Hakemani työpaikka on uudestaan haettavana
En ole työtön. Mutta jäämässä kun nykyinen pistää pillit pussiin. Täytin kaikki vaatimukset ja melkein kaikki toivomuksetkin ja olen kiinnostunut. Suurin vika taitaa olla syntymävuosi 1964. En tarvitse neuvoja työnhakuun, ajattelin vain mainita että tämmöinen pula. Mulla kyllä on suunnitelmat b ja c olemassa jo.
Kommentit (94)
Saattaa olla että yritys johon hait on nyt entistä vähemmän kiinnostava vaihtoehto sinulle ja muille jotka eivät tulleet valituiksi.
Ikää ei tarvitse mainita hakemuksessa. Toki se näkyy varmaan naamasta haastattelussa, mutta voit sitten haastaa oikeuteen ikäsyrjinnästä jos palkkaavat vähemmän pätevän. Karsi myös cv:stä vanhimpia työkokemuksia.
Varmaankin lähetit työhakemuksen etkä soittanut?
Kaikki työhakemukset menevät roskiin.
Työpaikan saa ainoastaan soittamalla.
Tällaiset jutut nousee säännöllisesti. Työ avataan uudelleen hakuun, kun sopivaa henkilöä ei ole löytynyt. Ja kaikki kriteerit eivät usein ole ilmoituksessa, koska liian tiukka ilmoitus karkoittaa hakijoita. Mahdotonta tietää mitä ovat taustalla etsineet. On toki mahdollista sekin, että ovat ajatelleet tehtävästä olevan henkilölle jatkoa. Eli ei silloin lähellä eläkeikää olevaa usein tahdota. Sun jatkosi on eläkkeellä.
Kaikki työpaikat Suomessa menee sukulaisille ja kavereille. Julkispuolella 100 prosenttisesti. Oikeastaan kenenkään muun on turhaa mitään opiskellakaan, tai työtä hakea. Toisaalta sukulainen saa työn, vaikka ei olisi kouluja käynyt lainkaan. Vain ikävät ja raskaat 9 e tunnissa työt on muille kuin mahtiväen sukulaisille. Ulkomaalaiset usein luulee sen olevan ihonväriin perustuvaa syrjintää. Oikeasti se kuitenkin johtuu sukulaisten puutteesta valtaapitävien joukossa.
Laita hakemus samankaltaisilla tiedoilla mutta väärällä syntymäpäivällä ja katso saatko haastattelukutsua sitten.
Voihan se olla, että paikka on avattu uudestaan, koska valittu hakija ei lopulta paikkaa ottanutkaan, tai koeajalla irtisanoutui/irtisanottiin. Meillä hävitetään rekryn jälkeen kaikkien muiden hakijoiden tiedot, joten jos kaikki on sovittu, nimet olleet paperissa, hakemukset hävitetty ja homma kaatuu, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin avata paikka uudestaan. Viimeksi keväällä työntekijä oli meillä yhden päivän ja totesi, että kiitos ja näkemiin.
No näitä nyt on. Tuntuu olevan ihan tuuripeliä kuka palkataan ja kuka ei. Mäkin olen saanut duuneja jotka ei varsinaisesti edes vastaa koulutusta ja kokemusta ja sitten taas ei ole kutsuttu edes haastatteluun vaikka kaikki kriteerit täyttyvät ja ikäkään ei ole esteenä.
Samaa kokemusta, varsinkin tietyissä virastoissa ja näissä uusissa hyvinvointi organisaatioissa. Olen seurannut miten 6 kuukauden aikana sama pesti on jo 3 kertaa haettavissa, taasen ilmestyi duunitorille ja että tuttavani oli 2 parhaan haastattelussa ja ilmoituksen, että paikka laitetaan uudelleen hakuun.
Mitä ihmenaista tai ihmemiestä ne hakevat, vaatimukset oli nyt jo tiukat ja ylimitoitettuja palkkaan nähden.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat eivät tajua, miten hyviä ja sitoutuneita työntekijät voivat olla. Järkyttäviä ennakkoluuloja.
Luulevat että vanhemmat ovat kaavoihin kangistuneita, eivät opi mitään etc.
