Minä EN äänestäjänä antanut VAHVAA mandaattia TÄLLE hallitusohjelmalle...
Minä äänestin PS, koska luotin, että hinnat laskee ja halusin tolkkua touhuun mm. pride, woke yms ja koska tilanne näytti velan vuoksi ikävältä kaikin tavoin. Pelkäsin myös tulevaa bensan hinnan nousua sekä muita ilmastotoimia, joita pienistä tuloistani minulla ei olisi ollut varaa maksaa. Kierrätän kaiken mahdollisen ja ostan lähes kaiken käytettynä, eli ymmärrän ilmastonmuutoksen, mutta koin sen liian kunnianhimoisena pienelle Suomelle.
Ajattelen, että säästötoimia tarvitsee tehdä, toki ja sitäkin äänestin.
Toivoin, että kokoomusta hillittäisiin: Rikkaat ensin, köyhät pois silmistä.
Mutta, en ymmärrä kuinka leikkaustoimenpiteitä voidaan tehdä sinne, missä raha ei muutenkaan riitä?
Joo, kuulun äänestäjiin, jonka tuloista nyt leikataan, vaikka teen parhaani joka päivä.
Olen vakavasti fyysisesti sairas ja teen kuntouttavaa/ osa-aikaisesti töitä. Muuhun EN kykene, vaikka toivon sitä syvästi ja rakastan työtäni.
Haluan tuoda korteni kekoon niillä voimavaroilla, joita suinkin käytössäni on! En halua olla yhteiskunnan taakka, vaan teen aina parhaani ja paperit on kunnossa, lääkärintodistukset yms ovat ajantasalla.
Nämä saamani tuet, riittävät juuri ja juuri ja lääkkeet ovat äärimmäisen kalliita.
Jos tuet pienenee asumisen/työttömyysturvan yms osalta, menetän kotini sekä sen vähäisenkin ruuan jota saan.
Asun myös pienellä paikkakunnalla, joten kun terveyskeskus lakkaa, joudun matkustamaan pitkälle vajaa kuntoisena saamaan tarvittavan avun, joka on vähintään kerran 2 viikkoon. Tarvittaessa tarvitsen myös nopeaa apua, joka toteutuu kun asun terveyskeskuksen lähellä.
Eli taksi ei ehtisi ajoissa paikalle, koska edestakaisin matkaan kuluisi pidemmälle sairaalaan 1h.
Lisään myös sen, että hyvin harva on omasta halustaan tuilla, en tunne yhtäkään, vaikka tuen piiriin kuulun, koska en kykene täysi päiväiseen työhön, joka kattaisi elämisen kustannukset edes minimissään.
Lähes kaikilla tuen saajilla, on joko henkisiä tai fyysisiä ongelmia.
Ja nämä leikkaukset kohdistuvat pienituloisiin, jotka todellakin tekevät työtä, tämä on väärin kaikella tavalla!
Minäkin teen työtä, vaikka olen sairas ja tarvitsen silti kaikki tuet: asumis, vammaisetuus, toimeentulo, työttömyysturva! Lähes kaikesta siis leikattaisiin.
Näitä saadessa käyn myös leipäjonossa. Ja olen absolutisti, en käytä mitään päihteitä, enkä syö herkkuja.
Mitä tein väärin, että näin suuret leikkaukset tehdään ja ne kaikki kohdistuvat minuun?
Kommentit (83)
Kovin moni äänestäjä lankesi kanssasi populistien harhautukseen.
Surullista ja tulee koettelemaanosikeudentajua oikein tosissaan.
En olisi ikinä uskonut, että leikkaukset kohdistuisivat pienipalkkaisiin, osa-aikaisiin tai sairaisiin ihmisiin, saati lapsiin.
Ap jatkaa: Yllätti myös heidän suhtautuminen siihen, että ennestään köyhä menettäisi kaiken elämässään mm. kodin.
Miten he olettavat, että osa-työkykyinen vaikeasti sairas muuttuu tukia viemällä täysin työkykyiseksi?
Petterikin totesi, että jos varat ei riitä kotiin niin voi muuttaa pois?
Öö... Entä jos ei ole edullisempaa tai muuten varaa muuttaa. Oma kotini on suunniteltu mm. invalidille sopivaksi, vaikka onkin kohtuu vuokra.
Tämäkin on palstan vassarien false flag -operaatio.
Esitetään muka pettyneitä ja ymmärtämättömiä persuäänestäjiä...hah!
Vierailija kirjoitti:

Kertoisitko oman ehdotuksesi miten osa-työkykyinen vaikeasti sairas saadaan täysin työkykyiseksi.
Taidat ap olla vassari pahimmasta päästä.
Sori, ei mene läpi.
Hieno hallitus Suomella. Vihdoinkin.

No ei ainakaan tukia vähentämällä?
Itseäni työhön paluuseen edes jonkin moiseen, auttoi hyvä hoito sairaalan puolelta, kelan avustus jotta kuntoutuisin, mm. kutoutusmatkan tuki.
