Mitä biologia oikeastaan merkitsee?

Biologia on elollisen luonnon ilmiöitä ja lainalaisuuksia tutkiva luonnontiede.

Otsikko melko harhaanjohtava.

Ei varmaan monelle olekaan väliä. Useimmille taitaa olla. Jollakin tavalla meidän lajina löytää jokin yhteisö mihin kuulua. Monilla yhteinen geeniperimä luo tällaista yhteisöä. Jos sinulla ei, niin voit miettiä esimerkiksi mikä sinun kohdallasi luo yhteenkuuluvuuden tunnetta joidenkin kanssa. Jos ei mikään, niin harvinaistahan se on ja lajityypillisen käyttäytymisen rajoittautumista. Mutta jos ilman pärjää niin mikäs siinä :)

nykyään ei merkitse mitään, koska tunteet ajaa tieteen edelle. sukupuolia on rajattomasti, ja kaikkea.

Moniko voi 100% varmuudella sanoa olevansa isänsä biologinen lapsi? Ei meidän perheessä ainakaan ole koskaan testattu.

"Jonkin verran" on aika lievä ilmaisu. Puolet geeneistä tulee äidiltä, puolet isältä et ei se nyt ihan vähäpätöinen juttu ole. Geenit vaikuttaa moneen asiaan, mutta myös ympäristöllä on suuri vaikutus. Eli ei silti auta sanoa että esim lihavuus johtuu pelkästään geeneistä.

Vierailija kirjoitti:

"Jonkin verran" on aika lievä ilmaisu. Puolet geeneistä tulee äidiltä, puolet isältä et ei se nyt ihan vähäpätöinen juttu ole. Geenit vaikuttaa moneen asiaan, mutta myös ympäristöllä on suuri vaikutus. Eli ei silti auta sanoa että esim lihavuus johtuu pelkästään geeneistä.

Itseasiassa ei ihan puolet ja puolet, vaan ainoastaan suunnilleen. Sisarusten välillä taas geeniperimää voi olla vielä vähemmän, koska perimä jakaantuu satunnaisesti.

Geenit vaikuttaa biologisiin ominaisuuksiin, mutta mihin muuhun ne geenit oikeastaan vaikuttaa? Arkielämässä?

Biologia on hyvin paljon. Huomaan olevani tutumpi sukulaisteni kanssa kuin muiden ihmisten kanssa. Serkuissani (26 serkkua) on paljon minun kanssa yhteistä ulkonäköä ja lahjakkuutta. Samat ammatit ja kiinnostuksen kohteet toistuvat.

Ei saa riistää biologisia sukulaisia lapsilta ja väittää, että muut muut sosiaaliset suhteet ne korvaisivat.

Vierailija kirjoitti:

nykyään ei merkitse mitään, koska tunteet ajaa tieteen edelle. sukupuolia on rajattomasti, ja kaikkea.

Sukupuolia ei ole rajattomasti, vaikka tietyt tahot sitä hokee jatkuvasti. Biologia merkitsee hyvin hyvin paljon, vaikka sitä ei itse suostu ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Otsikko melko harhaanjohtava.

Ei varmaan monelle olekaan väliä. Useimmille taitaa olla. Jollakin tavalla meidän lajina löytää jokin yhteisö mihin kuulua. Monilla yhteinen geeniperimä luo tällaista yhteisöä. Jos sinulla ei, niin voit miettiä esimerkiksi mikä sinun kohdallasi luo yhteenkuuluvuuden tunnetta joidenkin kanssa. Jos ei mikään, niin harvinaistahan se on ja lajityypillisen käyttäytymisen rajoittautumista. Mutta jos ilman pärjää niin mikäs siinä :)

Minä en ainakaan koe mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta pelkän biologian kautta. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tuo yhteinen elämä, yhdessä oleminen, yhdessä vietetty aika ja yhteiset muistot. Näitä kaikkia minulla on äitini suvun, isovanhempien, enojen, tädin ja serkkujen, kanssa ja he vaan sattuvat olemaan myös biologisesti sukua minulle. Isäni suvun kanssa minulla on ihan samanlainen ja samoista syistä syntynyt yhteenkuuluvuudentunne, vaikkei meillä yhteistä perimää olekaan.

Biologisen isän sukuun minulla taas ei ole koskaan ollut mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska he ovat minulle vieraita ihmisiä. Miten siis voisikaan?

Vierailija kirjoitti:

Biologia on hyvin paljon. Huomaan olevani tutumpi sukulaisteni kanssa kuin muiden ihmisten kanssa. Serkuissani (26 serkkua) on paljon minun kanssa yhteistä ulkonäköä ja lahjakkuutta. Samat ammatit ja kiinnostuksen kohteet toistuvat.

Ei saa riistää biologisia sukulaisia lapsilta ja väittää, että muut muut sosiaaliset suhteet ne korvaisivat.

