Tytön lievä autismi - kokemuksia?

ADD

Kuulostaa melko samanlaisilta piirteiltä, mitä omalla lapsellani ja hänellä ADD autismin piirteillä. Ollaan saatu kunnalta tukea mm. Toimintaterapian muodossa. On vielä alle kouluikäinen, niin aika näyttää saadaanko muuta tukea ja miten muutenkin tilanne etenee.

Ilman tukea ja selitystä omalle käytökselle ja varhaisen terapian apua näihin lapsestasi tulee varmasti traumatisoitunut yksilö. Suosittelen apua, ihan lapsesi tulevaisuuden ja kehittymisen kannalta.

Autismikirjon naisilla masennus ja traumat ovat yleisiä vaivoja myöhäisen diagnoosin lisäksi, koska aikaisemmin diagnostiikka suosi poikia oirekuvaltaan, koska naisia ei käytetä lääketieteellisiin testeihin, koska misogynia tai naishormonit ja tieteelliset tulokset, tiedä sitä sitten.

Mieluummin tukea alusta asti kuin vasta myöhemmin. Kirjolla voi elää ihan hyvää elämää jos ei traumatioisu selkäydintä myöden lapsuudessa, mitä paikataan tuhannen kalliin terapia-auringon voimalla sitten aikuisena.

Autismi joka on kehittynyt aikuisille on eri asia kuin lapsille!

Vierailija kirjoitti:

Eivätkös nuo ole lähinnä luonteenpiirteitä? Eikö nykyisin ihmiset saa olla eri muotista kuin muut? Onko aina pakko tunkea joku diagnoosi erilaiselle luonteelle, vai halutaanko väkisin nepsy-diagnoosia mahdollisten suurempien rahatukien varalta?

Ihan hyvätuloinen perhe olemme. Molemmat vahemmat akateemisesti koulutettuja, joten mitään rahatukea emme ole vailla.

Diagnoosia emme myöskään varsinaisesti ole lähteneet hakemaan, mutta huoli siitä, että lapsi ei pärjää ikäistensä joukossa ja jää yksin, on kuitenkin suuri ja siksi kaipaamme apua. Avun hakeminen siis on johtanut autismin kirjo -epäilyyn.

Ap

Oireet vaihtelevat suuresti. Mahdoton sanoa.

Siskoni tytöllä on asperger, mutta oli hyvin selkeä tapaus jo pienenä. Sosiaaliset taidot ovat nykyään eskari-ikäisen tasolla (on jo 21-vuotias).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkös nuo ole lähinnä luonteenpiirteitä? Eikö nykyisin ihmiset saa olla eri muotista kuin muut? Onko aina pakko tunkea joku diagnoosi erilaiselle luonteelle, vai halutaanko väkisin nepsy-diagnoosia mahdollisten suurempien rahatukien varalta?

Ai saako tästä nepsyydestä rahaakin?! Miksi kuulen tästä vasta nyt 30v jälkeen >:O

Mistä voin hakea näitä rahatukia häh?

Ihan saman palkan ja ihan saman tuen saan kuin kaikki muutkin.

Ei hitto tätä ihmisten yksinkertaisuutta, tai jopa suoranaista valehtelua... :|

Miksi kaikesta pitää saada rahaa? Perkele se raha ei ratkaise ongelmia! Hävetkää ny perkele!

Kyllä tehdyistä töistä pitää maksaa palkkaa millä elää ja asumistukeen on oikeutettu kaikki diagnooseista huolimatta. Häpeällistä valehdella että ADD autismirkirjon diagnoosilla saisi jotain extra rahaa yhtään mistään ja että sen rahan takia niitä diagnooseja lääkäri kirjoittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkös nuo ole lähinnä luonteenpiirteitä? Eikö nykyisin ihmiset saa olla eri muotista kuin muut? Onko aina pakko tunkea joku diagnoosi erilaiselle luonteelle, vai halutaanko väkisin nepsy-diagnoosia mahdollisten suurempien rahatukien varalta?

