Onko sinulla ikävä opiskeluaikojen asuntoa?

Oli välillä ikävä, se oli niin hauskaa aikaa.

No ei todellakaan. Asun nykyään omakotitalossa joten miksi kaipaisin jotakin soluasuntoa?

Asuin neljä vuotta suihkuttomassa asunnossa. Ei kiitos, en kaipaa.

Ai sitä yksiötä? Juu ei

Olen 3kk asunut solussa ja siinä minun opintojen aikaiset asumiseni. Asun siitä kämpästä muutaman sadan metrin päässä nykyisin. Ei ole ikävä. Hauskaa meillä kyllä oli.

Joo meillä oli 5 + k opintoaikana. Piti muuttaa isompaan, että sai paremmat tuet, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Maksettiin tuosta itse vähemmän kuin aiemmasta 3 h + k:sta

Vierailija kirjoitti:

Oliko siellä niitä jänniä bileitä, joissa oli hauskanpitoa, pussaamista ja ehkä myös hiplaamistakin? 😳

Siellä oli juurikin niitä.

Ei. Amiskan asuntolan hirmu vahti vanhapiika ajoi tytöt pois kun tulivat illalla kyläilemään.

On. Tai no sitä tunnelmaa ja vapautta. Muutin heti opiskelujen jälkeen miehen kanssa yhteen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Olisi niin ihanaa asua yksin.

Oli tosi kiva yksiö hyvällä pohjaratkaisulla, hyvällä paikalla, rauhallisessa talossa. Sitä eksää jonka kanssa siinä asuttiin ei ole ikävä.

Ei ole. Asumisen loppuaikana kyseisessä solussa asui kämppiksinä kiinalaisia jotka paskoivat yhteiset tilat täysin. Toivottavasti ei enää ikinä joudu soluun, vaikka siihenhän Petteri varmaan yrittää työttömiäkin tähdätä.

Ei todellakaan. Elämäni kamalimmat vuodet, jouduin asumaan soluasunnossa.

Opiskeluajan asunnoista kaikkiin voisin muuttaa takaisin, jos olisin sinkku ja muuttaisin ko paikkakunnille takaisin. Kahteen viimeiseen voisin muuttaa myös vaimon kanssa, koska niissä asuimme yhdessä, viimeiseen jopa lapsemme mahtuisi, koska syntyihän hän silloin, kun siinä asuimme. Oikeastaan näistä asunnoista en kuitenkaan kaipaa mitään, vaikka hyviä muistoja jokaiseen liittyykin. Nyt varmaan on jälleen aika luopua yhdestä asunnosta, kun aikuistunut lapsi muuttaa omaan opiskelija-asuntoon ja me jätämme puolison kanssa kaksin.

Kaipaan Turun yo-kylän yksiöön, jossa oli huone, wc ja suihku. Käytävällä oli yhteiskeittiö. Enempää en tarvitsisi, materiasta tulee vain stressiä. Asuisin jossain yksiössä tai minitalossa, jos ei olisi perhettä.

Usein. Näen myös toistuvasti unta, että olen kadottanut sen aikaisen yksiöni avaimen. Sitten kuotenkin löydän sen ja menen asuntoon. Unessakin tiedostan, että koti ei ole enää minun, vaikka osa tavaroista onkin siellä tuttuja.

Hassua. Olen itse analysoinut, että tuo aika jollakin tapaa jäi kohdallani kesken - ja se jäikin. Alitajunta palauttaa minut unessa kaipaamaani aikaan ja paikkaan,

.

En kaipaa Oulun keskustan asuntoja sinänsä, noita aikoja jälkeen päin valikoivasti muistaen kyllä. Olen vielä todella kauan myöhemmin nähnyt unia niihin palaamisesta: unissa minulla on avaimet, tiedän tekeväni väärin, muita asukkaita ei näytä olevan. Jälkiä on siis jäänyt.

Ei ole. Soluasuminen oli aikas kauheaa ja muut pikkukopit. Normaalissakin kerrostalossa on haasteensa.

Viimeisintä opiskeluajan asuntoa kyllä, muita ei. Viimeisimmässä asuin nykyisen puolisoni kanssa ja meillä oli huikea järvinäköala. Ainoa miinus asunnossa oli, että se kuumeni kesällä tuskallisen tehokkaasti.

Ei mitään niistä kolmesta asunnosta.

Kyllä minä mielummin asun omistusasunnossa Helsingin keskustassa merinäköalalla kuin Vantaalla vuokralla.