Jaksaisitko tällaista elämää?

En jaksaisi, vaikka introvertti olenkin. Tekisin mielekkäämpiä asioita kuin roikkuisin päivät pitkät netissä. Ala harrastaa jotain missä näet ihmisiä muttei tarvitse olla läheinen.

Elämästä voi nauttia yksinkin, mutta ensin pitäisi hoitaa toi sun addiktio ja ahdistushäiriö kuntoon.

Olin aikoinani "ylisosiaalinen", tykkäsin olla ihmisten kanssa tekemisissä, oli kiva kuulua porukoihin ja jutella niitä näitä, mutta mitä on tapahtunut, tiedän kyllä, mutta nyt kartan ihmisiä aivan kalkkiviivoille saakka, en jaa näkemyksiäni enkä halua kuulla muiden näkemyksiä, jotain tapahtui ja se on se, että ihmiset muuttuivat kun yhteiskunta muuttui, kaikki ovat yksinapaisia, jyrääviä, minä-minä keskeisiä, kateellisia, pahansuopaisia, seläntakana juoruilijoita, salamyhkäisiä, ilkeitä, kieroja ja katalia, mihin katosi ne mukavat, oikealla elämänasenteella varustetut ihmiset?

Minä olen. Muuten viihdyn ihan ok, mutta haluaisin löytää ihmisen tai useampia joiden kanssa käydä vaikka kahvilla tai jossain "pois kotoa" kerran viikossa.

Minäkin olen tuollainen. Tosin en varsinaiseti netissä roiku, mutta pelailen ja katselen viihdettä.

Tosin meillä on se ero että osaan halutessani olla ihmisten kanssa, en vain yleensä jaksa vaivautua. Nautin yksinolosta enemmän.

Elän kuvaamasi kaltaista elämää. En tosin omasta halustani vaan olosuhteiden pakosta. Toisaalta seuraani yritetään tunkea ties ketä joiden parissa on viihdy, joten sitten plärään nettiä sillä koen enemmän osallisuutta jopa suhteessa tv-sarjoihin, kuin täällä sivukorvalla kuuntelemassa toisten keskusteluja ja elämänsuunta ohjeistuksia.

En esimerkiksi tarvitse vihjettä mennä lukioon sillä olen kirjoittanut ylioppilaaksi parikymmentä vuotta sitten. Ainoa mitä tästä on seurannut on se, että jatkuvasti tarkastan googlaamalla yksinkertaisimpia asioita ja sanoja siksi etten enää luota arvostelukykyyni. Onko ihme, että vetäytyy ihmissuhteista kaiken tämän itsetunnon lyttäämisen jälkeen?

Minä olin ennen tyytyväinen erakko. Nyt lähes viisikymppisenä on alkanut ahdistaa, varsinkin sen jälkeen kun useampi läheinen sukulainen on kuollut. Olen rupsahtanutkin niin pahasti, että mieluisan kumppanin löytäminen on epätodennäköistä.

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Eihän tarkoitus olekaan viihtyä jokaisen seurassa. Osa kulkee ohi ja osa jää mukaan elämään. Laatu ratkaisee, ei määrä ja laadulla tarkoitan samanhenkisyyttä, enkä pakollista pintakommunikointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Eihän tarkoitus olekaan viihtyä jokaisen seurassa. Osa kulkee ohi ja osa jää mukaan elämään. Laatu ratkaisee, ei määrä ja laadulla tarkoitan samanhenkisyyttä, enkä pakollista pintakommunikointia.

Joo en tarkoitakaan mitään ihmisten kahmintaa, muttakun ei meinaa jaksaa sitä ketään yhtäkään pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Ei kukaan pakota sua täällä olemaan.  Muiden ihmisten kunnioitus - edes vähäinen - ei olis haitaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Eihän tarkoitus olekaan viihtyä jokaisen seurassa. Osa kulkee ohi ja osa jää mukaan elämään. Laatu ratkaisee, ei määrä ja laadulla tarkoitan samanhenkisyyttä, enkä pakollista pintakommunikointia.

