Lue keskustelun säännöt.
G: Uskotteko ihan oikeasti Jumalaan? Miksi ette?
Kommentit (50)
En. Siksi, että en koe mahdollisena uskoa yliluonnolliseen olentoon, joka ei edes jätä mitään merkkejä tai vaikuta mihinkään.
Jumala on psykologinen, kulttuurinen ja sosiologinen luomus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mun elämässä kaikki mitä tarvitsen ilman sitä.
Tietenkin. En voisi kuvitella maailmaa ilman Jumalaa. Mahdoton ajatus.
Koska en koe tarvitsevani jumalaa mihinkään.
En usko ja eiköhän syy ole aivojen rakenteessa tjsp. En ole mitenkään valinnut "uskomattomuuttani", en vain satu olemaan yhtään uskonnollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuten tässä elämässä ei ole mieltä
Pitäisikö elämässä olla jokin mieli? Minä todellakin toivoisin että olisi, mutta pahoin pelkään ettei ole. Tämän asian kanssa taisteltuani olen päätynyt siihen, että koetan nauttia ihan jokaikisestä hetkestä. Asia tulee mieleen lähes päivittäin. Että laittamalla avaimen oveen tai lautasen tiskikoneeseen tai ihan mitä vaan, teen jotain ainutlaatuista ja ikuisiksi ajoiksi katoavaa.
vaikka olen häntä yrittänyt saada uskomaan, eli en ole näyttänyt/ kertonut ajatuksiani, mutta hänpä esitti samat kysymykset kuin minä aikoinani: jos jumalala on olemassa niin miksi jopa pienet lapset joutuvat kärsimään?
miksi ihmiset ovat erivärisiä?
miten oikeasti jumala on "luonut" kaiken, mistä ensinmäinen lehmä on tullut?
Miksi jossain on tulvaa ja toisaalla hätä ja pula vedestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain kykene. En näe, missä jumalan paikka olisi maailmassa.
en ainakaan luterilaiseen jumalaan.
Uskon johonkin... luonnon ja maailmankaikkeuden ykseyteen. eli enemmänkin siis "luonnonjumaliin".
en osaa selittää, mutta mielestäni ihminen on osa luontoa ja sitä pitäis kunnioittaa enemmän. Maailma on täynnä kaikenlaisia henkiä ja näkymätöntä voimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuten tässä elämässä ei ole mieltä
Pitäisikö elämässä olla jokin mieli? Minä todellakin toivoisin että olisi, mutta pahoin pelkään ettei ole. Tämän asian kanssa taisteltuani olen päätynyt siihen, että koetan nauttia ihan jokaikisestä hetkestä. Asia tulee mieleen lähes päivittäin. Että laittamalla avaimen oveen tai lautasen tiskikoneeseen tai ihan mitä vaan, teen jotain ainutlaatuista ja ikuisiksi ajoiksi katoavaa.
Muutenhan tämä kaikki on ihan turhaa. Pelkkä hetken ilo ei minusta riitä koko elämän kattavaksi teemaksi. Ilman Jumalaa ideaa elämässä ei ole.
Olen liian rationiaalinen siihen, että uskoisin näkymättömään. Sellaiseen, jonka olemassaolo ei ole antanut minulle mitään vakuutusta siitä, että vaikuittaisi mihinkään mitään.
Olen sitä mieltä, että tuntemamme maailmankaikkeus on pelkkää sattumaa ja että kuoleman jälkeen ruumiin energia etenee ja muuttuu muuksi, mutta kultaporttitaivasta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajatus Jumalasta ja elämästä kuoleman jälkeen tuntuu lohdulliselta koska mä näen paljon kuolemaa työssäni. Tuntuu viheliäiseltä se ajatus että kallis ihmiselämä vaan lakkaa olemasta. En ole nähnyt Jumalaa enkä voi todistaa hänen olemassaoloaan. Mutta riipun siinä kiinni että hän on. Mielestäni se on ainoa selitys sille, että ylipäänsä on elämää ja on tämä maapallo. Ja mietin, miksi ylipäänsä ihmisyyteen kuuluu joka kulttuurissa myös idea jumalasta tai jumalista, ellei olisi olemassa Jumalaa - miksi muuten ihmiskunta kaipaisi niin paljon tuonpuoleista. Ei se voi olla pelkkä ihmismielen luomus tai harha.
