Mietittekö koskaan yön pimeinä tunteina, että kuolette joskus?

Ei ole kuolemaa. On vain muodonmuutos ja unohdus elämien välissä. Todennäköisesti siitä välistä et muista mitään ja olet jo syntynyt uuteen.

Eniten mua mietityttää lasteni puolesta, miten paljon heillä on hommaa kun kuolen. Hautajaiset, perunkirjoitukset, asunnon tyhjennys ja myynti, yms yms. Huoh.

mietin. viimeksi äsken kun kävin kävelyllä ja toivoin että kuolen koska en jaksa enää.

Jouduin miettimään tätä asiaa paljon kun sairastuin syöpään neljäkymppisenä. Nyt hoidot on ohi ja ennuste hyvä. Olen entistä kiitollisempi jokaisesta päivästä jonka saan elää ja olla lasteni kanssa. Ne ei ole enää itsestäänselvyyksiä vaan suurta onnea kaikki. 

Ajattelen kuolemaa lähes päivittäin ja varsinkin sitä että kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. Sen takia pyrin elämään niin että jos kuolen tänään niin en jäisi katumaan mitään (olettaen että kuoleman hetkellä ymmärtää kuolevansa ja ehtii katua). Sanon puolisolle joka päivä kuinka tärkeä ja rakas hän on minulle ja kaikki riidat sovitaan heti. Olen myös tehnyt testamentin.

Minua on puhutellut se, että kuolema on tullut niin monen nuoren ihmisen kohdalla ihan yllättäen ilman mitään sairautta.

Kaikki te kuolette. Turha sellaista on surra. 

Mietin usein.Kuolen hyvin pian syöpään.Toisaalta se on helpotus,kun kuolee.Mutta toisaalta ihan kauheeta.Mutta on vain pakko hyväksyä.

Minä taas uskon jälleen syntymiseen, meidän keho kuolee, mutta sielu matkaa toiselle puolelle parempaan maailmaan, missä me näemme oman itsemme lopulta. Kun olen kuullut asioita, jotka ovat olleet sillä toisella puolella, että sydän pysähtynyt tai tapahtunut muuta, niin ovat olleet siellä toisella puolella hetken, ja siellä on kuulemani mukaan erittäin hyvä olla. Tämä elämä maapallon päällä ihmisenä on vain oppiläksyjä varten, kun kehomme kuolee, niin se meidän sielumme matkaa edelleen matkaa siellä toisella puolella. Mun siskoni esim. kuoli hetken synnyttäessään omaa lastaan ja meni sinne toiselle puolelle, hän kertoi minulle jälkikäteen, että oli niin erittäin hyvä olla, eikä olisi halunnut palata maan päälle, mutta hänelle sanottiin, että hänellä on tärkeä tehtävä kasvattaa oma lapsensa. Joten hän omasta valinnastaan halusi tulla takaisin. Ja itselläni myös vähäinen kokemus kuolemasta, kun uin meressä ja olin hukkamassa, niin näin vain paljon kukkia, kun eräs ihminen kiskoi minut merestä. Näitä kokemuksia toiselta puolelta on paljon, ja ne ovat aina hyviä kokemuksia, eivät koskaan ikäviä.  Jos katsot ap näitä kokemuksia toisilta, jos ovat käyneet siellä toisella puolella. Ihmisen keho vain kuolee, ei sielu koskaan kuole. 

Mietin usein. Veljeni kuoli nuorena pari vuotta sitten. Muista perheenjäsenistäni en välitä ja tuntuu että olen kokenut jo ihan tarpeeksi tässä elämässä, kohta voisin myös itse poistua.  

Vierailija kirjoitti:

Mietin usein.Kuolen hyvin pian syöpään.Toisaalta se on helpotus,kun kuolee.Mutta toisaalta ihan kauheeta.Mutta on vain pakko hyväksyä.

Olen pahoillani.

Minä uskon valoisaan tulevaisuuteen ja siihen, että tapaamme uudelleen kaikki rakkaat läheisemme, sekä ihmiset että eläimet. 

Mietin Ralph Fiennesiä ja pussailen tyynyäni kun nörtti teinityttö. Olisi saanut jäädä minulta viime kesän Bondit näkemättä..

Mulle ajatus kuolemasta on helpottava. Odotan sitä.

Kyllä aina silloin tällöin ihan päivälläkin. Toki enemmän pelottaa läheisten kuolema. Jotenkin se ajatus siitä, että voi kuolla ihan milloin ja lähes miten sattuu, tuntuu vaikealta. Just se, että milloin tahansa voi joutua onnettomuuteen, verisuoni katkeaa päässä tms. Ja vielä se jos ehtii sisäistää, että nytpä tähän kuolen, huh... Sitä kun alkaa pohtia, lähes kaikki asiat elämässä alkaa tuntua merkityksettömiltä ja alkaa kysellä mikä tän elämän tarkoitus oikein on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin usein.Kuolen hyvin pian syöpään.Toisaalta se on helpotus,kun kuolee.Mutta toisaalta ihan kauheeta.Mutta on vain pakko hyväksyä.

Olen pahoillani.

Minä uskon valoisaan tulevaisuuteen ja siihen, että tapaamme uudelleen kaikki rakkaat läheisemme, sekä ihmiset että eläimet. 

Kiitos

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaa on turha peätä, koska et itse tule koskaan ymmärtämään olevasi kuollut. Mieti vaikka aikaa ennen syntymääsi, sellasta on, kun ei ole enää mitään.

Ei huhhuh. Nykyään suurin osa tietää hyvissä ajoin kun aikaa on enää vähän jäljellä sairauden vuoksi. Sellainen on äärimmäisen ahdistavaa ainakin jos kokee että elämä olisi pitänyt elää ihan toisin ymym. Ei itse kuolemaa välttämättä pelätä, vaan sitä ettei ehdi elää ja ainoa tilaisuus menee hukkaan

Ei kuolema pelota. Enemmän pelottaa, jos elää niin vanhaksi, ettei osaa enää pitää huolta itsestään, ja joutuu makaamaan laitoksessa vaipat jalassa.

Mutta minä uskonkin sieluun, vaikka en usko jumaliin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisaivojen kuolema vie 2 tuntia. Siihen asti muistitoiminto on aktivoitunut ja ihminen elää elämänsä läpi muistoina. Sitten kaikki tietoisuus katoaa ja keho aloittaa mätänemisprosessin.

Entäs jos saa luodin päähänsä? Mites sit noi rosessit menee?

En. Nukun öisin.

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua mietityttää lasteni puolesta, miten paljon heillä on hommaa kun kuolen. Hautajaiset, perunkirjoitukset, asunnon tyhjennys ja myynti, yms yms. Huoh.

Sama! Olen tuon urakan juuri hoitanut yksin äitini juuri kuoltua. Lisäksi stressi riittääkö kuolinpesän rahat laskuihin, asunnon vastikkeisiin jne. Kuoleminen on siis myös tosi kallista.