Miksi kaikki eivät halua lapsia? Ovatko he itsekkäitä?
Olen aina ollut hämmästynyt ihmisistä, jotka eivät halua lapsia. Miksi kukaan haluaisi olla lapseton, kun lapset ovat elämän suurin ilo? Onko se itsekästä ajatella vain omaa elämäänsä ja nautintojaan, kun voisi antaa elämän uuden sukupolven ja jakaa rakkautta ja iloa perheen kanssa?
Kommentit (184)
Minusta on itsekästä haluta lapsia.
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Lue ihmeessä ketju siitä, onko OK katkaista välit omiin vanhempiinsa, ja mieti sitten uudestaan, onko lasten tekeminen sittenkään hyvä idea. Ainakin sen ketjun perusteella jättäisin itse lisääntymättä kokonaan, jos valinta olisi vielä ajankohtainen.
Jos ei ole kumppania ja jos rahatilannekin on todella huono, ei välttämättä tunnu luontevalta suunnitella lasten hankkimista. Kaikki eivät myöskään osaa kaivata sellaista ihmistä, jonka persoonasta he eivät tiedä mitään ja jota ei toistaiseksi ole olemassakaan.
Lapsen hankkiminen jos mikä on itsekästä. Ainakaan itse en muista, että minulta olisi kysytty, haluanko mahdollisesti syntyä.
Lasten hankkimatta jättäminenkin voi tietysti perustua "itsekkäisiin" motiiveihin, mutta itseä vartenhan täällä viime kädessä eletään.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Itsekäs haluaa itselleen asioita mahdollisimman paljon. Tässä tapauksessa viitataan siihen, ettei halua luopua mistään lasten vuoksi.
Huvipuistohullu kirjoitti:
En halua töitä kotiin 😃
Itsekäs.
"lapset ovat elämän suurin ilo? Onko se itsekästä ajatella vain omaa elämäänsä ja nautintojaan"
Kyllä, on itsekästä tehdä lapsia vain omaksi ilokseen ja elämänsä sisällöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Itsekäs haluaa itselleen asioita mahdollisimman paljon. Tässä tapauksessa viitataan siihen, ettei halua luopua mistään lasten vuoksi.
Niin, itsekäs haluaa niitä lapsia jotta ne kantaisivat juuri minun geenejäni joiden minä haluan jatkuvan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kumppania ja jos rahatilannekin on todella huono, ei välttämättä tunnu luontevalta suunnitella lasten hankkimista. Kaikki eivät myöskään osaa kaivata sellaista ihmistä, jonka persoonasta he eivät tiedä mitään ja jota ei toistaiseksi ole olemassakaan.
Siinä olet kyllä jäljillä, että ihminen ei voi tajuta, minkälaista se vanhempana oleminen on ja mitä tuntee lastaan kohtaan, ennen kuin se lapsi on siinä.
Tässä ketjussa lapsettomuuteni motiivit aika lailla tiivistettynä ovat:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5087408/nayttavasti-tatuoitu-ja-seksikk…
Ketä kohtaan se olisi itsekästä ja millä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kumppania ja jos rahatilannekin on todella huono, ei välttämättä tunnu luontevalta suunnitella lasten hankkimista. Kaikki eivät myöskään osaa kaivata sellaista ihmistä, jonka persoonasta he eivät tiedä mitään ja jota ei toistaiseksi ole olemassakaan.
Siinä olet kyllä jäljillä, että ihminen ei voi tajuta, minkälaista se vanhempana oleminen on ja mitä tuntee lastaan kohtaan, ennen kuin se lapsi on siinä.
Ja vaikka ihmisellä olisi jo kymmenen lasta, hän ei voi tietää mitä hän tuntisi yhdettätoista lastaan kohtaan, jos hänellä olisi sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Itsekäs haluaa itselleen asioita mahdollisimman paljon. Tässä tapauksessa viitataan siihen, ettei halua luopua mistään lasten vuoksi.
Niin, itsekäs haluaa niitä lapsia jotta ne kantaisivat juuri minun geenejäni joiden minä haluan jatkuvan.
Tavallaan näin. Tervettä itsekkyyttä, joka takaa ihmisen olemassaolon. Jos kaikki nöyristelisivät ja kiltisti jättäisivät lisääntymättä, kuolisimme sukupuuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Itsekäs haluaa itselleen asioita mahdollisimman paljon. Tässä tapauksessa viitataan siihen, ettei halua luopua mistään lasten vuoksi.
Aika moni lapsellinenkin valittaa palstalla kun lapset vie liikaa voimia, rahaa ja ties mitä muuta eikä yhteiskunta elätä.
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
En halua töitä kotiin 😃
Itsekäs.
Jep 😎 Hoidan lapsia n. 8h päivässä, ni haluan olla kotona rauhas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kumppania ja jos rahatilannekin on todella huono, ei välttämättä tunnu luontevalta suunnitella lasten hankkimista. Kaikki eivät myöskään osaa kaivata sellaista ihmistä, jonka persoonasta he eivät tiedä mitään ja jota ei toistaiseksi ole olemassakaan.
Siinä olet kyllä jäljillä, että ihminen ei voi tajuta, minkälaista se vanhempana oleminen on ja mitä tuntee lastaan kohtaan, ennen kuin se lapsi on siinä.
Ja vaikka ihmisellä olisi jo kymmenen lasta, hän ei voi tietää mitä hän tuntisi yhdettätoista lastaan kohtaan, jos hänellä olisi sellainen.
Vanhemmaksi tullaan vain kerran. Se ensimmäinen on suurin muutos ajatusmaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla itsekäs jotain kohtaan, jota ei ole olemassakaan?
Itsekäs haluaa itselleen asioita mahdollisimman paljon. Tässä tapauksessa viitataan siihen, ettei halua luopua mistään lasten vuoksi.
Voi voi. Et mahda asialle mitään.
Jokaisen oma yksityisasia eikä yhdelläkään heistä ole mitään velvollisuutta ruveta sinulle selittelemään/puolustelemaan millään lailla.
Voit ihan vapaasti hämmästellä asiaa, mutta ole viisas ja tee se ylhäisessä yksinäisyydessäsi, sillä muu on moukkamaista.