Kuka sanoisi noin myös esimerkiksi Elisabeth Fritzlille ja hänen lapsilleen? "Teillä on varmaan paljon samoja taitoja ja kiinnostuksenkohteita kuin isällänne?"

Biologinen yhteenkuuluvuuden tunne oli tärkeä osa evoluutiota vielä siinä vaiheessa kun yhteisön tuoma turva hallitsi yksilön selviytymistä klikkiytyneessä maailmassa.

Kun ihmisen henkinen kapasiteetti kasvaa riittävän korkealle tasolle (ns. herääminen) hän alkaa tajuamaan olevansa yksilö jonka toimintaa eivät ohjaa ulkopuoliset voimat, eikä hän enää tarvitse muiden hyväksyntää tai paheksuntaa teoilleen (Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen :-)

Siinä vaiheessa alemmilla kehityksen puun oksilla toisiaan vielä aktiivisesti sukivat alemman tason kädelliset alkavat purkaa omaa pahaa oloaan oksistosta eroon päässyttä jumaluutta kohtaan ja yrittävät alistaa hänen yksinäiseksi, sinkuksi, jotenkin säälittäväksi olennoksi jolla ei ole kavereita ja jonka suurin tarkoitus turhanpäiväisell elämälleen olisi löytää uudelleen edes Bonojen tapa harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä tyydyttääkseen muiden tarpeita.

Biologia itsessään ei määrittele minua mitenkään. Kun kuolen, ruumiini hävitetään tuhkaamalla ja tuhka ajautuu osaksi luonnon kiertokulkua. Se biologia on vain siinä ruumiissa. Se mitä minä oikeasti olen ja kuolemani jälkeen olen ollut, jää elämään minun tekojeni kautta ja ihmisten muistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko melko harhaanjohtava.

Ei varmaan monelle olekaan väliä. Useimmille taitaa olla. Jollakin tavalla meidän lajina löytää jokin yhteisö mihin kuulua. Monilla yhteinen geeniperimä luo tällaista yhteisöä. Jos sinulla ei, niin voit miettiä esimerkiksi mikä sinun kohdallasi luo yhteenkuuluvuuden tunnetta joidenkin kanssa. Jos ei mikään, niin harvinaistahan se on ja lajityypillisen käyttäytymisen rajoittautumista. Mutta jos ilman pärjää niin mikäs siinä :)

Minä en ainakaan koe mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta pelkän biologian kautta. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tuo yhteinen elämä, yhdessä oleminen, yhdessä vietetty aika ja yhteiset muistot. Näitä kaikkia minulla on äitini suvun, isovanhempien, enojen, tädin ja serkkujen, kanssa ja he vaan sattuvat olemaan myös biologisesti sukua minulle. Isäni suvun kanssa minulla on ihan samanlainen ja samoista syistä syntynyt yhteenkuuluvuudentunne, vaikkei meillä yhteistä perimää olekaan.

Biologisen isän sukuun minulla taas ei ole koskaan ollut mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska he ovat minulle vieraita ihmisiä. Miten siis voisikaan?

Vanhetessaan huomaa samankaltaisuudet tarkemmin. Kaikkiin verisukulaisiin, jotka ovat ihmisinä ihan ok, ei kyllä jaksa olla yhteydessä, kun jokaisella on omat elämät eripuolilla Suomea ja muita maita. Kuulumme silti biologisesti yhteen ja joissakin asioissa suku ymmärtää paremmin toisiaan kuin suvun ulkopuolisia. Ihanaa nähdä yhteisten isoäidin ja isoisän ulkonäön ja luonteen periytymistä eri paikoissa. Onhan meillä mm sukukokouksia ja lomilla nähdään joskus, vaikka muuten eletäänkin erillään.

Vierailija kirjoitti:

Biologia on elollisen luonnon ilmiöitä ja lainalaisuuksia tutkiva luonnontiede.

Tämähän se olisi. Biologia on ihan oikea tieteenala, ei sitä voi yleiskäsitteellistää ja käyttää keppihevosena kaikenlaisten mielipiteiden edistämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologia on hyvin paljon. Huomaan olevani tutumpi sukulaisteni kanssa kuin muiden ihmisten kanssa. Serkuissani (26 serkkua) on paljon minun kanssa yhteistä ulkonäköä ja lahjakkuutta. Samat ammatit ja kiinnostuksen kohteet toistuvat.

Ei saa riistää biologisia sukulaisia lapsilta ja väittää, että muut muut sosiaaliset suhteet ne korvaisivat.

Kuka sanoisi noin myös esimerkiksi Elisabeth Fritzlille ja hänen lapsilleen? "Teillä on varmaan paljon samoja taitoja ja kiinnostuksenkohteita kuin isällänne?"

Fritzlien suvussa on vahvat geeni. Isä ja isoisä olivat lähes identtiset, eikä äitiä voinut erottaa lastensa siskosta.

