Keski-ikäisenä vahinkoraskaus

Tulin raskaaksi 40-vuotiaana. Mulla on lapsettomuustausta (olen saanut kaksi lasta hoidoilla) ja 40 täytettyäni ajattelin että voinen luopua ehkäisystä. Virhe. 3 kuukautta ja olin raskaana. Tuossa vaiheessa olin eronnut lasteni isästä ja olin uudessa suhteessa vela-miehen kanssa (emme asuneet yhdessä). En halunnut mitään uusperhekuviota, eikä mies tosiaan halunnut lasta muutenkaan. Keskeytys oli päivänselvää, mutta yllättävän vaikeaa päätös silti. Varmaan hormonitkin vaikutti asiaan. Katunut en ole koskaan, päinvastoin usein kiittänyt itseäni.

Sopeuduin ja pidin viidennen lapsen, jonka sain 42-vuotiaana. Kaikki muut perheestä olivat innoissan paitsi teini-ikäinen poika, mutta kyllä hänkin suli vähitellen. Oma sopeutumiseni kesti kauan, esim. neuvolaan menemistä viivyttelin niin pitkälle kuin mahdollista ja äitiyspakkauksen avasin vasta pari päivää ennen suunniteltua sektiota (perätila). Olin hyvässä kunnossa ja töissä äitiysloman alkuun asti, joten asia olisi varmasti ollut toinen, jos olisin ollut sairas. Mutta hetkeäkään en ole katunut sitä, että lapsen pidin. Hän on jo 20-vuotias.

Kiitos näistä kokemuksista.

Olen siis yli 40 v ja minulla vakava diagnoosi, jonka kanssa voi elää normaalia elämää, eikä se välttämättä koskaan tee mitään, mutta siihen liittyy myös äkkikuoleman riski. Raskaus ja synnytys lisää riskiä. Hyvät elintavat vähentävät riskiä, joita kyllä noudatan.

Lapsia ennestään kolme. Vanhin täyttää ensi vuonna 18 v.

Kodissa tulisi tilan puute ja auto kävisi liian pieneksi.

Emme ole varakkaita, mutta töissä kyllä molemmat. Taloudellisia haasteita tulisi.

Keskeytys tuntuisi vaikealta, en tiedä pääsisinkö siitä koskaan yli, rikkoisiko se minut henkisesti? Lähtökohtaisesti suhtaudun keskeytykseen kielteisesti, mutten oman terveyteni/ henkeni uhalla.

Ensi viikolla ja ensi kuussa saan kuulla enemmän, lääkärien kannan, toivon mukaan. Raskaus ja synnytys vaatisi jokatapauksessa tiiviimpää seurantaa erikoisterveydenhuollossa sairauteni vuoksi.

Toivon, että luonto hoitaisi asian puolestani (tuulimuna, keskenmeno...).

Oli vaikea sopeutua, että lisää lapsia ei tule, eikä se ole järkevää sairauteni vuoksi.

Juuri, kun totesin, että olen sopeutunut asiaan ja perheemme on hyvä näin ja siitä iloitsin, niin kävi näin. Mikä on outoa, koska kuopusta yritettiin useita vuosia.

Olen tehnyt suunnitelmia pitkälle ensi kesään, joihin ei raskaus ja vauva mahdu- kaikki peruuntuisi/ muuttuisi.

Pelkään, että jos vauva tulisi, niin tuntisinko häntä kohtaan samoin kuin muita, rakastaisinko, yhtä paljon. Iloitsisinko hänestä kuten muista. Ennenkaikkea selviäisinkö raskaudesta hengissä. Haluan olla elossa ja nähdä lasteni kasvun. Riskeeraanko sen, olemassaolevien lasten elämässä läsnäolon, jos raskaus jatkuu...

Tällä hetkellä tuntuu vastenmieliseltä olla raskaana ja ajatellakaan esim. mitään vauvahankintoja.

-AP

Lisääkin kokemuksia saa kertoa.

Mulle toi ois       i t sem ur h an      paikka. Siksi olenkin steriloitu.

Minä tulin vahingossa raskaaksi ja ensin se oli kauhistus, mutta pian sopeuduin ajatukseen. Se raskaus kuitenkin meni kesken. Sitten meni seuraavakin ja vielä kolmas. Jos raskaus/raskaudet olisi jatkuneet, niin olisin ollut ihan onnellinen siitä. Nyt kuitenkin kävi näin, että aika lisääntymiselle loppui ja sekin on ihan ok.

Minä tekisin sinuna raskaudenkeskeytyksen ilman mitään tunnontuskia. Kuten itsekin sanoit, tee se jo olemassa olevien lastesi tähden, älä riskeeraa henkeäsi. Olet tärkeä ihminen lapsillesi. Olen tehnyt keskeytyksen monia vuosia sitten oman mielenterveyteni vuoksi. En kadu, koska ymmärrän, että naisen /jokaisen pitää huolehtia itse ensin omasta hyvinvoinnistaan. Kenenkään ei pidä uhrata itseään minkään takia.

Kiitos kokemuksista. Vieläkin saa kertoa.

- AP

Ap, sun elävät lapset tarvitsevat sua. Tee abortti. Sulla on vakava sairaus ja ei ole hyvä jos kuolet raskauteen tai synnytykseen.

Ja sitten, kun tähän ketjuun tulee kommentteja "kyllä siihen vauvaan rakastuu, kun saa syliin", älä usko niitä. Pidin itse vahinkovauvan pitkien harkintojen jälkeen ja kiintyminen oli kyllä hyvin vaikeaa ja kovasti työtä vaativaa. Hoidin häntä aivan normaalilla hellyydellä, mutta kyllä se vaikea alku jollain tasolla vaikuttaa edelleen kanssakäymiseemme, vaikka lapsi on jo koululainen. Tietenkin nyt voin jo sanoa rakastavani häntä ja kohtelen kaikkia lapsiani samalla tavalla, mutta esim. temparamenttiemme yhteensopivuuteen (tai siis sopimattomuuteen) se varmasti on vaikuttanut.

Ap, jos olisin sinä niin tekisin abortin. Älä vaaranna henkeäsi.

Hähhh