Lue keskustelun säännöt.
Miten te, jotka olette joutuneet katkaisemaan välit lapsuudenperheeseen, kestäneet sen kaiken paineen ja ahdistuksen?
10.04.2023 |
Sen, että aina uudelle ihmiselle pitää selittää, miksi ei ole väleissä lapsuudenperheen kanssa, esimerkiksi. Ja osa uskoo, osa ei. Siinä pakostakin oma maine menee ja pitää elää aika hissukseen.
Minun taustalla sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa ja monenlaista kaltoinkohtelua. Isän ja äidin epäterve suhdedynamiikka, sisaruksen vaikea henkinen sairaus jne. Lapsuus oli monella tavalla kaoottinen. Kaikesta huolimatta äiti pitää kulisseja, ja sen takia moni varmaan luulee, että minulla on ollut jotenkin helppoa.
Kommentit (28)
En mä mitenkään erityisesti ole selittänyt. Sanonut vaan, että vanhempani sairastavat alkoholismia, miksi on itselleni helpompaa ollut ottaa etäisyyttä ja etten juuri ole tekemisissä.
Voihan myös sanoa, että oma suhde canhempiin/ sukuun on sen verran kipeä/vaikea/ vaurioittava ettei pidä nykyään yhteyttä. Et sinä ole velvollinen kaikille tätä kertomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin kestän, kun en puhu kenellekkään yksityisestä elämästäni. Toinen vanhemmistani on narsisti ja tuottanut liikaa huonoa oloa lapsuudessa, toinen elää täysin omassa maailmassaan eikä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Vain muutama harva tietää tästä, ja muille en ole tilivelvollinen asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kestän, kun en puhu kenellekkään yksityisestä elämästäni. Toinen vanhemmistani on narsisti ja tuottanut liikaa huonoa oloa lapsuudessa, toinen elää täysin omassa maailmassaan eikä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Vain muutama harva tietää tästä, ja muille en ole tilivelvollinen asiasta.
Minä taas en halua tällaista kohtaloa. Kaipaan ihmisiä, ja kyllä lähusuhteissa pitää pystyä avaamaan menneisyyyttään.
En koe tarpeelliseksi puhua yksityiselämästäni muillr ihmisille. Siten ei joudu mitään selittelemään.
Eli olette valinneet yksinäisyyden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä paineen ja ahdistuksen? Miksi pitäisi selittää kellekään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kestän, kun en puhu kenellekkään yksityisestä elämästäni. Toinen vanhemmistani on narsisti ja tuottanut liikaa huonoa oloa lapsuudessa, toinen elää täysin omassa maailmassaan eikä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Vain muutama harva tietää tästä, ja muille en ole tilivelvollinen asiasta.
Minä taas en halua tällaista kohtaloa. Kaipaan ihmisiä, ja kyllä lähusuhteissa pitää pystyä avaamaan menneisyyyttään.
Kirjoitit että aina uudelle ihmiselle pitää avata historiaansa. Ja tässä taas kirjoitat, että lähisuhteissa pitää pystyä avautumaan. Toki, oikeasti läheisille voi kertaallern asiasta avautua ja se on sillä selvä, siihen ei tarvitsr palata. Ja millekään uusille tuttavuuksille tuskin kannattaa tuollaisesta lähteä avautumaan. Minun tilanteeni tietää puoliso, appivanhemmat ja muutama läheinen ystävä ja muiden ei ole tarve siitä mitään tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä paineen ja ahdistuksen? Miksi pitäisi selittää kellekään mitään?
Onnea surullista, ettei ole lähisukulaisia. Silti, parempi olla ilman kuin olla jatkuvasti rikki siitä kaikesta dynamiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Eli olette valinneet yksinäisyyden?
Minkä yksinäisyyden? En ole yksinäinen vaikka en puhu traumaattisesta lapsuudestani ihmisille. Kaikkein läheisimmät tietävät ja asiasta ei jauheta jokaisella tapaamisella. Kuulostas enemmänkin siltä, että kaipaisit kriisiterapiaa. Läheiset kun eivät ole terapeutteja, vaikka heille kuinka avautuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli olette valinneet yksinäisyyden?
Onko vanhempasi ainoita läheisiä joita sinulla on?
miksi näitä vali vali ketjuja tulee päivittäin tuskin samasta näppäimistöstä. uhkaako ulosotto ja nyt perintöä kärkytään teihin on luotto mennyt ei auta jälki lupaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun syyni olla etempänä suvusta ja sukulaisista on sellaisia, että jos alkaisin syitä avaamaan, kävisi nopeasti ilmi, ettei kuulijakaan ihmettelisi. Ei mua ahdista eikä ole paineita kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kestän, kun en puhu kenellekkään yksityisestä elämästäni. Toinen vanhemmistani on narsisti ja tuottanut liikaa huonoa oloa lapsuudessa, toinen elää täysin omassa maailmassaan eikä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Vain muutama harva tietää tästä, ja muille en ole tilivelvollinen asiasta.
Minä taas en halua tällaista kohtaloa. Kaipaan ihmisiä, ja kyllä lähusuhteissa pitää pystyä avaamaan menneisyyyttään.
