Lue keskustelun säännöt.
Ylikorostunut häpeän tunne. Häpeä ei edes kuulu minulle tai ei ole syytä kärsiä sitä niin paljoa, käsi kädessä kulkee syyllisyys. Miten päästä pois?
30.05.2023 |
Ei tätä osaa selittää muuten kuin, että liikaa häpeää itseään. Tunnen voimakasta syyllisyyttä helposti.
Tämä estää minua kokematta elämää. Syön yksinäisyyteen ja häpeään. Olen kierteessä.
Joskus join paljon ja se vasta olon saikin häpeälliseksi.
Hävettää niin, että poskia kuumottaa ja rintaa ahdistaa. Nytkin. Ilman syytä. Vain siksi, että olen minä.
Ei saamari. Tämä estää menemästä treffeille, uimarannalle, harrastuksiin, juhliin jne.
Olen kyllä työssäni hyvä ja ulospäinsuuntautunut mutta yksin ilman sitä kaikkea roolia olen menneisyyden vankina ja häpeän tuskassa.
Lasinen lapsuus ja siitä jatkunut sarjatraumatisoituminen ihmissuhteissa.
Nykyään yksin ja vain töitä tekevä oman elämänsä kulkija, joka ei pysty mihinkään sitoutumaan. Ei edes itselleen.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja hakeudu kelan terapiaan. Mielellään traumaterapiaan.
Ben Malisella on myös kirja joka kannattaa lukea.
Tässä juttu
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kulttuuri/ahdistus-ohjasi-ben-malise…
Vierailija kirjoitti:
Ja hakeudu kelan terapiaan. Mielellään traumaterapiaan.
Ben Malisella on myös kirja joka kannattaa lukea.
Tässä juttu
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kulttuuri/ahdistus-ohjasi-ben-malise…
Olipa mielenkiintoinen juttu.
Kiitos. Katsoin tuon videon.
Voisin lukea Ben Malisen "häpeän monet kasvot" - kirjan. Läheisiippuvuudesta kertova kirjansa myös kiinnostaisi kun sitäkin poden ilmiselvästi.
Nyt kun en enää itse käytä alkoholia, joka oli yksi tapa lääkitä itseäni vuosien ajan, niin tämä häpeä on valtava. Kuukausi kuukaudelta tämä kasvaa ja olen tukehtua tähän. Onneksi ymmärrän mistä se juontaa, ainakin osittain ja joskus purkautuu tuntien kestävänä itkuna. Yleensä kuitenkin tunnen vain epämääräistä pahoinvointia ja toivottomuutta, rintakehää ahdistaa ja tekisi mieli lähes "kuolla". En oikeasti haluaisi kuolla vaan kuolettaa tuon osan itsestäni mikä niin tuskaisen olon tuottaa. Joskus haluaisin huutaa, että se lähtisi irti minusta mutta en pysty, viha vaihtuu epätoivoiseen kyynelehtimiseen.
En jaksa tätä. Osaan pitää roolia hienosti yllä kuitenkin onneksi itsellenikin. Olen oppinut puhumaan itselleni nätisti ja olemaan avoin. Hymyilen ja elän omaa elämääni vaikka häpeä näyttelee suurta osaa elämässäni. Aivan kuin olisi kaksi ihmistä minussa. Toinen eheytynyt tai todellisempi "minä" ja toinen hyvin hauras ja haavoittunut. Nämä vuorottelevat päivittäin.
Kotona ollessani yleensä sulkeudun ja voimani katoavat. Menen makaamaan ja häpeä valtaa taas kehon. Joudun syömään tai keksimään ilon aiheita. Riippuvuudet nostavat päätään. Onneksi en juo.
Syön vain liian epäterveellisesti. Jätän elämättä potentiaalista elämää, elän puolella liekillä.
Terapiaan haluan mutta olen jo odottanut vuoden psykiatrille aikaa. Ei ole vielä tullut enkä saa ennen sitä b-lausuntoa terapiaa varten. Ehkä harkitsen kustantavani itse jos tarvitsen akuuttia apua.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko joku päässyt häpeän kahleista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko joku päässyt häpeän kahleista?
Jossain määrin kyllä. Terapian avulla ja kohtaamalla oikeestikin tämä kauhea tunne. Mutta vaikea se on tunnistaa.
Itsemyötätunto on yksi apukeino, kannattaa harjoittaa. Löytyy ohjeita netistä.
Aika isosta osasta olen ja jäljelle jäänyttä käsittelen aina tarpeen vaatiessa. Joskus se iskee voimakkaana, mutta osaan paremmin käsitellä sitä kuin lapsena. Minä klassisesti imaisin vanhempieni käsittelemättömään ja kroonisen häpeän itseeni ja elin sitä joka solullani uskoen olevani paska. Herkkyys hävetä on minussa edelleen. Tsemppiä kaikille häpeällä kasvaneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan syyllisyydestä voi irrottautua, se on aika turhaa, onko netissä tai kirjoissa siihen työkaluja. Entä videoissa, englanninkieliset mm. Voiko sukulaiselle joskus soitella? Vaikkei kaveria ole. Minuakin hävettää usein (ennen se oli pahempi), mutta yritän irrottaa siitä, etten takerru liian pitkäksi aikaa. Mokan jälkeen voi muuttaa omaa käytösmallia. Kunnes tulee uusi moka. Tai sitten soittaa vaan sukulaiselle ja purkaa tilanteen, jos on joku fiksu niissä. Omalle ulkonäölle ei taas voi mitään, paitsi tiettyyn pisteeseen saakka.
Ite aloitin lääkityksen, kun en enää kestänyt tota tunnetta. Vaikka tieän, ettei syyllisyyteen ja häpeään ole itään oikeaa syytä, niin se tunne seurasi päivästä toiseen. Lääke on vienyt siitä sen terävämmän kärjen.
Pystyn paremmin olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi harmi. Olen pahoillani kokemuksestasi. Mulla on samoja kokemuksia myös. Itsensä rakastaminen on ja vapautuminen traumoista ja myrkyllisistä ihmissuhteista on tärkeää. Pitäisi ymmärtää että saatat kantaa häpeää sellaisestakin asioista mistä sinun ei kuuluisi. Koeta nähdä todellisuus paremmin ja luopua häpeä taakasta. Ei ole sinun vikasi. Älä syytä itseäsi. Suosittelen terapiassa käymistä ja traumojen purkua siellä.