Lue keskustelun säännöt.
Ohimenevä vaihe vai aika erota?
10.04.2023 |
Ollaan oltu yhdessä 30 vuotta ja lapset nyt nuoria aikuisia, toinen vielä ehkä vuoden kotona. Lähes joka päivä mierin eroa ja mies ärsyttää pelkällä läsnäolollaan. Ei tehdä enää mitään yhdessä, telkkarin katsominenkin on loppunut kun ei vaan siedetä mitä toinen haluaa katsoa. Ruokamaku on erilainen, siivoustaso ja kotityöt hiertää edelleen ja aina. Mies ei kertakaikkiaan halua siivota ja elää kaaoksessa. Ei ole yhteisiä harrastuksia eikä taida enää olla yhteisiä kaveripiirejä, minä menen ja teen omia juttujani ja mies makaa vapaa-ajan sohvalla tai pilkkoo puita mökillä. Olen niin kypsä ja haluan olla yksin. Taloudellisesti ero - jos ei ositeta sopuratkaisulla- olisi mulle tappio, olen saanut perintöä ja mies ei. Eli menetän siinä tapauksessa, avioehtoa ei ole.
Meneekö tämä ohi ja aikansa kipuilun jälkeen alkaa taas paremmat ajat? Vai hukkaanko aikaani tyytymättömänä? Mies ei muutu, sen tiedän ja ymmärrän, mutta löydänkö minä avaimet onnellisuuteen? Kanattaako pysyä yhdessä vaikka ei enää halua? Ei ole väkivaltaa eikä päihteitä kuvioissa.
Kommentit (48)
Tiedän että minä olen onnellisempi ja levollisempi kun saan olla yksin/ mies on muualla. Joskus kaipaan juttuseuraa/ lasten elämän pohtimista yhdessä mutta se on pieni osuus elämää. En tiedä mitä mies ajattelee nykytilasta, tuntuu että valittaa kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu nyt ensin lakimiehen kanssa - hän voi antaa neuvoja miten pitää toimia.
Rakkaus on tahtomista. Miettikää mitä vannoitte silloin 30 vuotta sitten. Ei pelkkä alkuhuuma kanna pitkälle, vaan kysytään sitä tahtoa. Teillä on uusi aika koittamassa, kun lapset ovat aikuistuneet. Selvisitte jopa pikkulapsiajasta yhdessä. Ei kaikista samoista asioista tarvitse tykätä, jokaisella on omat mielenkiinnon kohteet niin ruoan kuin harrastusten suhteen. Ehkä voisitte mennä yhdessä mökille, tee sinä mieluista juttua ja mies voi pilkkoa puita sillä välin? Käykää yhdessä saunassa, grillatkaa ja keskustelkaa. Miettikää mitä kaikkea hienoa olette kokeneet.
Ei kannata luovuttaa.
Mitäs jos vaikka juttelisitte? Se varmasti selkiyttää omiakin ajatuksiasi. Varmaan miehelläkin on joku syy, miksi valittaa kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä.
Jaa miten niin? Kun ajattelen rahan kautta? Niinkauan kun ollaan naimisissa oma omaisuuteni on minun ja voin tehdä mitä tykkään. Jos erotaan, niin mies voi vaatia puolet.
Vai olenko tyhmä kun en ole samantien hyppäämässä erohakemuksen kirjoittamiseen?
Vai tyhmä kun tyydyn tähän kimppakämppiselämään?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että minä olen onnellisempi ja levollisempi kun saan olla yksin/ mies on muualla. Joskus kaipaan juttuseuraa/ lasten elämän pohtimista yhdessä mutta se on pieni osuus elämää. En tiedä mitä mies ajattelee nykytilasta, tuntuu että valittaa kaikesta.
Pidän tosi kummallisena ajatusta siitä että avioparin pitäisi olla yhdessä jatkuvasti. On täysin tervettä haluta olla yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siirrä käteinen ym omaisuus kullaksi, sen olemassaolo ei näy missään. Lokki-nolla-mies ei pääse niihin rahoihin käsiksi. Avioeroista pitäisi poistaa tasinko, kohtuutonta antaa Lokkipojalle/tytölle itsehankittua omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siirrä käteinen ym omaisuus kullaksi, sen olemassaolo ei näy missään. Lokki-nolla-mies ei pääse niihin rahoihin käsiksi. Avioeroista pitäisi poistaa tasinko, kohtuutonta antaa Lokkipojalle/tytölle itsehankittua omaisuutta.
Perintö ei ole itsehankittua omaisuutta...
