Mietittekö koskaan yön pimeinä tunteina, että kuolette joskus?

Mietin sitä ihan päivällä. Jotenkin kolahtanut viime aikoina, kun äiti tekee kuolemaa.

Kuolemaa on turha peätä, koska et itse tule koskaan ymmärtämään olevasi kuollut. Mieti vaikka aikaa ennen syntymääsi, sellasta on, kun ei ole enää mitään.

Mutta olisi vieläkin oudompaa, jos ei koskaan kuolisi.

Mietin joskus, että toivottavasti tulee uudellernsyntyminen, ja ne asiat toteutuu, mitkä ei tässä elämässä toteudu.

Oma kuolema tulee mieleen monta kertaa päivässä, mutta ei ahdistavana. Olen kiitollinen päivän kauniista ja hyvistä asiosita, "tämänkin sain vielä kokea ennen kuolemaa".

En ikinä, vaikka on ihmisiä ympäriltä jo mennyt. Mitäpä siinä. Ei minua haittaa yhtään, että kaikki loppuu. Mahdollinen sairastaminen ja kuoleman tekeminen pelottavat, jos niitä alkaa miettiä, mutta kuolema ei minua pelota sinänsä yhtään.

Kyllä pelottaa. Niin paljon vielä näkemättä ja kokematta. Eniten surettaa, miten mahdollinen pois menoni vaikuttaisi lapsiini. Kuinka he pärjäisivät.

Kyllä mietin. Myös sitä miltä tuntuu jos puoliso kuolee ensin enkä voi enää nukahtaa käsi hänen kädessään. Viimeaikoina tullut mietittyä tavallista useammin kun tuttava kuoli juuri syöpään ja turhan moni tuttu sairastaa samaa - myös puolisoni. Jokainen lähtee jonain päivänä, mutta minne.

Ei pelota yhtään. On ollut paljon yliluonnollisia kokemuksia ja nähnyt erilaisia astraalitasoja.

Kyllä. Meinasin tukehtua vuosi sitten. Asun yksin, ja mietin jotta tää oli tässä. Ainoa iso asia mielessä oli "en rakastanut mulle läheisiä ihmisiä tarpeeksi. Rehellisesti sanottuna musertava kokemus. Sellasta se on. Mulla on paranormaaleja kokemuksia, joiden perusteella en voi sulkea pois mahdollista tietoisuuden tuhoutumista, mutta ei se tee kokemuksesta yhtään sen helpompaa.

Itse en silti halua pitkää elämää vaan terveen ja keskipitkän. 70-80 vuotta riittää hyvin, jos vain terveenä pysyis.

Minä vaan toivon kuolemaa, niin ei paljoa pelota.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Meinasin tukehtua vuosi sitten. Asun yksin, ja mietin jotta tää oli tässä. Ainoa iso asia mielessä oli "en rakastanut mulle läheisiä ihmisiä tarpeeksi. Rehellisesti sanottuna musertava kokemus. Sellasta se on. Mulla on paranormaaleja kokemuksia, joiden perusteella en voi sulkea pois mahdollista tietoisuuden tuhoutumista, mutta ei se tee kokemuksesta yhtään sen helpompaa.

Itse en silti halua pitkää elämää vaan terveen ja keskipitkän. 70-80 vuotta riittää hyvin, jos vain terveenä pysyis.

Nii siis meinasin, että "mahdollisuutta että tietoisuus ei välttämättä tuhoudu". Kirjotusvirhe.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaa on turha peätä, koska et itse tule koskaan ymmärtämään olevasi kuollut. Mieti vaikka aikaa ennen syntymääsi, sellasta on, kun ei ole enää mitään.

Mistä voit tietää, että aika kuoleman jälkeen on samanlaista kuin aika ennen syntymää? 

Vierailija kirjoitti:

Minä vaan toivon kuolemaa, niin ei paljoa pelota.

Tämä. Ainoa mitä miettii on että äiti ei kyllä sitä kestäisi. Puoliso kyllä löytäisi uuden miehen.

Ihmisaivojen kuolema vie 2 tuntia. Siihen asti muistitoiminto on aktivoitunut ja ihminen elää elämänsä läpi muistoina. Sitten kaikki tietoisuus katoaa ja keho aloittaa mätänemisprosessin.

Rauhoitu. Kuoleman jälkeen "olo" on ihan samanlainen kuin ennen syntymää. Eikö olekin rauhoittava ajatus?

Mitä sitä miettimään. Jokainen meistä kuolee jossain vaiheessa. Ennemmin keskityn elämään ja tekemään hauskoja asioita. 

Ei voi koskaan tietää mikä on se viimeinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitä miettimään. Jokainen meistä kuolee jossain vaiheessa. Ennemmin keskityn elämään ja tekemään hauskoja asioita. 

Ei voi koskaan tietää mikä on se viimeinen päivä.

Yön pimeinä tunteina ei oikein ole hauskoja asioita tehtävänä. Eikä omia ajatuksiaan voi estää. Eikä tarvitsekaan. Asiat kun eivät sillä poistu, että ne sulkee pois mielestään. 

En mieti, ei minua oma kuolema pelota, päinvastoin odotan sitä kovasti. Mietin lähinnä, jos joku läheisistäni kuolisi.

Kyllä. Pari kk sitten lapsi meinasi tukehtua muumikarkkiaskin kaikkiin. Oli onneksi vieressä. Meni hiljaiseksi, silmät katsoivat hädissään mua. Pari kovaa iskua lapojen väliin ja karkki lensi pois. Jos lapsi olisi ollut vaikka yläkerrassa huoneessaan syömässä karkkia niin olisiko käynyt toisin.

Lisäksi pelkään rintasyöpää. Äidilläni oli. Parani, mutta itsellä kohonnut riski. Mammografiat olisi hyvä aloittaa jo 40 vuotiaana eli aika pian.

Toivon sitä. Olen väsynyt tähän maailmaan.

M49