Lue keskustelun säännöt.
Mies salailee. Ärsyttää.
13.08.2008 |
Esikoisellamme on ongelmia kielen kehityksen kanssa ja hän on ylivilkas. Hänellä on nyt ollut diagnoosi pari vuotta. Tiesin, että miehellä on ollut lapsena lukivaikeus mutta en sen enempää.
Nyt paljastui, vuosikausien lapsen tutkimisen jälkeen, että miehellä on lapsena ollut täsmälleen samanlaisia ongelmia. Hän ei ole meinannut oppia lainkaan lukemaan, hän on ollut hypervilkas ja häntä oltiin jopa siirtämässä erityisluokalle. Minä olen syyttänyt itseäni, kasvatustapojani... miehen äidiltäkin kysyin onko miehelläni ollut ongelmia kielen kehityksen kanssa ja vastaus oli, että ei, ihan tavallisesti meni. Ilmeisesti lukemaan oppimisen vaikeus ei kuulu kategorian "kieli" alle, taitaa olla hänelläkin ongelmia kielenkehityksessään.
Miten mies on voinut salata tämän? Paljastui, koska oli kertonut lapselle, että "eskarissa pitää käyttäytyä hyvin ja totella opettajaa ettei joudu huonolle luokalle". Nyt lapsi pelkää "huonolle luokalle" joutumista koulussa. Miten suurena epäonnistumisena hän nyt ottaa jos joutuukin erityisluokalle? Ottaa aivoon. =(((
Kommentit (4)
mutta jospa hän on jo lapsena saanut sellaisen käsityksen, että asia pitää salata. Siltä vähän vaikuttaa jos anoppisikaan ei ole suostunut puhumaan asiasta.
Nyt varmaan kannattaa käydä ihan rakentava keskustelu asiasta ja miehen ottaa uusi asenne. Erityisluokka on hieno juttu lapsellenne, jos hän sellaisen tarpeessa on, joten sellaisena se pitää hänelle markkinoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teiltä tutkimusten yhteydessä kyselty, onko jommalla kummalla teistä ollut lapsena samankaltaisia ongelmia, onko miehesi siis silloinkin jättänyt kertomatta? Voit yrittää vähän paikkailla miehen kertomusta huonolle luokalle joutumisesta selventämällä lapselle, että sellaisia huonoja luokkia ei ole olemassakaan, vaan osa oppilaista menee isoon luokkaan ja osa pieneen luokkaan. Jos on vaikkapa vaikeaa keskittyä silloin kun on paljon lapsia ympärillä, pääsee pienempään luokkaan jossa on helpompi keskittyä. Puhu aiheesta myös vakavasti kahden kesken miehen kanssa, ja totea, että erityisluokka EI ole missään tapauksessa uhkailukeino, eikä lapsi saa kokea sitä rangaistuksena!
kun neurologi kiysyi. Minä sitten kerroin miehen lukivaikeudesta lapsena mutta sitäkin vähätteli. =((
ap
Onko teiltä tutkimusten yhteydessä kyselty, onko jommalla kummalla teistä ollut lapsena samankaltaisia ongelmia, onko miehesi siis silloinkin jättänyt kertomatta? Voit yrittää vähän paikkailla miehen kertomusta huonolle luokalle joutumisesta selventämällä lapselle, että sellaisia huonoja luokkia ei ole olemassakaan, vaan osa oppilaista menee isoon luokkaan ja osa pieneen luokkaan. Jos on vaikkapa vaikeaa keskittyä silloin kun on paljon lapsia ympärillä, pääsee pienempään luokkaan jossa on helpompi keskittyä. Puhu aiheesta myös vakavasti kahden kesken miehen kanssa, ja totea, että erityisluokka EI ole missään tapauksessa uhkailukeino, eikä lapsi saa kokea sitä rangaistuksena!
Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei miehesi tahallaan salaile. Hän on tainnut kotoaan oppia, että se lukivaikeus ym. on hyvin hävettävää, mutta sitten se häpeä on kuitenkin jäänyt nimeämättömäksi möykyksi. Eli äiti on tainnut hävetä poikaansa, ja kun ongelmasta on jotenkin kiemurreltu läpi, niin siitä on tullut tabu, josta ei ole ikinä puhuttu. Ja ongelman kieltäminenhän on "hyvä" keino päästä ongelmasta ja unohtaa se.
Miehesi ei sitten varmaankaan ole osannut yhdistää ongelmiaan lapsenne ongelmiin. Ehkä hän ei jopa muista aivan kaikkea. Tai sitten se häpeän pelko on jäänyt niin syvälle, ettei vieläkään uskalla puhua asiasta.
Tällaisia tulee keittöpsykologille mieleen.