Lue keskustelun säännöt.
Oletteko ikinä seurustelleet ihmisen kanssa jota ette rakastaneet
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
olen
Olin siis kyllä ihastunut, mutta käytöksessään oli puolia, joista en pitänyt ja suhde päättyikin pian minun aloitteestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, mutta suhteesta oli sen ajan minulle myös hyötyä käytännössä.
Olen. Näin miehenä seksiä ei vain ole niin helppo saada, että parempi roikkua parisuhteessa.
Olen, mutta päätin suhteen, kun kävi ilmi, että ne vähätkin tunteet kuoli huonon suhteen vuoksi.
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan todella lyhyitä aikoja 3-4kk. Kun niitä tunteita ei kehity niin ei sitä vaan kehity, parempi jatkaa matkaa.
Olen useinkin. Tai oikeastaan aina. Alun ihastus on laantunut toisen käytöksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?
Monet seurustelusuhteistani ovat perustuneet hyvään kaveruuteen eivätkä romanttiseen rakastumiseen. Seksi voi olla ihan yhtä hyvää tällaisissa suhteissa kuin romanttisissa suhteissa.
Kurjaa vain, että tällainen kumppani tuli jätetyksi saman tien, kun olen rakastunut. Olen särkenyt sydämiä ja olen siitä pahoillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?
Niinpä.. myötä ja vastoinkäymisissä?!
Olen ja olen siitä monta kertaa täällä kertonutkin. Ensimmäinen nettideittailukokemukseni. Kirjoittelimme pari kuukautta, soittelimme, olin tosi ihastunut. Sitten kun tapasimme, tuli pettymys. Ajattelin, että olisi pinnallista lopettaa tutustuminen vain siksi, etten pitänyt häntä fyysisesti yhtään puoleensavetävänä, ja kuvittelin että asia muuttuisi kyllä ajan myötä. Seurasi puolentoista vuoden suhde, joka oli parhaimmillaan silloin, kun olimme erossa toisistamme; oli mukava kirjoitella ja jutella hänen kanssaan ja sellainen tunne, että olen rakastettu. Mutta aina kun tapasimme, iski vastaan totuus; en halunnut häntä. Aloin vältellä tapaamisia ja tapaamisten aikana läheisyyttä. Puolentoista vuoden kohdalla oli sitten pakko viheltää peli poikki. Se oli toiselle osapuolelle tosi raskasta ja hän joutui hakemaan jopa ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?
Alanuolittajille tiedoksi, että tää on keskustelupalsta ja koska anonyyminä toimitaan, täällä voi keskustella myös kipeistä asioista. Ei kaikista tarvitse hernettä nokkaan vetää.
Kyllä. Hän oli ihan hyvännäköinen ja minun tyyppiäni, mutta en vain koskaan rakastanut enkä sitä hänelle sanonut. Kaduttaa koko suhde, elämäni oli täydellistä ennen hänen tapaamistaan enkä tänäkään päivänä tajua miksi ryhdyin moiseen hällä väliä -suhteeseen. Lapsi ja talokin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?
Niinpä.. myötä ja vastoinkäymisissä?!
Jos liitossa ei ole rakkautta, ihan turha jäädä liittoon hoitamaan puolisoa koko ajan katkeroituen.
Olen, mies olikin pervo ja creepy. Suhde loppui siis lyhyeen ja alkoi kuvottaa koko mies.
Kaikki 3 kertaa, jotka olen seurustellut, on olleet tällaisia tapauksia. Olen ruma nainen, enkä ole koskaan ns. saanut sellaista miestä johon olen itse ollut ihastunut. Joten olen yrittänyt sitten oppia tykkäämään niistä, jotka minut huolivat. Ekan kanssa seurustelin vuoden, toisen kanssa 3 vuotta ja viimeisimmän vähän yli vuoden. Mutta ei se vetovoima tai rakkaus ole kasvanut yhtään, vaikka on yrittänyt vaan olla, uskoen että kai se joku kiintymys tai joku sieltä nousee. Päinvastoin, erityisesti seksi tyypin kanssa joka ei siinä mielessä kiinnosta yhtään, on muuttunut yhdentekevästä ällöttäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero?
Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?
Alanuolittajille tiedoksi, että tää on keskustelupalsta ja koska anonyyminä toimitaan, täällä voi keskustella myös kipeistä asioista. Ei kaikista tarvitse hernettä nokkaan vetää.
Et kestä, että kommenttiasi joku alapeukuttaa? Silloin nimenomaan kannattaa pysyä poissa palstalta. Minkäköhänlaiseen raivoon kiihdyt, jos joku lainaa viestiäsi ja esittää täysin vastakkaisen mielipiteen?
Enimmäkseen kyllä.
Ärsyttävän omahyväisiä miehiä deiitailin enemmän ajan kuluksi.
Nyt on mukava mies ollut jo pari vuotta.
Joo. Ajattelin, että annetaan nyt miehelle mahdollisuus. Ei olisi kannattanut. Toki suhde kesti sitten vain muutaman kuukauden ja siitäkin suuren osan yritin vältellä koko äijää.
olen