Puoliso matkoilla, kauhea menettämisen pelko iski!

Hylätyksi tulemisen pelosta. Ja tämä johtuu lapsuudestasi. Mitä aikaisemmin olet sen kokenut, sitä vähemmän olet siitä tietoinen.



Sama vika täällä.

Mutta siis hylätyksi tulemisen pelkoahan tämä varmaan onkin.



ap

mua ei tällä hetkellä kiinnosta vaikka koko äijä jäisi sille tielleen.

Niinpä. Ei minullakaan. Silti tulin siitä karmaisevalla tavalla tietoiseksi nelikymppisenä.



Lapset ovat erilaisia. Toiset reagoivat herkemmin. Jos olet herkkä, niin ei se tarkoita sitä, että sinut on jätetty lapsena heitteille.

iltaa kohti iskee joskus lähes kauhuntyyppinen kuolemanpelko. Mulla auttaa jos laitan tunnelman kotoisaksi. Eli kun lapset on menneet nukkumaan niin laitan telkkarista taustaääneksi jonkun leppoisan ohjelman (kokkausohjelmat parhaita siihen tarkoitukseen), keitän teetä ja luon valoilla tunnelmaa. Oon todennut että mitä hiljaisempaa on illalla niin sitä enempi ahdistavaa...

täällä. Tosin mulla on aina ollut hirveä ikävä miestä, kun ollaan oltu toisistamme erossa työmatkojen jne vuoksi (ollaan oltu yhdessä 12 vuotta). Lähinnä se ikävä on sitä, että pelkään miehelleni sattuvan jotain kamalaa matkan aikana, etten enää näekään häntä, että näen hänet viimeisen kerran, kun hän kävelee ovesta ulos. Karmiva tunne.



En ole kovin uskonnollinen, mutta vaistomaisesti iltaisin, kun mies poissa kotoa, rukoilen hänellä kaiken olevan kunnossa ja että pääsee turvallisesti takaisin kotiin. Aina, kun eroamme, vannotan että on koko ajan hyvin varovainen.



Ehkäpä tämä johtuu siitä, että suhteemme alussa ystäväni mies kuoli onnettomuudessa ja heille häi pieni lapsi. Olen sivusta seurannut hänen taisteluaan, suruaan. Se on ollut järkyttävää, vaikka nyt toki voi jo vuosien jälkeen paremmin. Aina ajattelen, että miten ihmeessä hän siitä selvisi, etten itse ikinä selviäisi. Mieheni on sielunkiumppanini ja elämäni rakkaus. Pelkkä ajatuskin siitä, että menettäisin hänet, on jotain käsittämättömän järkyttävää.. HUI!



Turhahan sitä on etukäteen asioita murehtia, mutta en voi itselleni mitään. En myöskään oleta, että tulevaisuudessa paniikkini laantuisi, olen oppinut elämään sen kanssa. Siis paniikki on päällä vain, kun mies on yötä pois kotoa, vaikka voisihan hänelle sattua mitä tahansa päivisinkin kodin ulkopuolella.

kaikki tarinat todistavat hylätyksi tulemisen pelkoa.

Minä tiedän siitä kaiken. Valitettavasti.



2

Mukava kuulla, etten ole ainoa!

On minullakin aina ollut edes vähän ikävä näiden reissujen aikana, mutta olen osannut myös nauttia yksinäisistä illoistani. Nyt olen kahden viimeisen reissun ajan ollut pikemminkin allapäin... Onneksi mies ei ole kerrallaan poissa kuin pari päivää, muuten tämä olisi sietämätöntä.



Se on hassua, että aamuisin olo on ihan OK ja päivällä myös, mutta kun lapset ovat menneet nukkumaan ja olisi se oma aika, niin johan fiiliksetkin romahtaa. Olisikohan pimeillä illoilla osansa asiassa, en tiedä.



Mummini on muuten kertonut, että hän aikoinaan vannoi ukkini kanssa, että koskaan ei erota riidoissa. Kun koskaan ei voi tietää, mikä hetki on viimeinen. Samaa olen yrittänyt mieheni kanssa noudattaa. Mitään puhumatonta ei pitäisi olla, ettei se sitten jää koko loppuiäksi vaivaamaan, jos toiselle jotain sattuu.



ap