MITÄ sanon vakavasti vammautuneelle sukulaiselle? Menen sairaalaan katsomaan

Sano, että olet nyt niin surullinen hän puolestaan, ettet löydä edes oikeita sanoja. Tai jotain...



Kyllä sinä tiedät, miten toimia, kun olet oikeasti siellä paikalla.



Halaa vaikka aluksi.

ja sitten vaan KUUNTELET. Olet NORMAALI. Puhut samoin kuin haluisit itsellesi puhuttavan. Ole asiallinen, ja mukava, ei mitään säälimistä tai voivottelua!!!



t. sh teholta

ja sitten puhu siitä, miteä teille kuuluu ja siitä, mitä hän suunnittelee ja nii nedelleen. Osoita, että hän on teidän milestänne ihminen vammastaan huolimatta -siis ihminen jolle jutellaan ihan normaaleja, ei vain "vamma-asioita".

riippuu ihan siitä ihmisestä, mitä hänelle on sopivaa tuossa tilanteessa puhua. voisin kuvitella, että jollekin voisi sanoa että "millä mielialalla olet ollut" tms, joku toinen saattaisi kestää huumoriakin. riippuu niin siitä ihmisestä.

vointia ja tämän hetkisiä tuntoja, kipua, miten viihtyy ym... älä puhu niinkään tulevaisuuden kuvista. Jos kertoo itse niistä mahdollisista peloista niin kerro olevasi tukena ja apuana kun pyydetään :)



tv. itse vammautunut

Älä yritä sanoa mitään hyvin erityistä. Se on ihan humpuukia kuvitella, että jollain onnistuneella sanavalinnalla parantaisit tilannetta merkittävästi.



Entä jos vaan pyrkisit olemaan läsnä? Voit sanoa, että olet pahoillasi onnettomuudesta ja sitten vaikka kysyt haluaako sukulaisesi puhua siitä. Jos ei, niin pidät kädestä kiinni ja olet vain läsnä.



Piispa Eero Huovinen sanoi kauniisti tsunamin jälkeen, että jos ei ole sanoja, niin voi pitää kädestä kiinni. Muuta ei tarvita.

ku meet, ja oot oma ittes ja sanot et mukava nähä.

ja sit jos et tiiä mitä sanoa, ni sanot sen sille. jos hän haluaa puhua olostaan ja tilanteesta, ni sitte puhutte siitä. mutta jos hän ei halua siitä puhua, et alkaa keskustelee jostai muusta, ni sit puhutte muusta. teitä on kaksi siellä keskustelemassa, et puhele yksin!!! :)



tärkeintä on, että oot menny sitä kahtoo ja annat viestiä, et hän on sulle tärkeä ja oot valmis auttaa (jos oot).

voit kysellä, miten aika kulunu ja lopuksi et nähäänkö vielä sairaalassa vai haluaako levätä tms.

Sano, että olet nyt niin surullinen hän puolestaan, ettet löydä edes oikeita sanoja. Tai jotain... Kyllä sinä tiedät, miten toimia, kun olet oikeasti siellä paikalla. Halaa vaikka aluksi.

jos minulle noin kävisi

hihihihi... vai miten olisi



"sairas.. miten menee!"

En osaa sanoa mitään järkevää koska tuntuu niin pahalta sinun puolesta ja en kuitenkaan pysty edes arvaamaan miltä sinusta tuntuu.



(Ja jos olet läheinen tälle henkilölle ja oikeasti tarkoitat tätä seuraavaa niin voit jatkaa):



Olen kuitenkin sinun tukenasi niin paljon kuin haluat. Voit soitella milloin vain ja minäkin soittelen sinulle. Mutta ei silti tarvitse vastata puheluuni jos siltä sillä hetkellä tuntuu eli älä ota siitä stressiä että soitan.





Tällainen lähestymistapa oli ainakin minulle paras kun menetin esikoiseni rv39+5 kohtukuolemalle. Et voi oikeasti tietää miltä sukulaisestasi tuntuu ja olisi itse asiassa hänen kannaltaan varmasti loukkaavaa jos väittäisit tietäväsi. Ole läsnä ja sano että tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta sekin että tunnet ettet osaa tehdä/sanoa mitään järkevää. Älä katoa mihinkään. Älä surkuttele ja sääli mutta ole olemassa.

En kyllä yhtään usko että niin käy mutta mahtaa hän olla näky siellä tehon letkuissa jne :( Tekisi mieli perua koko reissu,en mä halua nähdä sitä ihmistä siinä tilassa! ap

sanot, ettei hällä piä alkaa sua lohduttaa tai mitää, mut kerrot kuinka tärkeä ja rakas hän on ja siksi vaan itkettää.



ja sitte pyyhitte kyyneleitä ja sanot et "nyt puhutaan jostain muusta". ja puhut vaikka säästä.

Tekisi mieli perua koko reissu,en mä halua nähdä sitä ihmistä siinä tilassa! ap

Eiköhän siellä käy niitä, jotka hänestä oikeasti välittävät. Toivon niin.

No vitun paskahousu, ajattelisit välillä muitakin kuin itseäsi. Menet sinne ja yrität edes.

ei tietenkään ole loukkaavaa jos itket. Loukkaavaa olisi se, että jos hänen onnettomuutensa ei koskettaisi sinua ollenkaan.



Jokainen vakavan onnettomuuden tai lähiomaisen (siis lähinnä oma lapsi tai puoliso) kuoleman läpikäynyt tietää, että osa läheisistä sukulaisista ja ystävistä hylkää hädän hetkellä. Silloin kun hätä on suurin, niin ei uskalleta kohdata millään lailla, ei tavata, soiteta, kysellä kuulumisia, lähetetä edes tekstiviestiä. Se on erittäin loukkaavaa.



Meiltä on siis lapsi kuollut ja melkein jokainen vertaistukiryhmäläinen kertoo tästä samasta asiasta. Toki vakava onnettomuus on täysin eri asia, mutta hätä sillä uhrilla ja kova tarve tulla hyväksytyksi vaikka sitten pahasti loukkaantuneenakin. Nyt sitten jos sukulaiset eivät uskalla tulla edes sairaalaan, niin se on erittäin loukkaavaa.



AP: omaisesi on vakavasti loukkaantunut. Vähintä mitä voit tehdä, niin menet sinne sairaalaan ja osoitat myötätuntosi, vaikka sitten vain kädestä silittämällä.

Mutta onko tällaiset tuntemukset sitten jotenkin perin outoja?Että tekisi mieli perua menonsa koska asiaan on niin vaikea suhtautua? En ole niitä lähimpiä sukulaisia kuitenkaan,nehän ovat siellä toki vierailleet alusta asti..ap

ei tietenkään ole outoa, että pelottaa eikä tiedä mitä tekisi. Etpä ole tuossa tilanteessa varmaan aiemmin ollut.



On luonteen vahvuutta ja lujuutta voittaa ne pelkosi ja kohdata sukulaisesi.

Kävin teholla viimeksi 15v sitten kun pappani toipui siellä sydänleikkauksen jälkeen,sen jälkeen en ole käynyt.Ehkä mä jotenkin selviän siitä reissusta..ap

kortti tai soitat. Kysy, haluaako hän, että tulet katsomaan sairaalaan vai kotiin?

Tuo on kyllä huono neuvo, että ei mene sinne sairaalaan.



Jos on aivan varma, että potilas on nimenomaan toivonut, että ei sairaalaan, niin sitten ei. Useimmat kuitenkin haluavat varmasti seuraa ja kohdata muutenkin läheisiään mahdollisimman nopeaan, koska tarvitsevat heidän tukeaan.

"paska nakki"