Onko kenelläkään muulla lasta, joka ei halua olla lapsiryhmissä, väenpaljoudessa eikä lasten tapahtumissa ym?

Ap nostelee. Ilmeisesti tällainen on vähän harvinaisempaa. Mutta jos jotain kommentteja löytyisi.

No en ole lapsi, mutta olin vähän tuollainen lapsi ja edelleen aikuisenakin jokseenkin. Eli en tykännyt yhtään isoista ihmismassoista. Jopa isot ryhmät tuntuivat hankalilta, koska olin ja olen introvertti ja tarkkailija luonne. Olen myös HSP eli kuormitun herkästi melusta jne. (Kannattaa lukea tuosta, jos sattuisi olemaan lapsella myös. Voi olla jokin muukin syy.) Tykkäsin kuitenkin hirveästi tanssitunneista ja tanssiesityksissä esiintymisestä vaikka esiintymiset jännittikin. Minua siis vietiin ahkerasti tanssitunneille. Niissä ei haitannut se, että on paljon porukkaa, koska minun ei tarvinnut yrittää olla sosiaalinen sain olla ryhmässä mutta hiljaa.

Nyt aikuisena en edelleenkään mene ihmispaljouksien keskelle, mutta 10hlö ryhmät eivät ole ongelma ja töissä ja opinnoissa on palaverit sun muut sujuneet. Olen asiakaspalvelussa töissä ja tykkään olla ihmisten kanssa. Parhaiten se sujuu minulta jos on se max 2-3 ihmistä minun lisäksi. Muttei ole ongelmaa vaikka pitää esitelmää 45 hlö ryhmälle.

Oman elämäni kautta neuvoisin, että suhtautukaa ymmärtäväisesti ja lasta tukien. Älkää yrittäkö pakottaa lasta turhaan isoihin tapahtumiin. Koittakaa keksiä, joku harrastus josta lapsi tykkää ja jossa olisi ihmisiä. On hyvä oppia olemaan isoissakin ryhmissä, mutta jos väkisin yritetään muuttaa lapsen luonnetta, se voi johtaa isompiin ongelmiin. Itse tarvitsin rohkaisua ja itsetunnon kasvatusta. Parhaiten se tapahtui sitten aikuisempana, kun tiesin omat rajani ja mistä rasitun ja miten haastaa itseäni.

Ei ole sellaista (tai muutakaan) lasta, mutta olin itse sellainen lapsi. Meidät 4 lasta hoidettiin kotona, oli aina kotiapulainen, äiti kävi työssä. Jossain vaiheessa äiti tajusi, etten halua olla tekemisissä vieraiden lasten kanssa, sisarukset siedin. Äiti sitten päätti laittaa minut päivähoitoon sosiaalistumaan, se kokeilu loppuikin muutamassa päivässä. En suostunut puhumaan, syömään enkä liikkumaan, kun joka puolella oli niitä kauheita lapsia. Sottaisia, meluisia, äänekkäitä ja arvaamattomia. En pidä lapsista edelleenkään. Ja arvaatte aivan oikein, olen hyvin yksinäni viihtyvä asperger.

Olin tuollainen lapsi.

Minulta diagnosoitiin aspergerin oireyhtymä. Toki siihen oli muitakin kriteerejä kuin introverttiys

Autisteilla on usein sellainen piirre, että viihtyvät ennemmin aikuisten kuin toisten lasten seurassa. Kannattaa lukea aiheesta.

Minkä ikäinen lapsi? Ilmeisesti vielä päiväkodissa?

Mulla on loppukesästä 6 vuotta täyttävä poika.

On aina viihtynyt itsekseen tai pienessä porukassa. Nyt viimeisen vuoden aikana on alkanut osallistua päiväkodissa yhteisiin tekemisiin.

Hänellä on lyhyehköt päiväkotipäivät. Noin 6 tunnin päiviä. Joskus pitempiä mutta usein lyhyempiäkin.

Ei harrasta mitään. Nauttii kun saa päikyn jälkeen vain olla.

Päiväkodissa ollaan onneksi löydetty oikea tapa tukea lasta siinä että osallistuu ja lapsi itsekin ylpeä itsestään.

En olisi vielä vuosi sitten uskonut että osallistuu esim yhteiseen jumppatuokioon mutta niin vaan menee mukana nykyään.

Tuskin perusluonne koskaan muutuu eli introvertti taitaa olla (autismiakin miettinyt) mutta ilmeisesti harjoittelemalla voi sosiaalisia taitoja saada paljonkin.

Meillä päiväkodissa on onneksi rauhallinen ryhmä eikä lapsia ole ihan hirveästi (ei ole pienryhmä) niin silläkin varmasti suuri merkitys. Päikyssä muutama samanhenkinen poika joiden kanssa leikkii rauhallisia leikkejä niin leikkitaidot ja sosiaaliset taidot ovat kehittyneet tuossakin.

