Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka ovat ex kivoja, välittäviä, toisia ajattelevia ihmisiä?
15.08.2008 |
Minulla on nyt läikkynyt kuppi yli. En enää aio olla kiva, mukava, toisista kiinnostunut ja avulias ihminen. En jaksa selittää syitä, mutta tilanne on vaan yksinkertaistettuna se, että en koe saaneeni muilta ihmisiltä mitään, joten lopetan itsekin antamisen. Tavarasta ei siis kyse, vaan tunnetasolla. Nyt siis mitta on lopullisesti täynnä ja aion keskittyä itseeni ja lapsiini. Laitan energiani omiin harrastuksiin ja lapsiin.
En enää soittele ihmisille. Odotan heidän soittoaan. En enää kysele auliisti puhelimessa tai livenä, mitä toiselle kuuluu. En ylipäätään vastaa puhelimeen, jos olen syömässä, vaikka tietäisin toisella olevan vaikean elämäntilanteen. Ylipäätään en pidä puhelinta edes päällä aina. Tämä on siis vain yksi käytännön esimerkki. Ja arvatkaa mitä, tuntuu hemmetin hienolta, kun kynnysmatto olo ohitse. En tee edellisiä kostomielessä tai ihmissuhdepelaillakseni, vaan ihan vaan siksi, että en jaksa enää olla "se kiinnostunut ja aina valmiina oleva" osapuoli.
Kiva olisi kuulla muiden kokemuksia?
Kommentit (8)
psykiatrisine osastojaksoineen. Nyt olen siitä kuntoutunut ja 200 kertaa itsekkäämpi ihminen kuin esimerkiksi 8 vuotta sitten. Nykyään ajattelen ensin itseäni ja sitten lastani ja muut tulevat ajatuksiini jos heistä ei ole haittaa minulle tai lapselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toivottavasti sinulla on kuitenkin ihmissuhteita, jotka ovat tasa-arvoisia? Ettet jää sitten ihan yksin?
Itse tein aikoinani aivan saman päätöksen ja kas, aikansa kun soittelivat ja kun jatkoin valitsemallani linjalla (joka, kyllä, aluksi oli oikein helpottavaa ja vapauttavaa) huomasin pian, ettei jäljelle jäänyt juuri ketään! Se olikin aikamoinen itsetutkiskelun paikka...
Onko siis parempi että kulissit on kunnossa? Yksinhän täällä elämässä kuitenkin aina ollaan.
oman perheen kanssa, jos ei ole ketään muuta kenen kanssa jutella, viettää aikaa jne. Kulisseja nyt ei tietenkään tarvitse pitää, ainakaan jos ei itse halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä ole mielestäni edes ylikiltti-kiitos äitini 1960-luvulla antaman kasvatuksen
Ikää myöden jaksan yhä vähemmän tehdä asioita toisten mieliksi. Autan toisia vain, jos minulla on halua ja voimia. (toki superkatastrofissa auttaisin, vaikken niin tahtoisikaan, mutta suurin osa tilanteista EI ole sellaisia)
ja lukenut kirjat "kiltteydetä kipeät" jne
empatia ei ole muotia ap.
mutta en aio silti kovettaa itseäni
opetan lapsilleni hyvät käytöstavat
mutta en opeta heitä sinisilmäisiksi
tänäänkin ostin kissan, joka olisi muuten lopetttu...