Happitauko, kuten joku jo neuvoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala huolehtimaan omasta onnellisuudestasi (esim. henk.koht. terapia), ja opettele asettamaan rajoja sen suhteen miten kotityöt yms. jaetaan. Sitten pariterapiaan - anna jutulle mahis toimia ja löytää uusi kipinä, jostain syystähän olette alkaneet olla yhdessä. Jos ei toimi, niin vapaus on rahallisen menetyksen väärti. Jos avioehtoa ei ole, niin näin se vaan menee.
Kokeilisin saako parisuhdetta enää toimimaan. Jos ei niin eropäätös riippuisi varmaan siitä minkäverran sitä perintöä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala huolehtimaan omasta onnellisuudestasi (esim. henk.koht. terapia), ja opettele asettamaan rajoja sen suhteen miten kotityöt yms. jaetaan. Sitten pariterapiaan - anna jutulle mahis toimia ja löytää uusi kipinä, jostain syystähän olette alkaneet olla yhdessä. Jos ei toimi, niin vapaus on rahallisen menetyksen väärti. Jos avioehtoa ei ole, niin näin se vaan menee.
Jos kotitöitä ei ole jaettu 30 vuoteen mun mieleisellä tavalla niin eipä se rähjäämällä/tiukemmalla rajojen vedolla muuksi muutu. Jos haluan elää siistissä asunnossa tässä parisuhteessa niin joudun siivoamaan itse. Toinen ei halua siivota, ei koe sotkua ongelmaksi eikä halua miellyttää minua, joten pelimerkit ja pelissäännöt on jaettu jo aikaa sitten. Mies on/oli tosi hyvä isä lapsille mutta nyt se argumentti ei enää riitä minulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kokeilisin saako parisuhdetta enää toimimaan. Jos ei niin eropäätös riippuisi varmaan siitä minkäverran sitä perintöä on.
Yhteistä varallisuutta on talo ja mökki, mulla on tällä hetkellä vain omissa nimissäni lisäksi noin 200k€. Välillä tekisi mieli laittaa ranttaliksi ja käyttää nyt omaa varallisuutta suht surutta kaikkeen kivaan harrastamiseen ja palveluihin; silloin siitä olisi iloa itselle. Säästeliäästi eläminen alkaa tympiä kun aika iso todennäköisyys on, että puolet menee miehelle. (Jolla itselläänkin on jotain säästöjä muttei yhtä paljon kuin minulla) ap
Olen eronnut kymmenen vuotta sitten, oltuani 25 vuotta naimisissa. Miehellä alkoholiongelma, mutta päätin että kärsin loppuun asti. Mutta mulle tuli niin paha olo, että en voinut jatkaa avioliittoa, mun oli vaan pakko lähteä siitä huushollissa. Ero meni sopuisasti, mutta mies pimitti rahaa minulta. Rahaa on vähemmän käytössä, mutta on vapaus, kukaan ei hengitä niskaan ja saa olla rauhassa. Sinulle ap, olet jo valmis irrottautumaan tuollaisesta elämästä. Voitko puhua esim. ystäviesi kanssa? Jotta saat voimaa lähteä. Suosittelen että teet jotain elämällesi!
Tyypillistä että olette unohtaneet olevanne pari lasten saannin jälkeen. Olet 30 vuotta kuitenkin ollut ihmisen kanssa, et olisi ollut jos hän olisi sulle väärä ihminen.
Molemmilla on uusi elämänvaihe alkamassa, en ymmärrä miksi se pitäisi erolla rakentaa. Kyllä tuon ikäisillä saa olla oman näköinen elämä sen lisäksi että ollaan yhdessä.
Jospa kokeilisit itse rakentaa elämästänne kahden yksilön elämän hylkäämättä sitä yhteistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilisin saako parisuhdetta enää toimimaan. Jos ei niin eropäätös riippuisi varmaan siitä minkäverran sitä perintöä on.
Yhteistä varallisuutta on talo ja mökki, mulla on tällä hetkellä vain omissa nimissäni lisäksi noin 200k€. Välillä tekisi mieli laittaa ranttaliksi ja käyttää nyt omaa varallisuutta suht surutta kaikkeen kivaan harrastamiseen ja palveluihin; silloin siitä olisi iloa itselle. Säästeliäästi eläminen alkaa tympiä kun aika iso todennäköisyys on, että puolet menee miehelle. (Jolla itselläänkin on jotain säästöjä muttei yhtä paljon kuin minulla) ap
Just. Huhhuh, olet enemmän seksisin kuin uskoinkaan.
Sulla vaihdevuodet ja tai miehellä andropaussi voi pahentaa tai aiheuttaa tyytymättömyyden kokemusta. Mikään kiirehän teillä ei ole tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen.
Mies mökille vähäksi aikaa ja tunnustelkaa, kaipaatteko toisianne vai oletteko onnellisempia erillään.