Tunnekehitystä kuvaava omaelämäkerta? Mitä Kriittisen korkeakoulun ennakkotehtävällä ajetaan takaa?

Nosto.

Onko kokemuksia kirjoittajakouluun hakemisesta/pääsemisestä?

No siinä kirjoitat 4-10 sivua elämästäsi keskittyen tunteiden kehitykseen. Ei me voida sinulle tehdä ennakkotehtäviäsi.

Sinne halutaan vaan sellaisia jotka uskovat tunnetaitoihin ja tunnekasvatukseen.

-> ChatGPT -> Kirjoita minulle 1000 sanan mittainen tunnekehitystäni kuvaava omaelämäkerta

Ei ole kokemusta, mutta olen opettaja. Itse ajattelen, että he ovat vain keksineet sopivan vaikean aiheen, jolla erotetaan jyvät akamoista. Tuo tehtävä vaatii hyvin vahvaa reflektointikykyä. Ja kirjailijan pitää osata kuvata sisäisiä tuntemuksia ja pään ja tunne-elämän liikkeitä moniuloitteisesti.

Minä kirjoittaisin elämääni muuttaneista 3-5 tilanteesta, kuvaisin mitä silloin tapahtui, mitä tunsin, ja miten tilanne muutti minua. Ja jotenkin yhteenvetona sitoisin kaikki yhteen, millainen nyt olen näiden johdosta. 

Vierailija kirjoitti:

No siinä kirjoitat 4-10 sivua elämästäsi keskittyen tunteiden kehitykseen. Ei me voida sinulle tehdä ennakkotehtäviäsi.

Luulisi kyllå että te voisitte tuolla viiltävällä älyn säilällä tehdä upean ennakkotehtävänkin.

-ei ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta, mutta olen opettaja. Itse ajattelen, että he ovat vain keksineet sopivan vaikean aiheen, jolla erotetaan jyvät akamoista. Tuo tehtävä vaatii hyvin vahvaa reflektointikykyä. Ja kirjailijan pitää osata kuvata sisäisiä tuntemuksia ja pään ja tunne-elämän liikkeitä moniuloitteisesti.

Minä kirjoittaisin elämääni muuttaneista 3-5 tilanteesta, kuvaisin mitä silloin tapahtui, mitä tunsin, ja miten tilanne muutti minua. Ja jotenkin yhteenvetona sitoisin kaikki yhteen, millainen nyt olen näiden johdosta. 

Hyviä ajatuksia, mutta minä vielä tuostakin tiivistäisin: ottaisin kaksi elämääni hallinnutta, osin keskenään ristiriitaista roolia tai asetelmaa, ja sitten katsoisin mitä niiden synteesinä syntyy. Pyrkisin välttämään ehdotonta ja lopullista vastausta.

Olen opiskellut kirjoittamista korkeakoulutasolla.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kokemusta, mutta olen opettaja. Itse ajattelen, että he ovat vain keksineet sopivan vaikean aiheen, jolla erotetaan jyvät akamoista. Tuo tehtävä vaatii hyvin vahvaa reflektointikykyä. Ja kirjailijan pitää osata kuvata sisäisiä tuntemuksia ja pään ja tunne-elämän liikkeitä moniuloitteisesti.

Minä kirjoittaisin elämääni muuttaneista 3-5 tilanteesta, kuvaisin mitä silloin tapahtui, mitä tunsin, ja miten tilanne muutti minua. Ja jotenkin yhteenvetona sitoisin kaikki yhteen, millainen nyt olen näiden johdosta. 

Kiitos, kuulostaa järkeenkäyvältä.

Ap

Aivan liian henkilökohtainen tehtävä. Ihmiset ovat kautta historian osanneet kirjoittaa hyviä teoksia paljastamatta syvimpiä tunteitaan jonkun tuntemattoman sensorin arvosteltavaksi. Sinne ne jää arkistoihin muiden pällisteltäviksi. 

