin, kunhan muistatte käyttäytyä ja hoitaa asiat fiksusti sopimuksineen kaikkineen.
Toivottavasti jatkossa tulette asumaan lähekkäin, jotta lasten tapaamiset sujuvat helpommin.
Miksi loppuunpalaminen pitää ratkaista erolla???
Nyt mies jonnekin lapin korpimökkiin kahdeksi viikoksi yksin ettekä pidä mitään yhteyttä ellei ole kuolemantapauksesta kysymys!! Jos sen jälkeen on vielä samaa mieltä, niin sitten uudestaan kahdeksi viikoksi ja jos sen jälkeen on vielä samaa mieltä, eroa voi harkita.
Älkää tehkö noin äkkipikaista päätöstä, kadutte sitä molemmat! Nyt tämä on sellainen ylämäki liitossanne, joka pitäisi vaan kestää, se ei jatku ikuisesti.
(Enkä muuten oo uskovainen, vaan saman kokenut kuin sinä. Kadumme molemmat ratkaisua, mutta yhteenpalaaminen tuntuu mahdottomalta, ainakin vielä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai ainakain on kuvioissa ottamassa isommat lapset hoiviinsa kun sun on aika mennä synnärille??
Hölmö mies tosiaan...
Raskasta tulee olemaan aivan varmasti. Neuvoni on, että yritä saada omaa aikaa keinolla millä hyvänsä. Lyhyempi työaika, maksullinen lapsenvahti, sukulaiset ja tuttavat, mitä vain keksit.
Ja kun uupumus iskee, älä tee sitä virhettä että pyydät apua lastensuojeluviranomaisilta. Kun hyvä syy annetaan, he alkavat pohtia huostaanottoa. Se kun on hyvä ja helppo tapa hankkia rahaa kunnan kassaan.
Eli yritä jaksaa. Joskus se raskainkin aika loppuu. Meitä on muitakin. Ota yhteyttä vertaistukeen, esim. yksinhuoltajien liittoon. Niillä on kai uusi nimi nykyisin.
Voimia!
nyt kun väsyttää, niin ratkaisu on että pistetään raskaana oleva vaimo ja lapet pihalle!
Varmasti pärjäät jatkossa paljon paremmin ilman tuollaista miestä.
Miehesi on selvästi loppuunpalanut. Rakentaminen on raskasta ja tuleva vauva vielä sotkee kuviot eikä teidän arkikaan niin herkkua oo ku edellisetkin lapset pieniä. Nyt miehelle apua. En tiedä onko se lääkitys,loma vai jotain kivaa tekemistä mistä mies itse tykkää ja nauttii. Pieni ero voisi olla herättelevä kokemus miehelle(tark loma yksin jossain)
Oma mieheni on myös kokenut loppuunpalamisen. Se oli raskasta aikaa koko perheelle, mutta kannatti yrittää. Nyt elämä on hyvin ja ollaan onnellisesti yhdessä. Itse väsyin silloin täysin ja minua auttovat ystävät, sukulaiset ja perheneuvola.
