Mistä päänsärky aamuisin voi johtua? Harvoin ennen on särkenyt päätä, nykyään se tuntuu olevan päivittäistä.
Hankala oikein määrittää mistä tuo johtuu. Teen fyysistä työtä, aina ei ergonomia ole mitä parhain, eli voisi olla niskajumeistakin kyse.
Olen muuttanut ruokavaliota parempaan mutta juon kyllä nesteitä hyvin sekä syön myös.
En tiedä kuorsaanko sitten öisin. Välillä olen nähnyt painajaista, että tukehdun ja sitten herään.
Päätä särkee miltein päivittäin. Ennen olen ollut se tyyppi, jonka päätä ei särje oikeastaan koskaan, särkylääkkeiltä on vältytty hyvin elämän aikana. Särky ei ole kovaa mutta tuossa etuolohkossa hieman särkee, vähän kuin olisi krapula vaikka ei ole, en juo alkoholia. Joskus myös päähän pistää, aivan kuin joku jotain verisuonta puristaisi, en tiedä, sellainen pistävä lämmin tunne, jonka pystyy täysin paikantamaan yhteen kohtaan.
Osaisiko joku sanoa mikä tämän aiheuttaa mahdollisesti?
Kommentit (21)
Kuulostaa uniapnealta, erityisesti tuo mainitsemasi krapulainen olo.
Pyydä päästä unitutkimuksiin.
Uniapnea ylipainon johdosta ja/tai dehydraatio.
Juo aina täysi lasi vettä ennen nukkumaanmenoa. Kävele painoa pois.
Itselläni sama juttu. Nyt seitsemän kiloa kevyempi eikä satu nuppiin aamulla.
alkuun käy hierojalla ja tuo uniapneakin olisi hyvä pois sulkea.
Maksassa vikaa tai elimistöön päässyt kasvamaan liikaa candida albicansia.
Onko mitään uutta esinettä/teksitiiliä makuuhuoneessa?
Selvä, minä yritän työterveyden kautta päästä tutkimuksiin tuon uniapnean suhteen. Se tietysti voisi olla yksi. Rasitusastmaa on todettu ainakin. Yritän tottakai pudottaa painoa ja elää terveellisemmin.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Uniapnea ylipainon johdosta ja/tai dehydraatio.
Juo aina täysi lasi vettä ennen nukkumaanmenoa. Kävele painoa pois.
Itselläni sama juttu. Nyt seitsemän kiloa kevyempi eikä satu nuppiin aamulla.
Uniapnea voi olla ihan normaalikokoisillakin, jopa alipainoisilla, ylimääräisen rasvan lisäksi myös pään ja kaulan rakenne voi tehdä apnean. Kaverilta leikattiin juuri kitarisat, lääkäri epäili että ne saattoi olla uniapnean syynä! Ja muuten hän on hoikka ja urheilullinen.
Otithan koronapiikki sarjan. Ota lisää. Kääriäinen! Sanna marin!
Tyyny tullut tiensä päähän? Niskasi menevät jumiin sen takia ja se aiheuttaa päänsärkyä.
Tässä joitain syitä:
Kofeiinivierotuspäänsärky, mikäli edellisen päivän kahvista kulunut jo liikaa aikaa (itsellä tulee aivan järkyttävä kofeiinivierotuspäänsärky, kun tietty tuntimäärä on kulunut edellisestä annoksesta).
Hajusteellisella pesuaineella pestyt petivaatteet.
Huono ilmanvaihto makkarissa (onko teillä säädettävä ilmansäätö ja se on pienellä).
Uniapnea (unet tukehtumisesta).
Kuorsaus.
Huono nukkumisasento.
Tyynyn tulee tukea sitä koloa, mikä jää pään ja hartioiden väliin esim. kylkiasennossa. Sellaiset tyynyt on karseita, missä pää on vinossa ja tyhjää täynnä siinä pään ja hartioiden välissä.
Itselläni on sellainen kova vaahtomuovityyny, joka täyttää tuon kolon.
No minulla on kyllä surkeat tyynyt. Pitäisi ostaa uudet. Tunnen myös lapaluiden välissä kipua, en tiedä onko se keuhkoperäistä vai jumia. Yritän venytellä.
No täytyy tämä selvittää. Verenpaineet olleet kyllä korkealla ennen, tiedä mitä nyt ovat. Toivottavasti paremmat...
En minä muuten nyt kamalan väsynyt ole kai. Tietysti tarvitsen oikeasti 9h unet, muuten haukottelen päivällä jatkuvaan ja tarvitsen päiväunia. Yleensä kuitenkin aamusta virkeä ja valmiina uuteen päivään :)
Ainoastaan tuo päänsärky välillä vähän ihmetyttää, jopa pelottaa, että saako aivot tarpeeksi happea.
-ap
Tuttu ja turvallinen, sori siitä ja voimia.
Soitin samantien työterveyteen ja sain jo ensi viikolle ajan lääkärin vastaanotolle. :) Tulee sitten se uniapnean mahdollisuus selvitettyä.
-ap
Verenpaine särkee aamuisin päätä. Kun aikoinaan sain lääkkeen siihen, loppui aamupäänsärky ja sumuisuus.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ja turvallinen, sori siitä ja voimia.
Ennen niitähän ei koskaan ollut sairauksia.
Minun aamupäänsärkyni loppuivat 2009 kun sain verenpainelääkkeen.
Siis anteeksi, missä pussissa olette kasvaneet jotka selitätte ettei sairauksia ja kuolemia ollut ennen vuotta 2021?
Henkilökohtaisesti olen havainnut, että aamuisen päänsäryn voi välttää jatkamalla alkoholipitoisten juomien juomista läpi yön. Toisinaan se päänsärky iskee kuitenkin jossain vaiheessa päivää, tai viimeistään maanantaina.
Narskuttelu