Ei sairasta saa ilman ihmettä terveeksi, mutta miksi siitä pitäisi rankaista?
Eikö sairas ansaitse elämisen arvoista elämää?
EIkö pääasia ole, että yrittää edes tehdä jotain. Minäkin maksan veroni.
Vierailija kirjoitti:
Taidat ap olla vassari pahimmasta päästä.
Sori, ei mene läpi.
Hieno hallitus Suomella. Vihdoinkin.
orpon hallitus on Suomen historian huonoin, häpeällisin ja alhaisin!!!
Sama täällä. Minuun iskee 4 kurjistamista.. Elämästä lähtee viemeinenkin toivo. Voiko tämä olla mahdollista. Kirkkain silmin Purra ja Orpo näitä tehtailee nauravasta suusta. Kristillisisissä ei ole tähtenä enää milliäkään kristillistä. Rkp muuttui törkypuolueeksi.. Elämässä ei ole enää pohjaa. 👍
En äänestänyt kyseistä puoluetta tai kokoomusta, mutta minulle tuli kyllä yllätyksenä minkälainen hallitusohjelma on verrattuna siihen miten he asiansa esittivät. Siis juuri tuota, että hinnat pitäisi laskea ja kouluksen mahdollisuuksia parantaa jne.
Itse asiassa hallitusohjelma oli suorastaan järkyttävä. Politiikka on jotain mikä on ollut kaveriporukoissa ja suvussa sellainen henkilökohtainen asia, josta ei juuri puhuta, mutta nyt kaikki puhuvat avoimesti juuri tästä hallituksesta ja heidän negatiivisista tuntemuksistaan. Jotain näyttäisi menneen pieleen isossa kuvassa.
"Mitä tein väärin, että näin suuret leikkaukset tehdään ja ne kaikki kohdistuvat minuun?"
Olit niin tyhmä, että äänestit pellepuoluetta.
Hallitusohjelman ovat kompromisseja.
Miksi en saa vastata asiallisesti täällä omaan ketjuuni? Kaikki menee "hyväksynnän" kautta.
Tuohon vassari kommenttiin olisin vain todennut, että kannatin haitallisen maa han m uu ton vähentämistä, ilmastotoimien hillitsemistä, w oke touhuun järkeä, bensahinnan laskua yms.
Ainoa asia mitä en nyt ymmärrä on, että miksi sairasta ja itsestään riippumattomista syistäkin tuella olevaa tai pienituloista ihmistä, joka yrittää parhaansa rankaistaan?
Tämäkö tekee minusta vassarin? Salli nauraa.
Minäkin olen kanssasi samaa mieltä w o k e-tuputuksesta mutta ikinä en persuja tule äänestämään. Pitää nähdä isompi kuva asioista, persut eivät todellakaan ole heikkojen asialla. Kyllä nyt tulee kylmää kyytiä neljä vuotta.
t. vassari
Olisit äänestänyt vasemmistopuoluetta.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen kanssasi samaa mieltä w o k e-tuputuksesta mutta ikinä en persuja tule äänestämään. Pitää nähdä isompi kuva asioista, persut eivät todellakaan ole heikkojen asialla. Kyllä nyt tulee kylmää kyytiä neljä vuotta.
t. vassari
Taitaa tulla.. En vaan tiedä ketä jatkossa äänestäisin. Sitten kun et äänestä ollenkaan niin kommentit on luokkaa: Mitäs et ollut vaikuttamassa, turha valittaa.
Nyt yritin vaikuttaa ja estää samalla kokoomuksen nousun, koska pelkäsin sekä itseni, että läheisteni toimeentulon puolesta. Ei auttanut.
Äänestin itseltäni toimeentulon, vaikka toivoin parempia olosuhteita ja järkeä touhuun.
Eli halusit päästä kurittamaan homoseksuaaleja ja muita vähemmistöjä, mutta saatkin maistaa omaa lääkettäsi kuvitteellisten sairauksiesi (kroonisen laiskuuden) takia?
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin on palstan vassarien false flag -operaatio.
Esitetään muka pettyneitä ja ymmärtämättömiä persuäänestäjiä...hah!
En ole ap, mutta ihmettelen kuinka naiivi sinä voit olla. Luuletko, että kaikki persujen äänestäjät ovat hyvätuloisia, korkeastikoulutettuja ja terveitä. Ei tarvitse kuin katsoa, ketä on päässyt vuosien varrella eduskuntaan persuäänestäjien ansiosta, mm. Teuvo Hakkarainen ja Anus Turtiainen...
Vierailija kirjoitti:
Taidat ap olla vassari pahimmasta päästä.
Sori, ei mene läpi.
Hieno hallitus Suomella. Vihdoinkin.
Sinä kuulut siihen vaj-a-kkien ryhmään joka haukkuu kaikkia sellaisia "vassareiksi" jotka kehtaavat olla sinun kanssa eri mieltä.
"Vassareita" on suomen kansasta alle 15% mutta sinä haukut vassareiksi kaikkia jotka ei ole äärilaidan persuja.
Äänestit lusperiporukkaa. Sitä saa mitä tilaa.