Ei saa rahatukia ellei ole todetty kehitysvammaa. Nämä kirjolaiset ovat uutta porukkaa joilla on näitä autististen piirteitä. Ei ymmärretä miten näitä lapsia autetaan. Yleensä selviävät myös koulusta. Toimintatrrapiaa jne. Uuden ajan asioita. Lapsen etu on hänen hyvinvointinsa tukeminen johon kuuluu myös tutkimukset mutta en usko että lääkärit tukevat turhia diagnooseja. Niitä tarvitaan joskus mutta tärkeintä olisi tukea normaaliin elämänlaatuun. Monilla lapsilla tulee paljon muutoksia jotka voivat mennä ohi. Voimakkaat tunnetilat ovat hyvästä, eivät aina kerro sairastumisesta. Huolehtikaa lapsistanne myös hyvin. Lasten tulee tulla nähdyksi sekä kuulluksi ja ymmärretyksi. Tunteet eivät ole häpeä.

Kiitos sinulle viisaista sanoista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkös nuo ole lähinnä luonteenpiirteitä? Eikö nykyisin ihmiset saa olla eri muotista kuin muut? Onko aina pakko tunkea joku diagnoosi erilaiselle luonteelle, vai halutaanko väkisin nepsy-diagnoosia mahdollisten suurempien rahatukien varalta?

Ihan hyvätuloinen perhe olemme. Molemmat vahemmat akateemisesti koulutettuja, joten mitään rahatukea emme ole vailla.

Diagnoosia emme myöskään varsinaisesti ole lähteneet hakemaan, mutta huoli siitä, että lapsi ei pärjää ikäistensä joukossa ja jää yksin, on kuitenkin suuri ja siksi kaipaamme apua. Avun hakeminen siis on johtanut autismin kirjo -epäilyyn.

Ap

Hyvä että olette hakeneet apua, luota myös itsesi lapsesi suhteen ja tee kaikki voitavasi hänen eteensä. Keskustele elämästä, tunteista, asioista ja kaikesta. Rakasta häntä ja luota myös siihen että lapsi on älykäs. Kaikkea hyvää perheellenne.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, voi myös olla että hän on vain tuollainen luonne ja persoona. Olen itse ollut aika samanlainen, eikä tiettävästi mitään autismia ole. Keskivertoa huomattavasti korkeampi älykkyysosamäärä kyllä, ja olen hyvin introvertti, mikä tekee minusta ilmeisesti sen verran "erilaisen", ettei lapsena ja nuorena juuri kavereita ollut ja kiusatuksikin jouduin. Yliopistossa ja työelämässä sitten mennyt ihmisten kanssa hyvin, joskin introverttina itse valitsen aika vähän ihmissuhteita elämääni.

Kun tyttösi on tuonkin ikäinen jo, niin voisitko keskustella hänen itsensä kanssa siitä, kokeeko hän, että tarvitsisi jotain tukea tai apua? Jos ei, niin ei sitä väkisin kannata tuollaisten asioiden mitä listaat, takia hankkia, varsinkin kun koulukin sujuu hyvin. Ja se diagnoosi tosiaan voi tulla vastaan esim. myöhemmin töitä hakiessa yms, ei sellaista kannata yrittää saada muuta kuin jos oikeasti on tunne että tarvitaan tukitoimia ja apua. Ja moneen asiaan voi saada apua ilman diagnoosejakin, esim. siirtymätilanteiden hallinta kehittyy iän myötä ja sitä voi myös harjoitella. 

Mutta en usko, että mikään diagnoosi tai asia muuttaa sitä, että hän on jonkin verran erilainen persoona kuin useimmat, ja sellaisilla ei ole lasten ja nuorten julmassa maailmassa aina helppoa. Mutta siitä selviää, se voi jopa vahvistaa kuten itselleni kävi, ja aikuisten maailmassa on jo sitten paljon helpompaa.

No ei todellakaan ole "aikuisten maailmassa helpompaa" vaan siellä juuri on kaikki asiani menneet päin p*rsettä. T:as- diagnoosi aikuisena

Moikka ap!

Meillä on 10-vuotias tyttö, perheessä autismia mieheni puolelta. Ekalla luokalla koulupsykologi veikkasi ADD:n mahdollisuutta yhdistettynä Asperger-piirteisyyteen, mutta ei koskaan päästy tutkimuksiin, koska tyttö pärjää JOTENKIN koulussa (tästä lisää alempana). 