Kirjoitit että aina uudelle ihmiselle pitää avata historiaansa. Ja tässä taas kirjoitat, että lähisuhteissa pitää pystyä avautumaan. Toki, oikeasti läheisille voi kertaallern asiasta avautua ja se on sillä selvä, siihen ei tarvitsr palata. Ja millekään uusille tuttavuuksille tuskin kannattaa tuollaisesta lähteä avautumaan. Minun tilanteeni tietää puoliso, appivanhemmat ja muutama läheinen ystävä ja muiden ei ole tarve siitä mitään tietää.
Minulla ei ole tosiaan puolisoa tai appivanhempia. Sellaiset mielelläni ottaisin, mutta pelkään juurikin reaktiota, jos kerron taustastani. Siksi suhteen yrittäminen on hirveä kynnys, kasilta sitä kaipaan enemmän kuin mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuota tarvitse mitenkään hävetä tai selitellä! Jos joku kertoo minulle, ettei ole missään tekemisissä vanhempansa/vanhempiensa kanssa tajuan kyllä, että sille on syynsä. Kuten jokainen normaali ihminen.
Lapsi ei huvikseen katkaise välejään vanhempiinsa. Itseasiassa yleisempää on, että aikuinen lapsi tuntee yhä tarvetta huolehtia tai edes olla yhteydessä jopa niihin vanhempiin, joilla esim alkoholismi tai pahoja mt-ongelmia, ja ovat kohdelleet lasta huonosti koko tämän lapsuuden.
Vierailija kirjoitti:
En koe tarpeelliseksi puhua yksityiselämästäni muillr ihmisille. Siten ei joudu mitään selittelemään.
Nuorempana parissakin työhaastattelussa kysyttiin, onko hyvät välit vanhempiin.
Vaikutti kuulema työssä käyntiin ja ahkeruuteen.
En ole juurikaan tekemisissä äitini kanssa.
Välttelen tätä aihetta ihmisten kanssa. Tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Ihan kuin minulla olisi velvollisuus pitää yhteyttä tai olisi minun syy ettei yhteyttä ole.
Äitini on luonnevikainen ja oman lapsuutensa traumatisoima. Minä en syy siihen saati hänen terapeuttinsa.
Tarve selittää on suurimmaksi osaksi omassa päässä.
Jos joku kysyy jotain, en aloita sillä, että en ole tekemisissä vaan vastaan parhaan tietämykseni mukaan ylätasolla mikä ikinä se kysymys onkaan ja jos en tiedä, sanon en tiedä.
Harvaa ihmistä kiinnostaa toisten ihmisten asiat kovinkaan paljoa loppujen lopuksi.
Puoliso ja muutama ystävä on vuosien varrella kysynyt enemmän ja olen sanonut, että voin kyllä puhua aiheesta, mutta niitä asioita ei sitten saa puhumattomiksi. Puolisoni kanssa asiasta on puhuttu kerran ja puolisoni kommentti asiaan oli, että tuollaiset vanhemmat eivät ole vanhempia nähneetkään eikä asiaan ole palattu.
Kukaan muu kuin terapeuttini suurinta osaa eikä edes terapeuttini tiedä ihan jokaikistä yksityiskohtaa. Enkä keksi yhtään syytä, miksi pitäisi. Suurimman osan ihmisistä ei tarvitse tietää minusta yhtään mitään tai hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kestän, kun en puhu kenellekkään yksityisestä elämästäni. Toinen vanhemmistani on narsisti ja tuottanut liikaa huonoa oloa lapsuudessa, toinen elää täysin omassa maailmassaan eikä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Vain muutama harva tietää tästä, ja muille en ole tilivelvollinen asiasta.
Minä taas en halua tällaista kohtaloa. Kaipaan ihmisiä, ja kyllä lähusuhteissa pitää pystyä avaamaan menneisyyyttään.
Kirjoitit että aina uudelle ihmiselle pitää avata historiaansa. Ja tässä taas kirjoitat, että lähisuhteissa pitää pystyä avautumaan. Toki, oikeasti läheisille voi kertaallern asiasta avautua ja se on sillä selvä, siihen ei tarvitsr palata. Ja millekään uusille tuttavuuksille tuskin kannattaa tuollaisesta lähteä avautumaan. Minun tilanteeni tietää puoliso, appivanhemmat ja muutama läheinen ystävä ja muiden ei ole tarve siitä mitään tietää.
Minulla ei ole tosiaan puolisoa tai appivanhempia. Sellaiset mielelläni ottaisin, mutta pelkään juurikin reaktiota, jos kerron taustastani. Siksi suhteen yrittäminen on hirveä kynnys, kasilta sitä kaipaan enemmän kuin mitään
Sinua rakastava ihminen kyllä ymmärtää, joten ei ole mitään tarvetta vältellä sen takia parisuhdetta. Minun puolisoni sai vanhemmiltani törkeitä uhkauksia kun kuulivat että olen löytänyt kumppanin ja ei mies siitä minnekään lähtenyt vaan ymmärsi entistä paremmin taustani ja suojeli minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe tarpeelliseksi puhua yksityiselämästäni muillr ihmisille. Siten ei joudu mitään selittelemään.
Nuorempana parissakin työhaastattelussa kysyttiin, onko hyvät välit vanhempiin.
Vaikutti kuulema työssä käyntiin ja ahkeruuteen.
No enpä ole vastaavaan ikinä törmännyt. Ja aina voi valehdella tai sanoa, että asia ei sinulle kuulu.
No, ihmiset eivät ole tyhmiä.