Jos olisin tiennyt mihin tämä maa on menossa, en olisi hankkinut lapsia
Olen aivan valtavan ahdistunut uudesta hallitusohjelmasta ja tulevista leikkauksista. Elämme jo nyt täysin kädestä suuhun, mitään ei jää säästöön ja koko ajan saa kitkuttaa. Lasten isä on menettänyt työkykynsä tapaturmassa, itse haen koko ajan töitä ja olen toisen lapseni omaishoitaja, joten en voi tehdä kovin paljon töitä, sitten kun niitä saan.
Meillä ei ole mitään ylimääräistä, ei suoratoistopalveluita, emme syö ulkona, emme käy elokuvissa, kahviloissa, osta mitään ylimääräistä, emme parturissa, emme missään. Laskumme koostuvat vuokrasta, sähköstä, vedestä, kotivakuutuksesta ja jätekuljetuksesta, kaikki on kilpailutettu ja ovat halvimmat mahdolliset. Nyt vielä tulossa pakollinen biojäte, jonka tyhjäys maksaa melkein 9e/kerta ja tyhjäys joka toinen viikko.
Ostamme pelkästään X-tra ja Rainbow-tuotteita, ainoa "merkkituote", jota ostamme on ketsuppi (Heinz), mutta siinä se. Hyödynnämme kaikki alennukset ja käynkin aina ilta-alessa, kun lapset ovat nukkumassa. Tänä vuonna ruoan hinta on noussut ihan valtavasti ja olen laihtunut 10kg ja olen nykyään alipainoinen. Jotta lapsille on tarpeeksi ruokaa, minun on pakko syödä vähintään 2 viikkoa kuukaudesta pelkkää kaurapuuroa ja silti tekee tiukkaa. Olen itkenyt ahdistuksesta koko viikon, koska lapsille on pakko ostaa vaatteita, kun vanhat ovat jäämässä pieniksi. Esikoinen on niin iso, että on vaikea löytää enää kirppareilta sitä kokoa, pienemmälle onneksi löytyy yleensä hyvin, mutta kirppareillakin hinnat ovat nykyään aika kovat. Onneksi nykyään on Facebookin roskalavat. Ja kaikki turha ja ylimääräinen, osa myös puolitarpeellisesta kotoa on myyty pakon edessä.
En todellakaan tiedä, miten tulemme selviämään, jos ja kun kaikki leikkaukset menevät läpi. Jos olisin tiennyt tämän, en olisi tehnyt lapsia ja itken sitäkin, koska koen siitä syyllisyyttä, koska lapset ovat minulle todella rakkaita, enkä osaa kuvitella elämää ilman heitä.
Olen vain todella ahdistunut.
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Sanot suoraan sen, että pelkäät lastenne vaarantuvan köyhyytenne takia. Huostassa lapset ainakin saa ruokaa, vaatteita ja kaikki kulunsa korvattua. Teidän kaltaisia on tulossa paljon lisää.
En ikinä suostu luovuttamaan lapsiani järjestelmään, olen itse ollut siinä ja nähnyt, miten epäinhimillistä se toiminta on lapsia kohtaan. Mieluummin vaikka sitten istun kerjäämässä yöt kadun kulmassa.
Ap

No eihän se nyt voi olla ratkaisu, että lapset otetaan pois vanhemmilta, koska hallitus tuhoaa talouden! Ja mitäs sitten, jos kaikilta köyhiltä otettaisiin lapset? Järjestelmä on jo nyt ylikuormittunut, eikä resurssit riitä ja aika kurjat olot lapsilla on, mitä uutisista saa lukea. Juu rikotaan vaan perheet ja saadaan sitten uusi traumatisoitunut sukupolvi, kun ilman mitään oikeaa syytä on hajotettu perheet.
Minusta on harmillista, ettei ihmiset ylpeydessään pyydä apua kanssaihmisiltä. Vain juopot ja narkit pyytää, heillä ylpeys mennyttä muutenkin, mutta he pyytää vain siihen aineeseen. Itse auttaisin jos joku oikeasti köyhä pyytäisi. Joskus olen tarjoutunut auttamaan kun kuullut somessa näitä juttuja, mutta apua ei otettu vastaan koska se olisi vain pois toimeentulotuesta jos tilille laittaa. Siksi niitä autettavia pitäisi tuntea lähialueelta että voi käteisenä antaa tai tuoda ruokaa. Yksi etäauttamisen mahdollisuus olisi maksaa toisen laskuja.
Eli tässä harmittelen kun kirjoitellaan netissä sen sijaan että puhuttaisiin ihmisille ympärillään.
Osin aiheeseen liittyen ja hieman ohi aiheen, niin olen miettinyt sitä, että kun ainakin omassa lähipiirissä korona-aika vaikutti paljon ihmisten mielenterveyteen, mikähän superpommi mt-ongelmien suhteen on tulossa näiden leikkausten johdosta, jos toteutuvat.