Hyvin tunnollinen ja tarkka, toisaalta omiin maailmoihinsa uppoutuva tyttö. Ei kiinnostunut perinteisistä tyttöjen jutuista, toisaalta ns. kaikkien kaveri eli seuraa saa kyllä molemmista sukupuolista säännöllisesti. Ei sydänystävää, mutta pienempänä päivänäkodissa sai eräänlaisen fiksaation pariin kertaan itseään nuorempiin poikiin, ja sitten halusi olla vain heidän seurassaan. Pojilla oli kaikilla puheongelmia, niitä myös tytöllä itsellään vähän. 

Koulussa pärjää mekaanisesti, eli saa jutut kyllä tehtyä ja arvosanat ihan hyviä, mutta kuormittuu valtavasti. Esim. tänään opettaja oli sanonut lukevansa vartin mutta olikin lukenut 20 minuuttia, JA tarina oli tytöstä ollut tylsä = tyttö oli aivan poikki ja melkein lysähti eteisen lattialle kun tuli kotiin. Nyt kun on ladannut akkujaan pari tuntia, on taas kunnossa. 

Koulussa tiedetään tytön haasteet, mutta niihin ei olla saatu helpotusta, eikä yhteistyö toimi. Tämän vuoksi olen päättänyt, että jos koulunkäynti alkaa muuttumaan liian raskaaksi, pidän tytön välillä kotona suosiolla. En olisi ikinä kuvitellut ajattelevani näin, mutta kun useiden keskusteluiden (mukana mm. rehtori, oma ope jne.) jälkeenkään mitään tukitoimia ei olla saatu pystyyn, en voi äitinä katsoa vierestä tätä sirkusta. Koulu menkööt miten menee, tytön hyvinvointi on tärkeämpää. 

"- Vaikuttaa ikäistään nuoremmalta/sosiaalinen kehitys hidasta. Esim. alaluokilla ajautui usein riitoihin, kun sinänsä hyväntahtoisesti oli kiinnostunut/halusi mukaan muiden leikkeihin, mutta oli liian tunkeileva. Nyt alakoulun loppupuolella muuttunut aremmaksi. Toisaalta myös aiemmat kaverisuhteet lopahtaneet ja tuntuu jäävän ikäistensä porukoissa ulkopuoliseksi. Kiusaamista ei onneksi ole ollut, mutta yksinäisyys tuntuu tietysti pahalta. :"

Tutulta tuntuu tämä ikäistään nuorempi/sosiaalisesti hidas kehitys. Myös aivan liian tunkeileva on eli saattaa mennä halaamaan vierasta ihmistä, minkä on nähnyt vain aiemmin julkisessa tilassa. Toisaalta on hyvin varautunut varsinkin vieraita/uusia ihmisiä kohtaan eikä yleensä suostu puhumaan heille

"- Puhuu paljon ja selittää asiat aina hyvin perusteellisesti."

ADHD lääkitys vähensi sellaisen jatkuvan puheen. Omista  mielenkiinnonkohteista selittää edelleen hyvin perusteellisesti eikä ota huomioon sitä jaksaako vastaanottaja aina kuunnella.

"- On fiksu ja pärjää koulussa hyvin, mutta ajatuskulut ja suullinen ilmaisu tuntuvat monesti olevan erilaisia kuin muilla samanikäisillä. Kommunikaatio on usein hankalaa myös vieraiden aikuisten kanssa, esim. jos lääkäri kyselee oireista."

Kommunikaatio on vieraiden aikuisten kanssa varsinkin hankalaa ja muutenkin erilaista.

"- On ylitunnollinen ja haluaa noudattaa sääntöjä pilkulleen. Paljon toistuvia rutiineja."

Jep, sääntöjä haluaa noudattaa pilkulleen ja hämmentyy siitä kun jotkut eivät noudata sääntöjä. Menee ojentamaan myös naapureita säännöistä ja vieraampa henkilöitä ja tietty perheenjäseniä.

"- Siirtymätilanteet haastavia, juuttuu asioihin, tulee usein kiire. Omista aikatauluista ja tavaroista huolehtiminen ei suju, kuten sisaruksilla samassa iässä."

Jeps, siirtymätilanteet ovat olleet hankalia varsinkin jos eivät ole tuttuja ja toistuvia. Tähän on ennakointi auttanut (tarvittaessa kuvakortein). Meillä tavaroistaan huolehtii hyvin eikä halua ikinä myöhästyä mistään. Haasteita tosin ajan hamottamisen kanssa.