Itse valehtelisin tuossa tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Aivan liian henkilökohtainen tehtävä. Ihmiset ovat kautta historian osanneet kirjoittaa hyviä teoksia paljastamatta syvimpiä tunteitaan jonkun tuntemattoman sensorin arvosteltavaksi. Sinne ne jää arkistoihin muiden pällisteltäviksi. 

Itse valehtelisin tuossa tilanteessa. 

Jos tuntuu liian pahalta että oma tunnekehitys jää jonnekin arkistoon ihmisten pällisteltäväksi, kannattaa ehkä vakavasti miettiä että mitä luova kirjoittaminen on ja onko se sittenkään oma juttu.

Kaikki kirjallisuus nimittäin nousee pohjimmiltaan omista tunteista, vaikka sitten tapahtumat sijoittuisivat kaukaiseen galaksiin.

Onneksi on sitten muita taiteen lajeja, kuten vaikka abstrakti kuvataide tai tanssi, joissa ei tarvitse sanallisesti pistää itseään likoon.

Ei minustakaan ole ok kirjoittaa omasta tunne-elämästä tai historiasta. Mieluummin voisi kirjoittaa jonkun kuvitellun henkilön sisäisestä maailmasta. Se paljastaisi lahjakkuuden samalla tavalla tai helpomminkin. Nyt moni kirjoittaa sinne sisäänpääsy mielessään liian henkilökohtaisia asioita, mikä saattaa jälkikäteen harmittaa. Tässä pitäisi olla joku eettinen vastuu koulullakin. Mitä jos joku lahjakas kirjoittaa kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska sillä varmasti on iso merkitys tunnekehitykseen. Mielestäni niin syvälle ei pitäisi mennä, koska kyseessä ei ole psykoterapia, vaan kirjoittajakoulu. Tehtävä on liian henkilökohtainen. Lahjakkuuden saa esille muullakin tavalla.

Kiinnostaako ap:ta kirjoittaminen todella? Miksi hän kyselee muilta mitä pitää kirjoittaa?

Pitäisikö sinun lopettaa kirjoittaminen, jos suhtautumisesi siihen on noin laimeaa?

Vierailija kirjoitti:

Aivan liian henkilökohtainen tehtävä. Ihmiset ovat kautta historian osanneet kirjoittaa hyviä teoksia paljastamatta syvimpiä tunteitaan jonkun tuntemattoman sensorin arvosteltavaksi. Sinne ne jää arkistoihin muiden pällisteltäviksi. 

Itse valehtelisin tuossa tilanteessa. 

Juuri näin. Nuo tekstit jäävät arkistoon ja ne voidaan sieltä löytää. Jos joku lyö läpi kunnolla, mielenkiinto vanhaan tunnemaailman tekstiin varmasti kasvaa ulkopuolisilla. Moni kirjailija inhoaa vanhoja tekstejään, varsinkin jos ne on sentimentaalisia ja niistä näkyy aloittelijan naiivius. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaako ap:ta kirjoittaminen todella? Miksi hän kyselee muilta mitä pitää kirjoittaa?

Pitäisikö sinun lopettaa kirjoittaminen, jos suhtautumisesi siihen on noin laimeaa?

Mikä helvetin arvuuttelija sinä luulet olevasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan liian henkilökohtainen tehtävä. Ihmiset ovat kautta historian osanneet kirjoittaa hyviä teoksia paljastamatta syvimpiä tunteitaan jonkun tuntemattoman sensorin arvosteltavaksi. Sinne ne jää arkistoihin muiden pällisteltäviksi. 

Itse valehtelisin tuossa tilanteessa. 

 

Onneksi on sitten muita taiteen lajeja, kuten vaikka abstrakti kuvataide tai tanssi, joissa ei tarvitse sanallisesti pistää itseään likoon.