Kyllä sitä tietää, että suomalaisena sitä on maailman mittakaavassa tosi hyväosainen, mutta pakko sanoa, että korona vaikutti paljon elämääni mm. laukaisten masennuksen, josta olen vähitellen alkanut toipua ja ihan ok kunnossa mutta vähän herkässä tilanteessa vielä silti. Jotenkin ei nyt kaipaisi tähän mitään lisästressiä.
Onkohan tuon hallitusohjelman teossa ollut mukana ketään esim. Terveyspuolen asiantuntijoita? Tai onko tehty mitään arvioita siitä, että lisääntyykö työkyvyttömyys toimien seurauksena ja tilanne voi kääntyä vain huonompaan?
Jotenkin tuntuu, että on unohdettu se, miten henkisesti raskaita vuosia juuri on eletty. Meitäkin on tässä maassa, jotka ovat kamppailleet työkyvyn kanssa ja ovat äärirajoilla jaksamisensa suhteen, ei me kaikki olla pummeja jotka haluavat vain lorvia kotona.
Heitäkin on, mutta hallitusohjelma iskee mielestäni paljon ikään kuin vääriin kohteisiin. Omalla kohdalla se on aiheuttanut jo nyt huolta, mm. unettomuutta ja stressin lisääntymistä.
Ei tässä tilanteessa auta kuin alkaa "unohtamaan" piipata tuotteita itse niillä skannereilla ja pakata ne pohjimmaiseksi kasseihin, jos tulee satunnaistarkastus. Rikollisuus tulee räjähtämään käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Sanot suoraan sen, että pelkäät lastenne vaarantuvan köyhyytenne takia. Huostassa lapset ainakin saa ruokaa, vaatteita ja kaikki kulunsa korvattua. Teidän kaltaisia on tulossa paljon lisää.
En ikinä suostu luovuttamaan lapsiani järjestelmään, olen itse ollut siinä ja nähnyt, miten epäinhimillistä se toiminta on lapsia kohtaan. Mieluummin vaikka sitten istun kerjäämässä yöt kadun kulmassa.
Ap
No sitten se on diakonille soitto, että pääset sopimaan ruokakasseista ja hakupäivistä. Kirkolla on myös vaatteiden jakoa tarvitseville.
Tunnistin ne elämän realiteetit jo vuonna -94, enkä tehnyt niitä lapsia.
Joko on uusi vauva tilauksessa? Se on jännä miten juuri tuossa tilanteessa olevilla ihmisillä on juuri eniten niitä lapsia.
Ihmettelen kyllä millaista vuokralaiselämää teillä on jos jotain ylimääräisiä jätteenhoito kuluja tulee vuokran päälle. Ne kuuluu vuokranantajan kuluiksi. Joten ainakin asunnon vaihto voisi tulla kysymykseen jos olosuhteet on noin sekavat.
Vierailija kirjoitti:
Joko on uusi vauva tilauksessa? Se on jännä miten juuri tuossa tilanteessa olevilla ihmisillä on juuri eniten niitä lapsia.
+ se omakotilo, kuten myös tässä tilanteessa. Ja vieläpä vuokralla...
Miksette muuta vaikka Keski-Eurooppaan, elintaso nousisi heti. Varsinkin terveydenhuollon osalta. Ja ruoka on halvempaa.
Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään tilanteessa jossa ITSE pystyy vastaamaan asioista, ei muiden tuen voimin. Kuvastaa hyvin tätä nykyajan asennetta, muut vastuussa asioista, en itse.
Edellinen hallitus nosti ruoan hinnan pilviin. Kallista se on kaikille muillekin. Myös niille, jotka eivät saa tukia mutta ovat pienituloisia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä millaista vuokralaiselämää teillä on jos jotain ylimääräisiä jätteenhoito kuluja tulee vuokran päälle. Ne kuuluu vuokranantajan kuluiksi. Joten ainakin asunnon vaihto voisi tulla kysymykseen jos olosuhteet on noin sekavat.
No, ei kuulu jos asuu omakotilossa vuokralla.
Suomi on hölmölä. Pienikuluinen kuvittelee, että hänellä on joku ihme oikeus keskituloisen elämään. Aloituksessa on ryssitty niitä omia asioita ihan urakalla.
Vierailija kirjoitti:
Osin aiheeseen liittyen ja hieman ohi aiheen, niin olen miettinyt sitä, että kun ainakin omassa lähipiirissä korona-aika vaikutti paljon ihmisten mielenterveyteen, mikähän superpommi mt-ongelmien suhteen on tulossa näiden leikkausten johdosta, jos toteutuvat.