Vierailija kirjoitti:

Biologia itsessään ei määrittele minua mitenkään. Kun kuolen, ruumiini hävitetään tuhkaamalla ja tuhka ajautuu osaksi luonnon kiertokulkua. Se biologia on vain siinä ruumiissa. Se mitä minä oikeasti olen ja kuolemani jälkeen olen ollut, jää elämään minun tekojeni kautta ja ihmisten muistoissa.

Lapsissa geenit ilmentyvät ja jäävät elämään, mutta jos sinulla ei ole biologisia lapsia, niin et tietenkään jätä heitä jälkeesikään. Epäsuorasti samoja geenejä kuin sinulla voi jäädä elämään ei suorassa sukulinjassa olevien sukulaistesi kanssa. Esim. serkuissa. Ja geenit liudentuvat kuitenkin, kun sukupolvet vaihtuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko melko harhaanjohtava.

Ei varmaan monelle olekaan väliä. Useimmille taitaa olla. Jollakin tavalla meidän lajina löytää jokin yhteisö mihin kuulua. Monilla yhteinen geeniperimä luo tällaista yhteisöä. Jos sinulla ei, niin voit miettiä esimerkiksi mikä sinun kohdallasi luo yhteenkuuluvuuden tunnetta joidenkin kanssa. Jos ei mikään, niin harvinaistahan se on ja lajityypillisen käyttäytymisen rajoittautumista. Mutta jos ilman pärjää niin mikäs siinä :)

Minä en ainakaan koe mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta pelkän biologian kautta. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tuo yhteinen elämä, yhdessä oleminen, yhdessä vietetty aika ja yhteiset muistot. Näitä kaikkia minulla on äitini suvun, isovanhempien, enojen, tädin ja serkkujen, kanssa ja he vaan sattuvat olemaan myös biologisesti sukua minulle. Isäni suvun kanssa minulla on ihan samanlainen ja samoista syistä syntynyt yhteenkuuluvuudentunne, vaikkei meillä yhteistä perimää olekaan.

Biologisen isän sukuun minulla taas ei ole koskaan ollut mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska he ovat minulle vieraita ihmisiä. Miten siis voisikaan?

Vanhetessaan huomaa samankaltaisuudet tarkemmin. Kaikkiin verisukulaisiin, jotka ovat ihmisinä ihan ok, ei kyllä jaksa olla yhteydessä, kun jokaisella on omat elämät eripuolilla Suomea ja muita maita. Kuulumme silti biologisesti yhteen ja joissakin asioissa suku ymmärtää paremmin toisiaan kuin suvun ulkopuolisia. Ihanaa nähdä yhteisten isoäidin ja isoisän ulkonäön ja luonteen periytymistä eri paikoissa. Onhan meillä mm sukukokouksia ja lomilla nähdään joskus, vaikka muuten eletäänkin erillään.

En ole huomannut samaa. Minulle tärkeintä on aina olleet ne tosiasialliset läheiset ja sukulaiset. Siis he, kenen kanssa olen ja olen ollut tekemisissä. Minulla ei ole mitään tarvetta vertailla itseäni tuntemattomiin ja jo kuolleisiinkin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologia itsessään ei määrittele minua mitenkään. Kun kuolen, ruumiini hävitetään tuhkaamalla ja tuhka ajautuu osaksi luonnon kiertokulkua. Se biologia on vain siinä ruumiissa. Se mitä minä oikeasti olen ja kuolemani jälkeen olen ollut, jää elämään minun tekojeni kautta ja ihmisten muistoissa.

Lapsissa geenit ilmentyvät ja jäävät elämään, mutta jos sinulla ei ole biologisia lapsia, niin et tietenkään jätä heitä jälkeesikään. Epäsuorasti samoja geenejä kuin sinulla voi jäädä elämään ei suorassa sukulinjassa olevien sukulaistesi kanssa. Esim. serkuissa. Ja geenit liudentuvat kuitenkin, kun sukupolvet vaihtuvat.

Ne yhteiset geenit häipyy olemattomiin parissa sukupolvessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologia on hyvin paljon. Huomaan olevani tutumpi sukulaisteni kanssa kuin muiden ihmisten kanssa. Serkuissani (26 serkkua) on paljon minun kanssa yhteistä ulkonäköä ja lahjakkuutta. Samat ammatit ja kiinnostuksen kohteet toistuvat.

Ei saa riistää biologisia sukulaisia lapsilta ja väittää, että muut muut sosiaaliset suhteet ne korvaisivat.

Kuka sanoisi noin myös esimerkiksi Elisabeth Fritzlille ja hänen lapsilleen? "Teillä on varmaan paljon samoja taitoja ja kiinnostuksenkohteita kuin isällänne?"

Fritzlien suvussa on vahvat geeni. Isä ja isoisä olivat lähes identtiset, eikä äitiä voinut erottaa lastensa siskosta.

Ja sekö on hyvä asia?

Biologia on vain biologiaa. Todellisuus on erikseen.