Harhaluuloja. Sitten palkkaavat alle kolmekymppisiä, jotka ovat kyllä ehkä ilo silmälle ja näppäriä somettamaan, mutta lähtevät jo parin vuoden kuluttua uusiin haasteisiin tai reppureissaamaan vuodeksi Aasiaan tai jäävät äitiyslomalle. Sen sijaan vanhempi ja tunnolllinen tyyppi pysyy työssä kymmenen vuotta ilman sairauspäiviä. Vanhemmilla on aivan toinen työmoraali ja kokemus tulla toimeen erilaisten ihmisten ja tilanteiden hoitamisessa.
Monet esimiehet eivät uskalla palkata itseään vanhempia tai pätevämpiä vaan haluavat olla itse vanhin ja viisain. Eli siis heikko itsetunto, etenkin miehillä tämä ongelma jos työnhakija on nainen. Äiti-syndrooma kun ovat juuri päässeet äidin helmoista pois.
Haluavat 30v miehen
(lue: 60-luvulla syntyneiden ei kannata vaivautua)
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokemusta, varsinkin tietyissä virastoissa ja näissä uusissa hyvinvointi organisaatioissa. Olen seurannut miten 6 kuukauden aikana sama pesti on jo 3 kertaa haettavissa, taasen ilmestyi duunitorille ja että tuttavani oli 2 parhaan haastattelussa ja ilmoituksen, että paikka laitetaan uudelleen hakuun.
Mitä ihmenaista tai ihmemiestä ne hakevat, vaatimukset oli nyt jo tiukat ja ylimitoitettuja palkkaan nähden.
Eivät hae pätevintä vaan sitä tyyppiä joka ihastuttaa ja on kaikkein kivoin, tyyppiä jonka kanssa synkkaa. Eli hyvää tyyppiä. Yhdelle HRlle se oli komea nuori mies, ei kelvannut tytöt.
Vierailija kirjoitti:
Haluavat 30v miehen
(lue: 60-luvulla syntyneiden ei kannata vaivautua)
Tämähän se on. Saat paikan jos olet 30v mies.
Kyllä tätä tapahtuu. Puolisoni keväällä hakema työpaikka, johon pääsi haastatteluun mutta ei tullut valituksi, vaikuttaa tulevan aina parin viikon välein uutena paikkana hakuun. Heille ei siis kelpaa kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ikää ei tarvitse mainita hakemuksessa. Toki se näkyy varmaan naamasta haastattelussa, mutta voit sitten haastaa oikeuteen ikäsyrjinnästä jos palkkaavat vähemmän pätevän. Karsi myös cv:stä vanhimpia työkokemuksia.
Yksityinen palkkaa, kenet haluaa. Julkisen puolen valinnoista voit valittaa.
Hyvä puoli nykyajassa on se, että jokainen voi alkaa mieheksi. Ikä on sitten kinkkisempi juttu. Toisaaltaan voit haastaa firman syrjinnästä jos ei palkkaa sinua koska voit syyttää jääneesi ilman työpaikkaa transsukupuolisuuden vuoksi.
Palkkasin joitakin vuosia sitten juuri 60 v täyttäneen vakinaiseen tehtävään. Ai että hän toi ihanaa vakautta ja maalaisjärkeä työyhteisöön. Teki niin hyvää kaikille, varsinkin nuoremmat työntekijät saivat hänestä hyvää tukea.
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset jutut nousee säännöllisesti. Työ avataan uudelleen hakuun, kun sopivaa henkilöä ei ole löytynyt. Ja kaikki kriteerit eivät usein ole ilmoituksessa, koska liian tiukka ilmoitus karkoittaa hakijoita. Mahdotonta tietää mitä ovat taustalla etsineet. On toki mahdollista sekin, että ovat ajatelleet tehtävästä olevan henkilölle jatkoa. Eli ei silloin lähellä eläkeikää olevaa usein tahdota. Sun jatkosi on eläkkeellä.
Missä se työvoimapula on?
Itse hain myös kolmea työtä joihin varmasti ei ole paljoa hakijoita mutta vapaita työpaikkoja pilvin pimein mm. siivous.
En päässyt.