"Mietin myös, miten mahdollinen diagnoosi tulisi vaikuttamaan tilanteeseen. Onko lapsen sen jälkeen helpompi ymmärtää ja hyväksyä erilaisuuttaan vai lisääkö se vain ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnetta? Onko sosiaalisiin haasteisiin saatavissa tukea?"

Diagnoosi on tuonut vain hyvää. Lastahan se ei muuta toiseksi eikä näin ollen diagnoosi lisää mitään piirteitä tai poista niitä, mutta se auttaa lasta kuin vanhempia asian ymmärtämisessä sekä auttaa saamaan oikeanlaista tukea niin kouluun kuin kuntoutusta. Myös sosiaalisiin haasteisiin on olemassa kuntoutusta ja niistä kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Ei pidä aina hyväksyä "koulu kuntouttaa" kun ei se käytännössä kuntouta lainkaan.

"Entä miten autismin kirjolla olevan nuoren sosiaaliset taidot yleensä kehittyvät teini-iässä? Kurooko muita kiinni vai jääkö entistä enemmän ulkopuolelle?"

Tätä minäkin jään seuraamaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yleensä putoaa porukoista pois, koska sosiaalinen kehitys tulee mielestäni vähän jäljessä eikä ymmärrä niitä tyttöjen juttuja...olenkin miettinyt, että varmaan poikaporukassa pärjäisi paremmin.

"Kaikki ovat tietysti yksilöitä, mutta mielelläni kuulisin kokemuksia tästäkin. Kovasti surettaa ja huolestuttaa lapsen tilanne."

Kannattaa vain hyväkyä ja tukea. Jokainen me täällä erilainen olemme ja toivotaan, että hän yltää elämässä parhaimpaansa. Autisminkirjolaisen elämä on aina rankempaa, joten turhia kuormittavia tekijöitä yritämme karsia pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti diagnoosi jo nyt. Nyt sen saa vielä kohtuu halvalla. Kuulostaa siltä, että tuolla oireilulla (jo alakoulussa noin paljon haasteita) tulee elämässä jossain vaiheessa isompi töksähdys. Siitä on helpompi selvitä, kun syy on jo tiedossa.

 

Muistakaa myös, että lapsella on oikeus tietää yhdestä eniten hänen elämäänsä vaikuttavasta asiasta.

Ei sillä diagnoosilla mitään parannusta saa. Toiminta on se joka määrittelee. Ennalta ei syöpäänkään anneta hoitoa tai sitä diagnosoida. Ymmärrya on kyllä puutteellista nykysin.

Et voi verrata syöpää ja autismia toisiinsa. Autismi on synnynäinen piirre ja syöpä voi kehittyä ajan myötä. Sillä, että saa jo varhain lapsuusiässä diagnoosin on todennäköisesti loppuelämää helpottavia vaikutuksia kun on oikeutettu erilaisiin tukitoimiin ja terapiaan.

Diagnoosi voi auttaa ymmärtämään miksi on pulmia, joita toisilla ei ole ja miksi jotkut asiat ovat haastavampia. Kyse ei ole siitä että olisi viallinen, vaan on erilainen ja oppii asioita eri tavalla. Kavereita voisi löytyä muista nepsyistä. 

Ap, miten tyttösi pärjäsi päiväkodissa ja onko koulussa huolestuttu ollenkaan tytöstä?

Minä olen autisti, mutta ei se ole vaikeuttanut elämääni mitenkään. :) Ainut, että jotkut (naiset) käyttävät autistia haukkumasanana. :D M28

Minulla nuori autistitytär lievin piirtein. Kyllähän nuo piirteet autismiin sopisivat. Samoin ajattelin, kannattaako diagnosoida tavallaan luonteenpiirteitä, mutta se helpotti tyttöä. Samanikäisiä kavereita ei juuri ole ja tuo kuormittuminen tapahtuu hyvin herkästi. Ongelmat ovat lisääntyneet meillä iän myötä.

Kyllä autismi huomataan lapsesta jo muutaman kuukauden iässä. Siinä missä muut lapset ottavat muihin ihmisiin kontaktia, oppivat liikkumaan ja vähitellen myös puhumaan niin autisti vain makaa velttona sängyssään, kuolaa ja välillä mylvii vielä joskus 5-vuotiaanakin kuset housuissa.