kyllä kolmas oli yhteinen toive tai siis jos vielä vään selvennän asiaa.... me aloitimme talon rakentamisen reilu vuosi sitten ja mietimme kuinka pitkäksi aikaa se tulee venymään koska mieheni oli silloin töissä ja minä kotona. (lapset silloin 2 ja 4 v) mietimme aikamme ja päätimme että minä lähen takaisin töihin ja isäntä jäi kodinhoitotuelle ja rakentaa meille taloa appivanhempani oli paljon hommissa mukana appi rakensi mieheni kanssa ja mummo hoiti lapsia.... kaikki meni yhe´ssä mylläkässä... keväällä nyt keväällä huomasin että kaikki ei ole hyvin ja että olen raskaana.... mietimme asiaa pitkään ja päätimme yhdessä pitää lapsen siis päätös oli yhteinen. Raskauteni ei ole ollut mikään helppo vaikeuksia on riittänyt vaikka kuinka. Ja nyt vielä tämä ero tähän. Seksi meillä on luistanut koko ajan mutta tunteet on miehini puolelta kuolleet.... Hän hokee kokoajan että tää oli tässä ja se on nyt finitto.... entiiä itken ja nauran vuoron perään..... hänkin miettii miksi tilanne on päässyt näin pitkälle ja on katkera minulle ja kait itselleenkin tilanteesta.... Mulla on voimat loppu mutta tiiän että on pakko jaksaa lasten takia ja "möykyn" joka kasvaa sisälläni joka on osa minua ja häntä.... pelottaa jo itse synnytyskin koska se tapahtuu sektiolla.... toisaalta toivon että en enää heräis se olisi minulle helppoa, mutta ei hänelle saatika näille kahdelle rakkaalleni. hän jo aamulla sanoi että jos menisi ja naisi jotain toista naista olisikos mun helpompi lähteä? tiedän etä sekään ei ole ratkaisu.... terapiaan hän ei halua vaikka kuinka olen pyytänyt... se ei ratkaise kuulemma mitään.... kiitos kaikille kannustuksesta ja on hyvä lukea teijän ajatuksia näistä asioista koska se vain selkeyttää jotenkin omaakin päätä
äkkinäisellähän tämä tuntuu ainakin minusta ja varsinkin siksi kun omat tunteet on aivan toisenlaiset kun hänen.....
Mun teksi mieli sanoa että en lähde ja piste
lapset on kaikki sinun ja yhdessä tehtyjä niin vastuu on myös meidän vaikka vastuuta hän ei ole karttamassa ainakaan vielä.....
nyt on varmaan annettava tilanteen rauhoittua onneksi alkaa taas arki ja muut asia täyttää päivän.....
rakastan häntä syvästi..... koskee....
eikö mies aio ollenkaan tavata lapsiaan?
Jos teille tulee yhteishuoltajuus niin se on eri asia, sinulla on esim. joka toinen viikonloppu vapaata ja se on jo ISO ERO pelkkään yksinhuoltajuuteen.
Viestisi veti aika sanattomaksi.. etenkin kun se tulee tähän aikaan yöstä, niin pakko kirjoittaa sinulle, vaikken oikein mitään järkevää osaakaan sanoa.
Ensinnäkin olen sitä mieltä että teidän täytyisi vielä yrittää! Ei ole mieheltä nyt ihan oikeudenmukaista ja normaalia käytöstä hylätä raskaana oleva vaimonsa. Hankkikaa omaa aikaa tai menkää vaikka terapiaan, jos on mitään mahdollisuuksia saada asiat kuntoon... Kaikki peliin!
Jos suhteenne nyt kuitenkin päättyy eroon, niin olisiko mahdoton ajatus että miehellesi jäisi vanhempi/tai vaikka molemmat vanhemmat lapset? Ihan yhtälailla ne ovat miehesikin jälkeläisiä, joista pitäisi kantaa vastuu... Silloin sinä voisit rauhassa keskittyä vauvaan..
Ja jos kaikki lapset jäävät sinulle on sinulla aina mahdollisuus pyytää hoitoapua perhetyöltä, ilmaista päiväkotipaikkaa soskusta yms.
Minä jäin vuosi sitten yksinhuoltajaksi. Tilanteeni ei kuitenkaan ollut niin "paha" kuin sinulla, sillä minulla oli vain yksi vuoden ikäinen tyttö. Tyttäreni lisäksi minulla kuitenkin oli lisäksi kolme koiraa (joista yksi pentu)ja asuimme kerrostalossa. Tukiverkosto lähes olematon, koska isä ei tavannut lastaan ja sukulaisia ei kiinnostanut/eivät jaksaneet. Tuon lisäksi minulla todettiin vakava masennuskin. Alkuponnisteluiden jälkeen kuitenkin selvisin hyvin, johtunee varmasti siitä että sain voimia siitä, että onnistuin niin hyvin arjen pyörityksessä, enkä jäänyt ns. tuleen makaamaan. Olihan siinä tietenkin omat hauskuutensa käyttää 3 kertaa päivässä kolmea koiraa ja rimpuilevaa lasta pihalla yhtäaikaa. Tätä aikaa osaa nyt jo ajatella huumorilla :)
Voimia paljon sinulle! Työtä se vaatii, mutta oikealla asenteella tulet kyllä pärjäämään...
Marjo