YLE: Toimeentulotuen saajien asumismenojen tiukennus tyrmätään lausuntokierroksella
"Toimeentulotuen saajat patistettaisiin muuttamaan halvempaan asuntoon kolmen kuukauden kuluessa muuten tukia leikattaisiin."
Ilmeisesti Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehellekin tulee suurena yllätyksenä, että tämä on jo nyt KELAN KÄYTÄNTÖ!!!! 3 kk ja alennus. Vain normi käy. Ei auta haut eikä syyt. Vain erittäin painava syy kelpaa.
Näin, vaikka Kelan pitäisi olla Eduskunnan valvonnan alla.
No näinhän ei näytä olevan. Varmasti EOAM on saanut aiheesta kanteluita.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä voi keskustella asiallisesti tällaisista aiheista.
"Mene töihin"-sakki iskee tähänkin ihan kohta.
Ei siitä tarvitse täällä keskustella, poistoon vaan, lukekaa lehtiä ja jauhakaa muualla ja kun kuitenkin on nostettu julkisuuteen ettei senkään vuoksi ole syytä rummuttaa enempää.
Minä ainakin olen ´kurkkua myöten täynnä näitä triggeröiviä aloituksia, voisi antaa porttikiellon tämänkin aloittajalle.
Luitko sen eduskunnan oikeusasiamiehen antaman lausunnon? Ei hän kieltänyt tai kauhistellut nykykäytäntöä - kuten väitit - vaan hän on sitä mieltä, että tilannetta on tarkasteltava yksilöllisemmin. Tosin itse olen sitä mieltä, että asumistuki ei ole mikään viimesijainen tuki, se on enemmänkin mukavuustuki, joka mahdollistaa keskiluokkaisen elämänmenon veronmaksajien maksamana. Meillä on riittävästi edullisia asuntoja, mutta koska ne eivät ole pääkaupunkiseudulla, ei asukkaiden haluta muuttavan pois, vaan heille maksetaan siitä, että Hämeenlinnaan tai Lahteen muuttamisen sijaan asuvat Helsingissä. Näin pääkaupunki pysyy keinotekoisesti muuttovoittoisena.
Hyvä, jotain järkeä nyt mukaan näihin päätöksiin! Orpo saa taas yllättyä, kun ei mene ihan niin helposti kaikki läpi kuin luuli.
Ei ole yhdenvertaista.
Kyllä minullekin kuuluu suuri asunto hyvältä paikalta.
Miten muka saan itse tämän maksettua?
Riittää että on haku voimassa esimerkiksi kaupungin vuokra-asuntoihin niin vuokra huomioidaan kokonaan.
Keväällä tekivät minullekin tuon leikkauksen. Joulun alla ilmoitti Kela-Kerttu, että leikkausta valmistellaan. 3 kk aikaa. Hae halvempaa.
No laitoin hakemuksen ensin kaupungin yhtiölle, Kela antoi 1kk lisäaikaa hakea myös yksityisiltä, tarkemmin määrittelemättä.
Laitoin hakemukset isoille yksityisille toimijoille, rajaksi vain tuo Kelan normi.
Ei kelvannut Kelalle. Leikkaus toteutettiin. Sanottiin että voit valittaa. Valitin, valitus edelleen käsittelyssä, nyt liki 5 kk.
Virkailija sanoi suoraan että linja on kiristynyt.
Keskustelu oli kuin olisi puhunut papukaijan kanssa. Selvästi käsky oli käynyt leikata. Perusteluista viis.
Normin mukaisia asuntoja ei tarjonnut yksikään toimija. Ei edes kaupungin yhtiö. Mitään muutakaan tarjousta ei tullut.
Kaupungilla on jono ja tarveharkinta. Jonossa putoaa heti alas, jos on asiallinen asunto. Hinta ei tunnu olevan peruste päästä jonon keulille.
Helsingin muuta maata isompi asumistuki ei ole yhdenvertainen, siitä tulee luopua. Käytöstä poistuvia palvelutaloja voidaan remontoida asuntoloiksi, perustuslaki ei takaa keskustakaksiota, ihan riittää oma huone ja ruuanlaittomahdollisuus, jos ei ole tuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarinpaskat menee nyt vaan töihin. Muikeiden rottien aika on OHI!
Persuja äänestäneistä suuri osa on tilastojen mukaan työttömiä, joten koska persut on hallituksessa, niitä äänestäneillä on moraalinen velvoite mennä töihin. Hop hop.