Mä olin lievästi autistipiirteinen tyttö, jolta vanhemmat eväsivät diagnosointiprosessin lapsena ja pelottelivat, että joudun erityisluokalle enkä pääse unelma-ammattiini, jos minulla on diagnoosi tai olen jossain tukitoimien piirissä. Erityisluokkaa siis ehdotettiin minulle, koska kuormituin normiryhmässä, mutta vanhempani eivät sallineet sitä, koska siellä on "huonoa esimerkkiä antavia lapsia". Koulupsykologi väläytteli vanhemmille as-diagnoosin mahdollisuutta jo tuolloin. Minulla oli paljon ongelmia koulussa, mm. väkivaltaisuutta, mutta niihin ei puututtu, koska olin luokan paras kouluaineissa.

Yläasteen olin hyvin syrjäytynyt ja kaverit lähinnä netissä. Olin sosiaalisesti kömpelö. Löysin musiikin (meillä kotona ei harrastettu musiikin kuuntelemista) ja elelin omissa maailmoissani kuulokkeet korvilla 24/7. Sitten jostain syystä opin lukion aikana todella nopeasti sosiaalisia taitoja, opin tunnistamaan sarkasmia, aloin harjoitella keskusteluja itsekseni (puhuin siis mielessäni) ja opin käyttämään small talkia. Menin yliopistoon, pääsin kaikista elämäni kolmesta työhaastattelusta heittämällä jatkoon, valmistuin nuorena huippuammattiin. Vuosi työelämässä ja tuli stoppi. Ajatustyö oli liian kuormittavaa minulle, tuntui, että painin metkityksettömien näennäisongelmien parissa ja että asiakkaat eivät tajua mitään loogisesta ajattelusta vaan ajattelevat kaiken tunteella. Päätin lähteä aikuisena diagnosointiprosessiin, mutta jono testeihin on pari vuotta ja työterveyslääkärin ehdottamaan terapiaankaan en ehtinyt päästä, joten jouduin irtisanoutumaan työstäni ja menemään matalapalkkaiseen koulutustani vastaamattomaan työhön. Odotan tällä hetkellä jatkoa. Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kuka tietää, olisiko sellaista puhjennut, jos nuoruus ei olisi ollut niin stressaavaa aikaa, suorittamista ja siihen päälle vielä täysin eri tyypin esittämistä kuin olen.

Minun neuvoni on, että hanki diagnoosi ja kaikki tuki, mitä on saatavilla. Sen saaminen aikuisena täysin tyhjältä pöydältä ei ole helppoa. Älä tee diagnoosista mörköä tai leimaa, niin lapsi ei näe sitä sellaisena. Neurotyypillisen muottiin pakotettu autismikirjon lapsi on vain tulevaisuuden traumatisoitunut aikuinen. Rakasta lastasi sellaisena kuin hän on, älä sure sitä, mitä hän ei ehkä tällä hetkellä ole. Lapsellasi on varmasti asioita, joissa juuri hän on todella taitava. Itsellänikin on, ja toivon, että minua olisi rohkaistu niiden pariin nuorena sen sijaan, että oltaisiin vain sokeasti toljotettu kouluaevosanoja ja niiden pohjalta patistettu hakemaan vaativimpaan mahdolliseen kouluun toisensa jälkeen. Ehkä olisin voinut kouluttautua ammattiin, joka tuntuisi nyt enemmän omalta. Näin aikuisena keskellä diagnosointiprosessia ja matalapalkkatyössä tuntuu todella vaikealta enää lähteä opiskelemaan kokonaan uutta työtä, varsinkin kun muutokset ovat itselleni jo valmiiksi vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Puhukaa vain rehellisesti aikuisista kirjolaisista niin tiette kaikki totuuden. Kaikki ei ole rakkaat aina sitä miltä näyttää. Täällä oli myös logiikka että synnynnäinen sairaus? Vai onko? Mistä se johtuu kun aikuiseba vasta sairastuu niin pahasti? Kumpi on kivempi ajatus? Psyykeen sairaudet vai synnynnäinen kehitysvamma joka puhkeaa noin nelissäkymmenissä? Vai joku muu?

Ei kukaan sairastu aikuisena autismiin.

Se tosiaan on synnynnäistä.

Jostain syystä piti poistattaa jokainen viesti, jossa tämä todettiin.

Miksi?

Mistä sä puhut? Kelle oot noin vihainen?