Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"

Naisen tarvitsee olla nalkuttamatta ja miehen lopettaa pahin sikailu.

Ehkä tarkoitetaan sitä, että pitää erikseen nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi ja miellyttämiseksi. No joskus varmaan se tosiaan tuntuu työltä ja vaivalta. Huonoa narkkino7btia parisuhteelle. Työtä ja vaivaa, raskasta raatamista, mä onneksi viihdyn sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Naisen tarvitsee olla nalkuttamatta ja miehen lopettaa pahin sikailu.

Siis kummankin pitäisi pyrkiä eroon kusipäisyydestä? Aha.

Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.

Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.

Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.

Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitetaan sitä, että pitää erikseen nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi ja miellyttämiseksi. No joskus varmaan se tosiaan tuntuu työltä ja vaivalta. Huonoa narkkino7btia parisuhteelle. Työtä ja vaivaa, raskasta raatamista, mä onneksi viihdyn sinkkuna.

Mitä ihmeen "työtä" tuo nyt on? Siis olla vaan ihminen ihmiselle? Aivan perustavanlaatuisia käytöstapoja, ei voi olla noin vaikeaa.

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

En ole koskaan jaksanut parisuhteissa mitään "syväluotaavia keskusteluja".

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitetaan sitä, että pitää erikseen nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi ja miellyttämiseksi. No joskus varmaan se tosiaan tuntuu työltä ja vaivalta. Huonoa narkkino7btia parisuhteelle. Työtä ja vaivaa, raskasta raatamista, mä onneksi viihdyn sinkkuna.

Tuo on kovin alkeellinen käsitys, ihan väärä kuva. Ei millään jees-toiminnoilla ylläpidetä parisuhdetta.

Kuvittelen että sillä tarkoitetaan sellaisia juttuja, kuten kartalla pysyttelemistä siitä, miten suhteessa menee. Että onko itse tyytyväinen eloon kumppanin kanssa, ja onko kumppani tyytyväinen eloon itsen kanssa. Ja jos ei, mitä asialle voisi tehdä. Ja jos on, jatkaisi entiseen tapaan. Ja tietty että näistä tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden aiheista jopa keskusteltaisiin välillä (hui kauhistus!). Ettei pääsisi pahasti laitostumaan suhteessaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan jaksanut parisuhteissa mitään "syväluotaavia keskusteluja".

Vältytpähän syvemmältä tunneyhteydeltä ja hyvältä parisuhteelta. Sekä kypsymästä aikuiseksi.

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.

Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.

Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.

Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.

Millaiseksi pitää kehittyä? Entä miten ja ennen kaikkea MIKSI luonteeni pitää muuttua? Eikö ihmisen luonne ole aika perustavanlaatuinen osa ihmisen psyykettä, ja sen muutokset yleensä kerro esim traumoista tai mielenterveysongelmista?

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

"Pitää" olla kiinnostunut toisesta... Luulisi tulevan luonnostaan, kun on yhteen halunnut.

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Osittain sen työn tekee ihan aikakin, oma kasvaminen ja ymmärryksen lisääntyminen.

20-vuotiaana olin valmis tekemään hurjasti töitä sellaisen suhteen eteen, joka oli näin jälkikäteen mietittynä ihan mahdoton.

Kun 30-vuotiaana tapasin elämänkumppanini ja lasteni isän, huomasin että kaikki voi olla todella helppoa. Jotenkin persoonamme kohtasivat sillä tavalla, että arki hänen kanssaan tuntuu mielenkiintoiselta ihan joka päivä. On ollut toki monenlaista, ja olemme käyneet yhdessä terapiassakin. Mutta en osaa ajatella, että tämä suhde vaatisi työntekoa. Enemmän tämä on kutsumus ja intohimo.

Toki jokainen sanoittaa elämäänsä omilla sanoillaan.

En tiedä.

Olen ollut kumppanini kanssa yhdessä jo yli 25 vuotta. Joidenkin kriteerien mukaan meidän suhde ei ehkä edes ole mikään parisuhde, mutta tämä yhteiselo on meille sopivaa. 

Iso osa parisuhteista pysyy kasassa tottumuksesta, käytännön asioiden esim. lasten takia tai siksi, että aikuisen nyt vain kuuluu elää parisuhteessa. Totta hemmetissä se alkaa tuntua työltä, kun oikeasti ei ole puolison kanssa samalla aaltopituudella ollenkaan. Erimielisyyksiä tulee jatkuvasti rahankäytöstä lastenkasvatukseen, kumpikaan ei ymmärrä toisen huumoria, seksi ei suju koska halut eivät kohtaa jne.

Yleensä tätä "parisuhde vaatii työtä" -mantraa hokevat ne tavan vuoksi pariutuneet. Parisuhde, jossa molemmat puolisot nauttivat aidosti toistensa seurasta, ei ole mikään työleiri eikä siinä jatkuvasti väännetä joistain "kompromisseista", jotka yleensä ovat väkisin väännettyjä pakkoratkaisuja, jotka eivät palvele kummankaan tarpeita. Toisen oudot pikku tavat osataan suhteuttaa molemmin puolin ja toisen huomioiminen on itsestäänselvyys. Vaikeuksien iskiessä molemmat haluavat puhaltaa yhteen hiileen ja olla toistensa tukena. Jos se ei jostain syystä luonnistu heiltä keskenään, se ei ole heille mikään häpeä vaan he etsivät tarvittaessa apua esimerkiksi parisuhdeterapiasta.

Tärkeä parisuhdetta sujuvoittava seikka on sekin, että molemmat antavat toisilleen tilaa kehittyä ihmisinä ja panostaa omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Täten suhde pysyy elävänä ja terveet rajat huomioivana. Harmillisen moni aikuinen ei vain tunne mitään motivaatiota kehittyä itse eikä toisaalta sallisi sitä kumppanilleen. Jämähtänyt ja vanhentuneita kaavoja toistava suhde alkaa ihan varmasti tuntua pakkotyöltä jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

Ystävissännekin on varmaan myös huonoja puolia? Opetellaanko niitäkin jotenkin erikseen sietämään? Siis joko ihmisillä on todella vastenmielisiä ihmissuhteita tai minulla erikoinen näkemys sanasta työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.

Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.

Eli ajan viettäminen kumppanin kanssa ja keskusteleminen on työtä? Missä ihmeen suhteissa te ihmiset oikein olette?

Miksi se ei olisi työtä? Monillahan on palkkatyökin sitä, että keskustellaan ihmisten kanssa. Miksi kumppanin kanssa keskustelua ei voisi kutua työksi (varsinkaan kuvainnollisessa mielessä). 

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii työtä oppia sietämään sen puolison huonoja ja ärsyttäviä puolia. Niitähän on meissä kaikissa. Ja tosiaan tuo jatkuva toisen huomioon ottaminen voi olla aika raskasta myös.

Ystävissännekin on varmaan myös huonoja puolia? Opetellaanko niitäkin jotenkin erikseen sietämään? Siis joko ihmisillä on todella vastenmielisiä ihmissuhteita tai minulla erikoinen näkemys sanasta työ.

Aika harva viettää ystävänsä kanssa aikaa niin paljon kuin kumppanin kanssa tai esim. asuu ystävän kanssa. Ystävyys on siksi täysin eri asia kuin kumppanuus.