Minun kummatkin lapset ovat sellaisia. Esim. uimarannalle meneminrn kesällä on täyttä tuskaa, kun siellä on ihmisiä. Olen kyllä itsekin samanlainen introvertti, vaikka työskentelen erityisasiantuntijana terveysalalla ja kohtaan paljon ihmisiä. Kuitenkin yleensä vain 1 - 2 kerrallaan. Lapseni ovat älykkäitä ja herkkiä, mutta toisella on myös mutismia ja autismikirjon poissulkututkimukset tulossa. Huvipuistoissa menee n. puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen ovat lämminneet ja sitten onkin kivaa. Olin itse hiljattain lomalla yksin valtavissa turistimassoissa ja alkuun tuo ahdisti. Lopulta se, että vieraat ihmiset painautuivat tiukasti kiinni ruuhkametrossa, oli lähinnä huvittavaa. Eli itse olen ainakin aikuisena sopeutunut. Esiintyminen jännittää,siihen käytän propralia. Eikä tosiaan koskaan kannata pakottaa lapsiaan mihinkään väentungokseen. Vähintään pitää mennä itse mukana.

Siedätyshoitoa ja sosiaalistamista vaan.

Oletko elänyt kahdestaan lapsen kanssa vähäisin ulkopuolisin kontaktein?

Minä olin tuollainen enkä aikuisenakaan jaksa työhön liittymättömiä massatapahtumia. Selvästi on as-piirteitä ja olen hsp, mutta ihan hyvin olen elämässä pärjännyt.

Minä olin tuollainen lapsi, ja aikuisiällä sainkin sitten autismikirjon diagnoosin.

Minä olin lapsena tuollainen. Jouduin 4-vuotiaana moneksi viikoksi sairaalaan ja siellä oli ihan kamalaa, kun olisi pitänyt olla toisten lasten kanssa leikkimässä. Hengailin mieluummin hoitajien huoneessa tai seurasin heidän työntekoaan, petien petaamista ym. Omista lapsistani kaksi on myös sellaisia, että eivät isossa porukassa viihdy. Toinen heistä on myös autismin kirjolla.

Mua jotenkin harmittaa, että tällaisia luonteenpiirteitä pidetään huonoina ja etsitään diagnooseja yms. Olen itse introvertti ja kuormitun kaikesta ylimääräìsestä. Keikoilla ja festareilla en ole ikinä käynyt ja yökerhokin olisi kauhistus.

Muistakaa että introverttiys on ilo ja kun itsensä kanssa viihtyy, ei tarvitse ketään muita!

Minä en ole enää lapsi mutta pienenä viihdyin paljon paremmin aikuisten seurassa kuin toisten lasten. Nyt kun olen aikuinen, ei minulle kuitenkaan tuota mitään vaikeuksia olla aikuistuneiden omanikäisten ja nuorempien seurassa.

Itse olin ja olen edelleenkin tuollainen näin 5-kymppisenä. Työni vuoksi olen joutunut siedättämään itseäni, mutta missään vaiheessa se ei ole muuttunut nautinnolliseksi. Jokaisen kerran jälkeen voimat on loppu monta päivää. 

Minulla on tuollainen lapsi ja kaikki siedätyshoitoa ehdottavat: hän on toinen kaksosista ja perheessä on sekä yksi vanhempi että nuorempi lapsi näiden tuplien lisäksi, ryhmässä on siis tottunut olemaan jo kotona. Silti erilaiset isommat tapahtumat ja lastenjuhlat oli kauhistus tai ainakin inhotus. Kaverisynttärit oli parhaat, jos paikalla oli max 5 lasta.

Hän on nyt juristi, joka esiintyy luontevasti isoillekin yleisöille ja saa kiitosta hyvästä keskittymiskyvystään ja paneutumisesta asioihin. Todennäköisesti kyseessä on nyt niin muodikkaasti jotain autismikirjoa, mutta onneksi sellaisesta ei noin 25 vuotta sitten tehty isoa numeroa, lapsi sai olla omanlaisensa.

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin harmittaa, että tällaisia luonteenpiirteitä pidetään huonoina ja etsitään diagnooseja yms. Olen itse introvertti ja kuormitun kaikesta ylimääräìsestä. Keikoilla ja festareilla en ole ikinä käynyt ja yökerhokin olisi kauhistus.

Muistakaa että introverttiys on ilo ja kun itsensä kanssa viihtyy, ei tarvitse ketään muita!

No onhan se nyt vähän huonoa jos ei pysty koulua käymään ja aika vaikeaa tulee olemaan työelämässäkin.

Meillä. Autismin kirjolla on.