Kyllä sitä tietää, että suomalaisena sitä on maailman mittakaavassa tosi hyväosainen, mutta pakko sanoa, että korona vaikutti paljon elämääni mm. laukaisten masennuksen, josta olen vähitellen alkanut toipua ja ihan ok kunnossa mutta vähän herkässä tilanteessa vielä silti. Jotenkin ei nyt kaipaisi tähän mitään lisästressiä.
Onkohan tuon hallitusohjelman teossa ollut mukana ketään esim. Terveyspuolen asiantuntijoita? Tai onko tehty mitään arvioita siitä, että lisääntyykö työkyvyttömyys toimien seurauksena ja tilanne voi kääntyä vain huonompaan?
Jotenkin tuntuu, että on unohdettu se, miten henkisesti raskaita vuosia juuri on eletty. Meitäkin on tässä maassa, jotka ovat kamppailleet työkyvyn kanssa ja ovat äärirajoilla jaksamisensa suhteen, ei me kaikki olla pummeja jotka haluavat vain lorvia kotona.
Heitäkin on, mutta hallitusohjelma iskee mielestäni paljon ikään kuin vääriin kohteisiin. Omalla kohdalla se on aiheuttanut jo nyt huolta, mm. unettomuutta ja stressin lisääntymistä.
Vielä: esimerkiksi yksi asia, joka on mielestäni todella huonosti valmisteltu/tutkittu, on tuo asumistukijuttu. Onhan se selvää, että vuokrat ovat karanneet käsistä erityisesti pk-seudulla. Olen kuitenkin ihan varma, että jos tilannetta yritetään ratkaista tukien vähentämisellä, seuraukset tulevat olemaan karut.
Osalla ihmisistä ei yksinkertaisesti ole mahdollista asua vaikka Helsingissä enää - koska hyvin suurella todennäköisyydellä vuokranantajat eivät ala - ainakaan heti tai edes lähitulevaisuudessa - laskemaan vuokrien hintoja tukien verran. Ja pienituloiselle ne muutama sata euroa voi olla kriittinen summa arjessa selviämisen kannalta.
Pahimmassa tapauksessa ihmisiä joutuu muuttamaan muualle ja jopa menettämään työnsä, lapset joutuvat vaihtamaan koulua jne. En tiedä, miten todennäköistä tuo olisi, mutta en ihmettele vaikka menisi tuohon, koska tiedän jo nyt monia (työssäkäyviä!), joilla ei olisi varaa asua ilman tukia Helsingissä, ja siis ihan perus asunnossa, ei missään luksustiloissa.
Jotenkin tuntuu, että väärä taho laitetaan kärsimään tuossa asiassa, pitäisi yrittää hoitaa muullakin tavoin, painostamalla jollain tavalla vuokranantajia vuokrien laskuun jne
Saamme jo ruoka-avustusta, mutta se on pitkälti leipää mitä saamme, koska perheessä on laktoosi-intoleranssi, pitkälti kaikessa muussa sieltä saatavasta on laktoosia. Vaatteiden jaosta kirkosta en tiennyt, kiitos vinkistä!
Ei ole tulossa enempää lapsia, meillä on kaksi lasta.
Mikä minusta tekee valehtelijan?
Olemme jonossa muualle vuokralle, mutta jonot ovat pitkät ja yksityisillä on todella kovat vuokrat, menevät yli Kelan asettamien vuokrarajojen. Olemme siis vaihtamassa vuokra-asuntoa, juurikin tuon jätekuljetuksen ja hieman hankalan sijainnin takia. Tällä hetkellä olemme yksityisellä vuokralla omakotitalossa, johon muutettiin nelisen vuotta sitten aivan eri tilanteessa.
Ap
Tässä on taustalla ihan tarkoituksellinen köyhyttämisagenda great reset 2030. Vieläkö joku on niin sinisilmäinen että uskoo hallituksen haluavan meille hyvää kun ovat oikeasti saata nan vallassa?
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus nosti ruoan hinnan pilviin. Kallista se on kaikille muillekin. Myös niille, jotka eivät saa tukia mutta ovat pienituloisia.
Olen kaupassa töissä. Herkkuja myydään nyt enemmän kuin koskaan ennen. Se on vähän ristiriitaista tämän koko ajan jatkuvan ruuanhinnan valittamisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä millaista vuokralaiselämää teillä on jos jotain ylimääräisiä jätteenhoito kuluja tulee vuokran päälle. Ne kuuluu vuokranantajan kuluiksi. Joten ainakin asunnon vaihto voisi tulla kysymykseen jos olosuhteet on noin sekavat.
Tämä sai mutkin epäilemään aloitusta trolliksi.
Tee lasu. Sanot suoraan sen, että pelkäät lastenne vaarantuvan köyhyytenne takia. Huostassa lapset ainakin saa ruokaa, vaatteita ja kaikki kulunsa korvattua. Teidän kaltaisia on tulossa paljon lisää.