Neuvokaa onnetonta esikoisen odottajaa: missä vaatteissa vauva tuodaan sairaalasta kotiin?
Laskettu aika on syyskuun puolivälin tienoilla ja sairaalasta tullaan kotiin autolla.
Miten vauva puetaan? Onko esim. body, potkarit, villamyssy, sukat, lapaset ja kevyttoppapuku ok? Pitääkö olla vielä enemmän?
Miten sitten tämän ekan matkan jälkeen? Kuinka paljon vaatteita puetaan esim. vaunulenkeille? Tai kauppareissulle?
Kiitos :-)
Kommentit (5)
Voihan silloin olla +20 tai +5. Ja lämpimällä tuo varustus olisi ihan liikaa.
Mulla la ensi viikolla (4. lapsi), enkä vieläkään voi arvailla, missä vaatteissa muksu tulee kotiin. Taidan pakata pussiin sekä lyhyttä, että pitkää vaatetta ja jonkun pienen fleecepeiton, jonka voi laittaa päälle, jos on oletettua kylmempää,
Meidän tyttö syntyi huhtikuussa ja mitä olen netistä lukenut niin samaan aikaan syntyneillä oli vaunuissa makuupussit ja toppapuvut. Meidän vauva oli jo laitoksella ihan kuumissaan jos oli pipo päässä ja hoitajatkin sanoivat että pitää ottaa pipo ja toinen vaatekerros pois.
Laita aluksi vaikka hieman liikaa, sitten voi vähentää kun oppii tuntemaan mistä oma vauva tykkää.
ja olen ajatellut laittaa kotiintulovaatteiksi mukaan bodyn, sukkahousut, sukat, housut, villatakin, myssyn, lapaset. Ja turvakaukaloon fleecepeiton päälle. Kuitenkin pääosin matkataan autossa, muutama minuutti sairaalan ovelta autoon vaan ollan ulkona.
Esikoinen syntyi helmikuun kovilla pakkasilla ja silloin mulla oli hänellä sisävaatteiden ja villapuvun lisäksi sellanen "karvapuku" ja kypärähattu + villamyssy. Joten kai nyt vähemmällä pärjää ;)
Lapsen niskasta kokeilemalla huomaa onko vauvalla kylma, kuuma vai sopiva olla. Jos vauvan niska on hikinen lapsella on liikaa vaatetta paalla.
Minusta sopivat asusteet ovat,
- Narubody on hyva niin ei tarvitse kiusata vauvaa vetamalla vaatetta paan yli.
- Potkupuku
- - Ulkoillessa vauvan pää ja kadet suojataan kesälläkin ohuella myssyllä ja lapasilla.
- Viileään aikaan vauva luonnollisesti tarvitsee talvipuvun - säistä riippuen joko haalarit tai pelkän villatakin.
- Vauvalle kannattaa pukea saman verran kuin itselläkin on päällä. Ja jos on lähössä ulos ja vauva vaunuissa, niin lisäksi vielä lämpöpussi ja esim viltti (sään mukaan).
Nollakelillä ja hieman plussalla, ulos body+potkarit toppapuvun alla ja collegepaita, + tietty tumput ja tossut, ohut kypärälakki ja ohut kudottu lakki päällä. Sit ku on -5 lisaksi collegehousut ja toppalakki. Sit ku alkaa olla -10 ja yli ni sit collegepuvun tilalle villaa ja tumppujen ja tossujen alle villaa sekä päälle pakkaslukeman mukaan vielä peittoa.
syntymän aikoihin +15 astetta vai +0.