Suomessa on äänestyssalaisuus, joten tilastoista ei saada mitään tietoja äänestäneiden puoluekannasta.
Vierailija kirjoitti:
Luitko sen eduskunnan oikeusasiamiehen antaman lausunnon? Ei hän kieltänyt tai kauhistellut nykykäytäntöä - kuten väitit - vaan hän on sitä mieltä, että tilannetta on tarkasteltava yksilöllisemmin. Tosin itse olen sitä mieltä, että asumistuki ei ole mikään viimesijainen tuki, se on enemmänkin mukavuustuki, joka mahdollistaa keskiluokkaisen elämänmenon veronmaksajien maksamana. Meillä on riittävästi edullisia asuntoja, mutta koska ne eivät ole pääkaupunkiseudulla, ei asukkaiden haluta muuttavan pois, vaan heille maksetaan siitä, että Hämeenlinnaan tai Lahteen muuttamisen sijaan asuvat Helsingissä. Näin pääkaupunki pysyy keinotekoisesti muuttovoittoisena.
Oletko tietoinen siitä, mikä Hämeenlinnan vuokrataso on?
Ehdottaisin Lahden lisäksi Tamperetta.
Vierailija kirjoitti:
Riittää että on haku voimassa esimerkiksi kaupungin vuokra-asuntoihin niin vuokra huomioidaan kokonaan.
Ei riittänyt. Eikä riittänyt laajempikaan haku. Linja on kiristynyt. Käytäntö on ja tuo lakiesitys. Poikkeuksia varmasti on olemassa, mutta yleinen linja on jo tuo.
Näin kertoi myös Kelan virkailija ihan suoraan.
Ainakaan täällä Kuopiossa Kelan norminmukaisia kämppiä ei ole tarjolla yhdelläkään isolla toimijalla. Ei edes kaupungin NIKU:lla.
Jos joku sellainen vanha vapautuu, niin siihen on jono ja tarveharkinta.
Kaikki tietää ettei ole halpoja vuokrakämppiä ja vuokrat nousee koko aika. 3kk aikaa saada uusi, kun edes asunnottomat ei saa asuntoja moneen vuoteen. NOi päättäjät elää eritodellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarinpaskat menee nyt vaan töihin. Muikeiden rottien aika on OHI!
Persuja äänestäneistä suuri osa on tilastojen mukaan työttömiä, joten koska persut on hallituksessa, niitä äänestäneillä on moraalinen velvoite mennä töihin. Hop hop.
Suomessa on äänestyssalaisuus, joten tilastoista ei saada mitään tietoja äänestäneiden puoluekannasta.
Tilastot on tehty galluppien perusteella, kun äänestyksistä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tietää ettei ole halpoja vuokrakämppiä ja vuokrat nousee koko aika. 3kk aikaa saada uusi, kun edes asunnottomat ei saa asuntoja moneen vuoteen. NOi päättäjät elää eritodellisuudessa.
Sitten vaan solu- tai kimppakämppään! Ei ole oikein, että työttömät elää muiden rahoilla keskusta-asunnoissa. Hyvä uudistus tämä tiukempi linja!
Vierailija kirjoitti:
Luitko sen eduskunnan oikeusasiamiehen antaman lausunnon? Ei hän kieltänyt tai kauhistellut nykykäytäntöä - kuten väitit - vaan hän on sitä mieltä, että tilannetta on tarkasteltava yksilöllisemmin. Tosin itse olen sitä mieltä, että asumistuki ei ole mikään viimesijainen tuki, se on enemmänkin mukavuustuki, joka mahdollistaa keskiluokkaisen elämänmenon veronmaksajien maksamana. Meillä on riittävästi edullisia asuntoja, mutta koska ne eivät ole pääkaupunkiseudulla, ei asukkaiden haluta muuttavan pois, vaan heille maksetaan siitä, että Hämeenlinnaan tai Lahteen muuttamisen sijaan asuvat Helsingissä. Näin pääkaupunki pysyy keinotekoisesti muuttovoittoisena.
Jutussa oli kyse toimeentulotuesta.
Ja se normi on myös pienempi Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä tekivät minullekin tuon leikkauksen. Joulun alla ilmoitti Kela-Kerttu, että leikkausta valmistellaan. 3 kk aikaa. Hae halvempaa.
No laitoin hakemuksen ensin kaupungin yhtiölle, Kela antoi 1kk lisäaikaa hakea myös yksityisiltä, tarkemmin määrittelemättä.
