Onko lahjasukusoluilla saatu lapsi oma?

Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?

Se, että joku on lapsen biologinen äiti tai isä ei tee kenestäkään automaattisesti lapsen äitiä tai isää!

Omat biologiset vanhemmat.

- isä hylännyt vauvana.

- äiti alkoholisti, narsku mt-ongelmainen. Nyt tosin kuollut maksakirroosiin.

Oma mielipiteeni ei varmaan ole se, jonka haluat kuulla, mutta - itse en lähtis tekemään lasta luovutetuilla soluilla, koska mun mielestä lapsen oikeus on kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja tuntea juurensa sitä kautta. Tietenkään kaikilla lapsilla ei ole siihen mahdollisuutta, jos vanhemmat ei kykene huolehtimaan ja tiedän senkin että monet biologiset vanhemmat on traumatisoineet lapsensa jne. Tää ei poista sitä että lähtökohtaisesti mun mielestä lapsen oikeudet horjuu sukusoluhoidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?

Jotenkin sitä vaan aina käy läpi kaikki kauhuskenaariot.

Onhan niitä adoptiolapsiakin, ketkä on etsineet biologiset vanhempansa ja alkaneet pitää heitä vanhempiaan. On myös monia adoptiotaustastaan vanhemmilleen, siis heidät adoptoineille, katkeria ihmisiä. Samoin on ihmisiä, ketkä kertoo kärsineensä siitä, etteivät ole eläneet biologisten vanhempiensa kanssa.

Toki noihin voi liittyä jotain romantisointia ajatuksesta biologisten vanhempien kanssa elämiseen, mutta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Oma mielipiteeni ei varmaan ole se, jonka haluat kuulla, mutta - itse en lähtis tekemään lasta luovutetuilla soluilla, koska mun mielestä lapsen oikeus on kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja tuntea juurensa sitä kautta. Tietenkään kaikilla lapsilla ei ole siihen mahdollisuutta, jos vanhemmat ei kykene huolehtimaan ja tiedän senkin että monet biologiset vanhemmat on traumatisoineet lapsensa jne. Tää ei poista sitä että lähtökohtaisesti mun mielestä lapsen oikeudet horjuu sukusoluhoidoissa.

Millä tavalla lapsella on oikeus kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa?

Kai käsität, että sukusoluja luovuttaneet ei lainaa omia sukusolujaan siten, että joku muu hankkii niillä lapsen ja kasvattaa sen, ja sitten odottelee milloin lapsi ottaa yhteyttä, vaan sukusoluja luovuttaneet nimenmukaisesti luovuttaa sukusolujaan muuhun käyttöön.

Jos minä luovutan verta, ei se enää ole minun vertani sen jälkeen enkä koe, että sitä luovuttamaani verta saanut kulkee tuolla minun vertani suonissaan.

Tottakai on. 

Kuuntelin juuri podcast-jakson, jossa oli viesti lahjasoluilla alkunsa saaneelta naiselta. Hän oli nuorena aikuisena etsinyt lahjoittajan ja totesi, että lahjoittaja oli ihan mukava, mutta ei hän tuntenut mitään sen suurempaa yhteyttä tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?

Tämä on hyvä kysymys.

Biologinen isäni kuoli kun olin 1v., enkä ole koskaan pitänyt tätä henkilöä isänäni. Minulla ei ole mitään muistikuvia ajasta ja lisäksi vanhempani olivat eron partaalla muutenkin, asuivat eri paikkakunnilla ja äiti yksin huolehti minusta.

Siksi minusta tuntuu hyvin oudolta utelut biologisesta isästä ja siitä että josko olisin yhteydessä biologiseen sukuun. En tunne heitä, eivätkä he ole koskaan kuuluneet elämääni.

Itse en ole edes varma haluanko lapsia mutta tässä oma mielipiteeni. Ainakin itse uskon, että pitäisin lahjoitetuilla sukusoluilla saatua synnyttämääni lastani enemmän omana kuin esim. omilla sukusoluilla kohdunvuokrauksella saatua. Ei se biologia tee vanhemmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?

Tämä on hyvä kysymys.

Biologinen isäni kuoli kun olin 1v., enkä ole koskaan pitänyt tätä henkilöä isänäni. Minulla ei ole mitään muistikuvia ajasta ja lisäksi vanhempani olivat eron partaalla muutenkin, asuivat eri paikkakunnilla ja äiti yksin huolehti minusta.

Siksi minusta tuntuu hyvin oudolta utelut biologisesta isästä ja siitä että josko olisin yhteydessä biologiseen sukuun. En tunne heitä, eivätkä he ole koskaan kuuluneet elämääni.

Ja meillä taas lapseni on hyvin läheinen isänsä puolen suvun kanssa, isänsä kuoli ennen lapseni syntymää. 

Myös minulle ovat todella tärkeitä ja pitävät kovasti myös puolisostani, joka tuli elämäämme, kun lapseni isän kuolemasta oli kolme vuotta ( ja tästä on nyt yli 20 vuotta). 

Kenen se sitten olisi jos ei niiden vanhempien lapsi jotka sen on halunneet? Kyllä varsinainen isä/äiti on se joka lukee iltasadun ja mittaa kuumeen, ei sukusolun elimistään laskenut. Puolisoni biologinen isä häippäsi vauvaiässä,ja hän on hyvin tarkka siitä että kutsuu isäkseen nimenomaan isäpuolta joka oli läsnä leikkimässä, opettamassa asioita ja puhaltamassa tarvittaessa pipiin.

