Isä nukkui eilen pois. Hoitaako hautaustoimisto paperityöt?
Näin pääsi käymään. Onneksi kävin katsomassa isää sunnuntaina. Sanoin vielä että tulen keskiviikkona käymään.
En ole ikinä järkännyt hautajaisia. Menenkö vaan huomenna hautaustoimistoon ja kerron asiani?
Kuolintodistus ja hautauslupa näkyy sähköisinä, niitä ei minun tarvitse toimittaa? Ja perunkirjoituksessa varmaan auttavat? Googlailin vähän ennen kuin tulin tänne.
Virkatodistuksen tilasin kun sitä kai tarvitsee jossain.
On jotenkin puutunut olo.
Kommentit (80)
Yleensä ovat kokonaispalvelun firmoja eli rahalla hoituu hautaus, kahvitus ja perunkirjoitukset.
Otan osaa suruusi. Hautaustoimisto järjestää tai ainakin osaa neuvoa eteenpäin.
Sinuna soittaisin hautaustoimistoon ja kertoisin asiani puhelimessa ihan siltä varalta, että saat ohjeet virkatodistuksen ja kuolintodistuksen jne. suhteen.
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.
Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Kiitos kaikille surunvalitteluista. Virkatodistuksen tilasin jo. Huomenna töiden jälkeen menen hoitamaan hommat että lähtee pyörät pyörimään
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.

Aivan puuta heinää. Suurin osa pyrkii tarjoamaan kaikki asiaan liittyvät palvelut.
Sukuselvitys kannattaa hankkia. Sitä voi tarvita kaikenlaisten asioiden hoitamiseen.
Hautaustoimisto ei hoida sukuselvityksiä, vaan se tilataan omalta seurakunnalta tai dvv:sta.
Perunkirjassa on parempi olla juristi
Ei ne hautaustoimistossa kyllä perunkirjoitusta tee. Sen voi tehdä itse tai teettää lakitoimistossa noin 10k€:n korvausta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Joo, ne voi kyllä maksaa kuolipesänvaroista jos kuolipesällä on varaa, mutta viimekädessä tilauksen tekijä vastaa hautauskuluista siis siinä tapauksessa jos vainajalla ei ollutkaan varoja.
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Mutta hautaustoimisto osaa neuvoa, keneen kannattaa ottaa yhteyttä ja mitä pitää tehdä ensin. Jos ap on järkyttynyt ja surun murtama, niin ei voi olettaa, että hän jaksaisi ryhtyä kilpailuttamaan pitopalveluita tai sopimaan perunkirjoituspäivää.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille surunvalitteluista. Virkatodistuksen tilasin jo. Huomenna töiden jälkeen menen hoitamaan hommat että lähtee pyörät pyörimään
Onko isäsi asunut vain yhdellä paikkakunnalla? Se virkatodistushan pitää hakea jokaiselta paikkakunnalta, missä on asunut 15-vuotiaasta eteenpäin.
Netistä kyllä varmasti löytyy sivuja, missä kerrotaan mitä kaikkea pitää hoitaa, kun joku kuolee. Tätä tietoa voi olla hautaustoimistonkin sivuilla.
Voimia sinulle surun keskellä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Aivan puuta heinää. Suurin osa pyrkii tarjoamaan kaikki asiaan liittyvät palvelut.
Hautaustoimisto on yleensä kukkakauppojen kanssa yhteistyötä tekeviä palveluja. Joillain hautaustoimistoilla on myös yhteistyötä esimerkiksi lakitoimistojen kanssa, millä lakitoimisto saa hautajaustoimistojen asiakkaista perunkirjoituksiin, mutta tämä ei ole mikään automaatio.
Hautaustoimisto ei myöskään voi hoitaa vainajan virallisia asioita, kuten sitä sukuselvityksen tilaamista, tai muutenkaan asioita, mistä vastaa seurakunta.
Lue täältä ohjeita
https://www.suomi.fi/kansalaiselle/parisuhde-ja-perhe/laheisen-kuolema
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Mutta hautaustoimisto osaa neuvoa, keneen kannattaa ottaa yhteyttä ja mitä pitää tehdä ensin. Jos ap on järkyttynyt ja surun murtama, niin ei voi olettaa, että hän jaksaisi ryhtyä kilpailuttamaan pitopalveluita tai sopimaan perunkirjoituspäivää.
Voi, mutta hautaustoimisto voi myös laskuttaa niistä neuvoista.
Osanottoni.
Myös pankit hoitavat perunkirjoituksia. Pankkiin kannattaa toimittaa myös valtakirja muilta pesän osakkailta kuolinpesän asioiden hoitamiseksi.
Osanottoni. Hautaustoimisto hoitaa halutessasi järjestelyt puolestasi, mutta se toki myös ottaa oman siivunsa kustannuksista. Voit päästä halvemmalla, jos sovit itse muistotilaisuuden paikan ja tarjoilun.
Jos vainaja kuului kirkkoon, kannattaa sopia suoraan seurakunnan kanssa siunaustilausuudesta ja papista.
Osa hautaustoimistoista hoitaa myös perunkirjoituksia, osa ei. Perunkirjoituksia tekevät myös sekä yksityiset lakiasiaintoimistot ja asianajajat että pankin lakimiehet. Perunkirjoituksen voi hoitaa myös ilman ammattiapua, mutta silloin on paras tietää, mitä on tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimisto hoitaa lähinnä arkun, kukat ja kuljetuksiin liittyvät asiat.
Mitä paperitöitä tarkoitat?
Viranomaiset hoitaa tiedon eteenpäin virallisille tahoille, mutta kannattaa itse ilmoittaa wmahdolliset liittymien ja tilausten lopettamiset.Hautajaiset järjestetään ottamalla yhteyttä paikalliseen seurakuntaan ja sopimalla siunausajasta ja hautaustavasta. Mahdolliset pitopalvelut hautajaisiin järjestetään yleensä itse jonkun pitopalvelun kanssa.
Hautajaiset ja muut kuolinpesän asiat maksetaan kuolinpesän varoista, eli kannattaa selvittää, paljonko isälläsi on todellisuudessa rahaa.
Perunkirjoitus sinun pitää sopia itse jonkun lakipalveluita tarjoavan kanssa.
Liittymien ja tilausten peruminen toisen puolesta ei kovin helposti onnistu! Jos on tiedossa esim. Sanoma-tilin tunnus ja salasana, niin voi onnistua tuosta vain, mutta muuten ollaan aika tarkkoja, ettei toisen puolesta voi perumista tehdä. Ei riitä, että on kuolintodistus, tarvitaan kuolinpesän jäsenten valtakirjat!
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni.
Myös pankit hoitavat perunkirjoituksia. Pankkiin kannattaa toimittaa myös valtakirja muilta pesän osakkailta kuolinpesän asioiden hoitamiseksi.
Ei pankille riitä valtakirja, pitää olla virkatodistukset, joista ilmenee, keiden kaikkien valtakirjat tarvitaan.
Osanottoni. Kyllä jos sinulla vain on rahaa niin hautaustoimisto järjestää myös perunkirjoituksen . Kaikissa se ei kuulu palveluun mutta monessa kyllä. Menet vain hautaustoimistoon ja tilaat hdutauksen ja siihen kuuluvat jutut