Laitoin hakemukset isoille yksityisille toimijoille, rajaksi vain tuo Kelan normi.
Ei kelvannut Kelalle. Leikkaus toteutettiin. Sanottiin että voit valittaa. Valitin, valitus edelleen käsittelyssä, nyt liki 5 kk.
Virkailija sanoi suoraan että linja on kiristynyt.
Keskustelu oli kuin olisi puhunut papukaijan kanssa. Selvästi käsky oli käynyt leikata. Perusteluista viis.
Normin mukaisia asuntoja ei tarjonnut yksikään toimija. Ei edes kaupungin yhtiö. Mitään muutakaan tarjousta ei tullut.
Kaupungilla on jono ja tarveharkinta. Jonossa putoaa heti alas, jos on asiallinen asunto. Hinta ei tunnu olevan peruste päästä jonon keulille.
Ihan oikein meni! Miksi rottailet loisena?
Taas todistettu, ettei asiasta voi keskustella asiallisesti ilman tuollaisia haukkumisia.
Tämä rotta-tyyppi tuntuu olevan joka ketjussa. Kaikki muut ovat rottia ja loisia, vaikka kyse olisi sähkölaskusta. Kaverilla on ilmeisesti pikkuisen onelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä tekivät minullekin tuon leikkauksen. Joulun alla ilmoitti Kela-Kerttu, että leikkausta valmistellaan. 3 kk aikaa. Hae halvempaa.
No laitoin hakemuksen ensin kaupungin yhtiölle, Kela antoi 1kk lisäaikaa hakea myös yksityisiltä, tarkemmin määrittelemättä.
Laitoin hakemukset isoille yksityisille toimijoille, rajaksi vain tuo Kelan normi.
Ei kelvannut Kelalle. Leikkaus toteutettiin. Sanottiin että voit valittaa. Valitin, valitus edelleen käsittelyssä, nyt liki 5 kk.
Virkailija sanoi suoraan että linja on kiristynyt.
Keskustelu oli kuin olisi puhunut papukaijan kanssa. Selvästi käsky oli käynyt leikata. Perusteluista viis.
Normin mukaisia asuntoja ei tarjonnut yksikään toimija. Ei edes kaupungin yhtiö. Mitään muutakaan tarjousta ei tullut.
Kaupungilla on jono ja tarveharkinta. Jonossa putoaa heti alas, jos on asiallinen asunto. Hinta ei tunnu olevan peruste päästä jonon keulille.
Ihan oikein meni! Miksi rottailet loisena?
Etkö osaa muuta kuin haukkua toisia?
Emma K. kirjoitti:
Hallitus tekee oikein asumistuki poistettava samoin suojaosa 300€. Laiskat ja vätykset töihin mikäli katto pään päällä kiinnostaa ja nälkä on. Turha marista.
Edelleenkin, kyse on nyt toimeentulotuesta. Onko tämä vaikea tajuta?
Vierailija kirjoitti:
Keväällä tekivät minullekin tuon leikkauksen. Joulun alla ilmoitti Kela-Kerttu, että leikkausta valmistellaan. 3 kk aikaa. Hae halvempaa.
No laitoin hakemuksen ensin kaupungin yhtiölle, Kela antoi 1kk lisäaikaa hakea myös yksityisiltä, tarkemmin määrittelemättä.
Laitoin hakemukset isoille yksityisille toimijoille, rajaksi vain tuo Kelan normi.
Ei kelvannut Kelalle. Leikkaus toteutettiin. Sanottiin että voit valittaa. Valitin, valitus edelleen käsittelyssä, nyt liki 5 kk.
Virkailija sanoi suoraan että linja on kiristynyt.
Keskustelu oli kuin olisi puhunut papukaijan kanssa. Selvästi käsky oli käynyt leikata. Perusteluista viis.
Normin mukaisia asuntoja ei tarjonnut yksikään toimija. Ei edes kaupungin yhtiö. Mitään muutakaan tarjousta ei tullut.
Kaupungilla on jono ja tarveharkinta. Jonossa putoaa heti alas, jos on asiallinen asunto. Hinta ei tunnu olevan peruste päästä jonon keulille.
Oikeusasiamiehelle kantelu. Ei ole ainutlaatuista, että kela lähtee rikkomaan lakia, on saanut ennenkin huomautuksia.
Ei kiinnosta. Köyhät kyykkyyn.
T: Hallitus