Jos se ei tunnu omalta voit antaa sen hukutettvaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?

Tämä on hyvä kysymys.

Biologinen isäni kuoli kun olin 1v., enkä ole koskaan pitänyt tätä henkilöä isänäni. Minulla ei ole mitään muistikuvia ajasta ja lisäksi vanhempani olivat eron partaalla muutenkin, asuivat eri paikkakunnilla ja äiti yksin huolehti minusta.

Siksi minusta tuntuu hyvin oudolta utelut biologisesta isästä ja siitä että josko olisin yhteydessä biologiseen sukuun. En tunne heitä, eivätkä he ole koskaan kuuluneet elämääni.

Ja meillä taas lapseni on hyvin läheinen isänsä puolen suvun kanssa, isänsä kuoli ennen lapseni syntymää. 

Myös minulle ovat todella tärkeitä ja pitävät kovasti myös puolisostani, joka tuli elämäämme, kun lapseni isän kuolemasta oli kolme vuotta ( ja tästä on nyt yli 20 vuotta). 

Teillä erona onkin, että se biologinen suku on läheinen. Meillä ei ole, eikä ole missään vaiheessa ollutkaan. Ihan täysin eri asia siis.

Itsellä luovutetuilla soluilla saatu parivuotias. Ihan omalta tuntuu. Raskausaikana jo hitsautuu yhteen ja vaikutat lapseen omalla terveydelläsi, syömisilläsi ja tekemilläsi. En toki voi lapsen puolesta puhua mutta hänelle kerrotaan asiasta avoimesti ikätasoisesti.

Kun ekaa kertaa vauva tarttuu sormeesi ja hymyilee olet viimeistään myyty ja nyt jo kun häntä niin näen oman lapsen, omia piirteitäni myöten. Minulla myös omia biologisia lapsia kaksi ja heidän myötä opin ettei omakaan lapsi ole itsen jatke: he harrastavat ja tekevät ja toimivat eri tavoin kuin minä tekisin ja pitäisin, heidän luonteensa ei ole kuten minun ja he ovat upeita itsejään, ei siis minun jatkumoa tai toisintoa. Ja niin pitää ollakin.

Ei ole omia geenejä, voi olla Paremmat.

Ympäristö vaikuttaa enemmän kuin geenit.

Geenit vaan altistaa, mutta ympäristö on se, mikä tekee ihmisestä oman itsensä.

Lapsuudenperheeseeni kuuluu myös yksi adoptoitu sisarus. Hän muistuttaa luonteeltaan ja ajatusmaailmaltaan eniten vanhempiamme meistä kaikista. Sinänsä hauskaa, että hän muistuttaa myös ulkonäöllisesti molempia vanhempiamme. Ehkä seura tekee kaltaisekseen?

Ymmärrän, että mietit tuollaisia. Mutta suhde lapseen määrittyy rakkauden kautta, ei sukusolujen tai perimän kautta. Totta kai lapsesi olisi omasi.  Biologia on aivan ylikorostettua ylipäätään, vanhemmuus on ihan kaikkea muuta. 

Ne on vain sukusoluja.

Minusta on aika ristiriitaista, että luovutettu sukusolu olisi luovuttajan kannalta mikään tuleva vauva. Ajatelkaa, miten paljon miehetkin runkkailee menemään näitä mahdollisia vauvoja vessapaperiin ja lakanoihinsa. Ihan samanlaisia siimahäntiä ne luovutetut sukusolut on.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä luovutetuilla soluilla saatu parivuotias. Ihan omalta tuntuu. Raskausaikana jo hitsautuu yhteen ja vaikutat lapseen omalla terveydelläsi, syömisilläsi ja tekemilläsi. En toki voi lapsen puolesta puhua mutta hänelle kerrotaan asiasta avoimesti ikätasoisesti.

Kun ekaa kertaa vauva tarttuu sormeesi ja hymyilee olet viimeistään myyty ja nyt jo kun häntä niin näen oman lapsen, omia piirteitäni myöten. Minulla myös omia biologisia lapsia kaksi ja heidän myötä opin ettei omakaan lapsi ole itsen jatke: he harrastavat ja tekevät ja toimivat eri tavoin kuin minä tekisin ja pitäisin, heidän luonteensa ei ole kuten minun ja he ovat upeita itsejään, ei siis minun jatkumoa tai toisintoa. Ja niin pitää ollakin.

Tämä on minusta tosi hyvä pointti, että se biologinenkaan lapsi ei ole mikään oman itsen jatkumo.

Lapsi on aina syntyessään tavallaan tuntematon. Ihan uusi tyyppi, johon vasta tutustutaan. Biologista lastakaan ei voi tilata sellaisrna kuin haluaa, vaan on aina ihan sattumaa, kuka sieltä syntyy.

Tottakai se tuntuu omalta lapselta. Ei mitenkään poikkea biologisesta lapsesta.

Merkitäänkö mihinkään esimerkiksi väestötietojärjestelmään mitään tietoa siitä, että kyseessä on lahjasukusoluilla saatu lapsi?