Mullekin on tärkeää silti elää tämä lyhyehkö ihmiselämä täysillä ja nauttien siitä. Se on myös Raamatusta esiin nouseva ajatus. Elämää ei ole lupa haaskata taivastoivon takia, päinvastoin. Saarnaajan kirja opastaa: "Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina elämäsi päivinä..."
Raamatun Jumalaan. Siksipä en kuulukaan kirkkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutenhan tämä kaikki on ihan turhaa. Pelkkä hetken ilo ei minusta riitä koko elämän kattavaksi teemaksi. Ilman Jumalaa ideaa elämässä ei ole.
sinä koet näin ei tarkoita sitä että niin todellisuudessa olisi. Sinun mielipiteesi ei muuta sitä todeksi. Lisäksi, kun oppii ymmärtämään jokaisen hetken suunnattoman arvon, se arvo kyllä riittää. Tulevaisuuden jossittelu ja tulevaisuudessa eläminen vähenee huomattavasti ja tulee ihan toisenlainen tapa elää. Tulevaisuudessa (ja taivasodotuksessa) elävällä kaikki suhteutetaan tulevaan ja siihen mitä voisi tai pitäisi olla sitten joskus. Se että maailmassa ei ehkä ole jumalaa, pakottaa hetkeen, ja kun elää hetkessä ilman tulevaisuusjossittelua, silloin koko iäisyyasian merkitys vähenee huomattaavasti, kaikkea ei peilaa sitä vasten. Tämä hetki riittää, juuri tässä hetkessä. Huomaan, että tätä on kyllä todella vaikea selittää!
Järjellä en voi Jumalaa perustella, eikä koskaan ole tullut sisäistä tunnetta että Jumala on olemassa. Ei vaikka vuosikausia rukoilin apua esim. koulukiusauksen takia. No, loppuihan se kiusaaminen sitten kun koulu loppui...
Jumalaan & Jeesukseen. Olen silti aika maallinen ihminen eikä kirkossa tule käytyä usein, mutta usko antaa turvaa etenkin vaikeina hetkinä. Tuntuu hyvältä kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä mitä elämässäni on. Hengellinen kirjallisuus ja musiikki ovat etenkin lähellä sydäntäni.
Ateisteille voin sanoa etten ainakaan menetä mitään uskoessani Jumalaan!
Mutta hyväksyn toki ateisminkin, tätä ei kenellekään voi tuputtaa ja tiedostan, että sitä on järkisyin mahdoton perustella. Minulla itselläni on vaan TARVE hakea lohtua Taivaan Isästä, ja kaikilla sitä tarvetta ei ole!
...en usko, että niin moraaliton jumala voisi olla kaiken takana.
Jos johonkin joskus alan uskomaan, haluan uskoa oikeasti hyvään ja rakastavaan jumaluuteen. Tällä htekellä olen oikein tyytyväinen agnostikko. Katsotaan, mitä sitten tulevaisuudessa...
Rukoilin, että tulisin edes uskoon, jos en perhehelvetistä pääse pois.
Noh, ei tapahtunut kumapaakaan, joten se siitä. YRITIN ja rukoilin uskoa sydämeeni ja muuta diipadaapaa, kunnes syvällä sisimmässäni käsitin, että koko homma oli aika typerää ja lapsellistakin. Opin auttamaan itse itseäni ja ottamaan vastaan muiden ihmisten apua, enkä ole sen jälkeen tuntenut minkäänlaista tarvetta uskoa ihmisen keksimiin luomuksiin.
Nyt seuraan omaatuntoani ja se sanoo, että elämä on NYT. Jos jotain on, se ei ainakaan ole krintinuskon ankara ja tuomitseva jumala.
Järjellä en voi Jumalaa perustella, eikä koskaan ole tullut sisäistä tunnetta että Jumala on olemassa. Ei vaikka vuosikausia rukoilin apua esim. koulukiusauksen takia. No, loppuihan se kiusaaminen sitten kun koulu loppui...
muuten tässä elämässä ei ole mieltä