Miten Suomi on muuttunut 15 vuodessa?
Hyvä kaverini muuttaa täältä Saksasta takaisin Suomeen 15 vuoden jälkeen. Hän on nyt eronnut, saksalainen mies jää Saksaan, taloudellisia vaikeuksia ei ole, asunto Suomessa on (ollut aina) ja työpaikka pääkaupunkiseudulla on. Hän tienaa hyvin. Lapsia ei ole. Paperiasiat ovat kunnossa.
Mihin hänen pitäisi varautua sellaiseen, jota 15 vuotta sitten ei ollut?
Kommentit (37)
Mikään ei ole juuri 15 vuodessa muuttunut, vaikka kohta saat päinvastaisia väitteitä. Ulkomaalaisia oli silloinkin. Elintaso on kasvanut vuodesta 2008 niin vähän, ettei sitä kansantalouden tasolla mistään huomaa.
Vaate- ja musiikkimaku on vähän muuttunut, mutta sekin on enemmän ikä-, kuin aikasidionnaista. Puhumattakaan ilmastonmuutoksesta tai jostain muusta päivänpolttavasta aiheesta, jotka olivat tapetilla silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Baareissa ei tupakoida.
Ei silloinkaan tupakoitu. Sekin loppui jo vuonna 2007-2009.
Eletään kuin ennenkin kirjoitti:

Ennen oli paljon vapaampaa elämä ja ihmiset oli erilaisia ennen. Elintaso on kyllä kasvanut mutta hinnat on noussut ja verotus kiristynyt, nykyään suomesta on tullut luokkayhteiskunta kun tuloerot kasvaa.
Kaikki on ihan järkyttävän lihavia verrattuna aiempaan.

Tuo tapahtui 90-luvun alussa, ei 2008.
Itse Olen ollut poissa 30 vuotta Suomesta
Paljon on asioita muuttunut mutta kansassa melankolia näyttää pysyvän.
Kuukkeli tietää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baareissa ei tupakoida.
Ei silloinkaan tupakoitu. Sekin loppui jo vuonna 2007-2009.
Olen päässyt baareihin 2008 ja silloin oli baareissa tupakkakoppeja, joihin kaikki ahtautuivat. Siitä on nyt 15 vuotta aikaa. Nykyään niitä ei enää ole, vaan kaikki käyvät ulkona.
Mielestäni Suomi on paljon turvattomampi ja paljon riitaisampi, ja talous on huonossa jamassa. Myöskään tulevaisuudennäkymät eivät ole positiiviset näiden asioiden suhteen.
Alldeles för lite har ändrats och även det åt helvete. Då din bekanta enligt dig är duktig och duger utomlands är det ingen vits att flytta tillbaka till fängelset.
Yhä useammasta työstä maksetaan palkan sijaan vain työmarkkinatukea ja jatkossa myös pelkkää toimeentulotukea. Kokoomuksen paremminvointivaltio nääs.
Viimeiset 10 vuotta ollut vihainen ilmapiiri, jossa kaikki haluaa lyödä kaikkia ja kaikki haluaa hyväksikäyttää kaikkia. Samaan aikaan työelämässä muka-tiimityö korostuu, kaikki vihaa kaikkia ja silti pakkohymyillään kun tehdään tiiminä asioita, jotka sujuisivat paremmin kun yksi osaava ihminen tekisi paljon ja toinen osaava ihminen jatkaisi siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuukkeli tietää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baareissa ei tupakoida.
Ei silloinkaan tupakoitu. Sekin loppui jo vuonna 2007-2009.
Olen päässyt baareihin 2008 ja silloin oli baareissa tupakkakoppeja, joihin kaikki ahtautuivat. Siitä on nyt 15 vuotta aikaa. Nykyään niitä ei enää ole, vaan kaikki käyvät ulkona.
On tuokin merkillistä .Miksi myyvät tupakkaa jos emme voi sisällä polttaa. Tupakka on nautinto .Ei meidän tarvi lonkeroidenkaan kanssa mennä kadulle.
Vierailija kirjoitti:
Kuukkeli tietää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baareissa ei tupakoida.
Ei silloinkaan tupakoitu. Sekin loppui jo vuonna 2007-2009.
Olen päässyt baareihin 2008 ja silloin oli baareissa tupakkakoppeja, joihin kaikki ahtautuivat. Siitä on nyt 15 vuotta aikaa. Nykyään niitä ei enää ole, vaan kaikki käyvät ulkona.
Eli Google oli oikeassa.
Ahdasmielisemmäksi ja avoimemman rasistiseksi.
N52
Sukupuolineutraalisuus on edennyt eli sukupuolesta on tullut turha asia.
Vierailija kirjoitti:
Eletään kuin ennenkin kirjoitti:
Mikään ei ole juuri 15 vuodessa muuttunut, vaikka kohta saat päinvastaisia väitteitä. Ulkomaalaisia oli silloinkin. Elintaso on kasvanut vuodesta 2008 niin vähän, ettei sitä kansantalouden tasolla mistään huomaa.
Vaate- ja musiikkimaku on vähän muuttunut, mutta sekin on enemmän ikä-, kuin aikasidionnaista. Puhumattakaan ilmastonmuutoksesta tai jostain muusta päivänpolttavasta aiheesta, jotka olivat tapetilla silloinkin.
Ennen oli paljon vapaampaa elämä ja ihmiset oli erilaisia ennen. Elintaso on kyllä kasvanut mutta hinnat on noussut ja verotus kiristynyt, nykyään suomesta on tullut luokkayhteiskunta kun tuloerot kasvaa.
Ja ikää sinullan on?
Vierailija kirjoitti:
Ahdasmielisemmäksi ja avoimemman rasistiseksi.
N52
Juuri näin. Kuten näistäkin aiemmista kommenteista voi lukea.
Lääkäriin ei pääse mutta silti maksetaan veroja
Rentoa läppää ei voi oikein enää heittää.