Ei vai? Ihan samalla tavalla joku voi laittaa pystyyn kurssin, jolla vaaditaan omien tunteiden käsittelyä kuvataiteessa tai tanssissa. En ihmettelisi, jos tällaisia jo olisi. Entä oletko kuullut metodinäyttelemisestä? Se perustuu ihan vastaavaan ajatukseen, että omat tunteet pitää olla mukana luovassa toiminnassa. 

Toki kenenkään ei ole pakko sellaisille kursseille mennä, siinä olet oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minustakaan ole ok kirjoittaa omasta tunne-elämästä tai historiasta. Mieluummin voisi kirjoittaa jonkun kuvitellun henkilön sisäisestä maailmasta. Se paljastaisi lahjakkuuden samalla tavalla tai helpomminkin. Nyt moni kirjoittaa sinne sisäänpääsy mielessään liian henkilökohtaisia asioita, mikä saattaa jälkikäteen harmittaa. Tässä pitäisi olla joku eettinen vastuu koulullakin. Mitä jos joku lahjakas kirjoittaa kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska sillä varmasti on iso merkitys tunnekehitykseen. Mielestäni niin syvälle ei pitäisi mennä, koska kyseessä ei ole psykoterapia, vaan kirjoittajakoulu. Tehtävä on liian henkilökohtainen. Lahjakkuuden saa esille muullakin tavalla.

Kenenkäs on eettinen vastuu sitten, jos sama henkilö saa kustannussopimuksen ja kirjoittaa samat asiat rahasta ja elantonsa vuoksi?

Nimittäin aika suuri osa nykykirjailijoista kirjoittaa omasta tunne-elämästään ja henkilöhistoriastaan, siitä huolimatta että asia ei ole sinulle ok.

Vierailija kirjoitti:

No siinä kirjoitat 4-10 sivua elämästäsi keskittyen tunteiden kehitykseen. Ei me voida sinulle tehdä ennakkotehtäviäsi.

Kyllä voidaan!

Mutta jos ap haluaa kouluun sisään, on ehkä parempi, että emme tee...

Ekanahan tuosta tulee mieleen ranteet auki -tyyppinen itseanalyysi. Mutta ei sen ole pakko olla sitä! Voit erottua joukosta kirjoittamalla muuta kuin synkkää itsereflektiota. Ole piristävä poikkeus joukossa. Tarkoitus on katsoa kirjoituskykyä, ei saada tietää pahimmista kipukohdistasi.

Tsempit hakemuksen kirjoittamiseen!

T. Toinen ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan liian henkilökohtainen tehtävä. Ihmiset ovat kautta historian osanneet kirjoittaa hyviä teoksia paljastamatta syvimpiä tunteitaan jonkun tuntemattoman sensorin arvosteltavaksi. Sinne ne jää arkistoihin muiden pällisteltäviksi. 

Itse valehtelisin tuossa tilanteessa. 

 

Onneksi on sitten muita taiteen lajeja, kuten vaikka abstrakti kuvataide tai tanssi, joissa ei tarvitse sanallisesti pistää itseään likoon.

Ei vai? Ihan samalla tavalla joku voi laittaa pystyyn kurssin, jolla vaaditaan omien tunteiden käsittelyä kuvataiteessa tai tanssissa. En ihmettelisi, jos tällaisia jo olisi. Entä oletko kuullut metodinäyttelemisestä? Se perustuu ihan vastaavaan ajatukseen, että omat tunteet pitää olla mukana luovassa toiminnassa. 

Toki kenenkään ei ole pakko sellaisil

Tietenkin abstraktista kuvataiteessa ja tanssissa käytetään omia tunteita. Mutta kuten yllä todetaan, se ei tapahdu sanallisesti. 

Tiedän yhden kirjailijan joka jätti aikanaan hakemisen väliin tämän tehtävän takia. Ei käynyt sitten tuota koulua, mutta sai julkaistua silti. Ei kaikki halua kertoa omasta sisimmästään, joku osa ihmistä saa olla arvoitus.