Joo en tarkoitakaan mitään ihmisten kahmintaa, muttakun ei meinaa jaksaa sitä ketään yhtäkään pidemmän päälle.

Minä kyllä jaksaisin ellei tarvitsisi kerta toisensa jälkeen kohdata jatkuvasti samaa. Tarkoitan, että ihminen vaihtuu, mutta toistaa samoja toimintamalleja, kuin aiemmin kohtaamani, joiden kanssa en tahdo olla enää tekemisissä juuri samaisista syistä. Mieluummin siis keskityn työhön ja talouden kuntoon saamiseen ja jätän kuuntelematta heidän neuvonsa, jotka kuvittelevat tietävänsä tarpeeni ja sen mikä työ heidän mielestään minulle sopisi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

No jos tarjolla on vain itselle vääränlaista seuraa niin kuka siinä viihtyy tai sellaisia ihmisiä jaksaa?

Elän tuollaista elämää, mua tosin ei kukaan karta vaan haluaisivat tavata, mutten jaksa. Voisin jatkaa näin hautaan asti, jos vain rahaa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Ei kukaan pakota sua täällä olemaan.  Muiden ihmisten kunnioitus - edes vähäinen - ei olis haitaksi

Missä täällä? Kehoitatko nyt itse murhaan?

"Sosialisoida"?

Jos ja kun viihdyt hyvin yksinäsi, ole rauhassa. Joskus tulet niin sanotusti ihmisten ilmoille. Ei siinä sen kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Ei kukaan pakota sua täällä olemaan.  Muiden ihmisten kunnioitus - edes vähäinen - ei olis haitaksi

Käsittääkseni viestin kirjoittaja ei maininnut kunnioituksesta tai kunnioituksen puutteesta. Arvostus on kaksisuuntainen tie ja arvostuksen vaatiminen yksipuolisesti ei toimi. Arvostus, kun ei ole sitä, että taipuu ja myöntyy mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin ennen tyytyväinen erakko. Nyt lähes viisikymppisenä on alkanut ahdistaa, varsinkin sen jälkeen kun useampi läheinen sukulainen on kuollut. Olen rupsahtanutkin niin pahasti, että mieluisan kumppanin löytäminen on epätodennäköistä.

Onko nämä kuolemat tapahtuneet koronarokotusten jälkeen? Aika monilla kuolee läheisiä piikkihaittoihin.

Miksi hakeudut sellaisten ihmisten seuraan, jossa et viihdy? Etsi mieluisia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa. Jos ei ketään kestä, niin vika taitaa olla omassa päässä. Silloin kannattanee vaan pysytellä omassa seurassa.

Luulen että ihminen sopeutuu, tottuu tai turtuu aika monenlaiseen elämään. Se on samaan aikaan sekä hyvä ominaisuus, että vitsaus. En minäkään varmaan ulkopuolisena katsellen haluaisi elää omaa elämääni, jossa ollaan köyhiä, yksinäisiä ja raihnaisia, mutta itse olen tähän jo tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä todella rasittavaa tämä "en jaksa tai kestä ihmisiä mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä"-hommeli.

Ei kukaan pakota sua täällä olemaan.  Muiden ihmisten kunnioitus - edes vähäinen - ei olis haitaksi

Käsittääkseni viestin kirjoittaja ei maininnut kunnioituksesta tai kunnioituksen puutteesta. Arvostus on kaksisuuntainen tie ja arvostuksen vaatiminen yksipuolisesti ei toimi. Arvostus, kun ei ole sitä, että taipuu ja myöntyy mihin tahansa.

Lähinnä tarkoitin sitä, ettei tarvitse ottaa osaa keskusteluun jos ei ole mitään sanottavaa. Tai aihe ei kiinnosta. Joillain pakonomainen tarve tunkea nenäänsä kaikkialle. Vaikka vain trollaamaan.