Ahdistuneena haluaisin kysyä, miten "normaalit" ihmiset "pärjää"

On vain tämä hetki. Koska nyt on kaikki hyvin, nautin tästä hetkestä. Jos tulevaisuudessa tapahtuu jotain ikävää, surraan sitten kun sen aika on. Nyt ei ole.

Ja toisaalta en halua pilata elämääni murehtimalla jotain, jota EHKÄ tapahtuu joskus myöhemmin. Murehdin vasta kun se on tapahtunut ja tiedän tarkemmin, mitä pitää murehtia.

Koska jos haluaa elää, niin pakko asennoitua elämään osin hetkessä. Totta kai tulevaisuus kannattaa mahdollisuuksien mukaan turvata (esim. taloudellisesti), mutta kukaan ei ole täällä loppujen lopuksi hengissä selvinnyt ja jokaiselle koittaa lähtö ennemmin tai myöhemmin, se on vain hyväksyttävä.

Ihan totta, meteoriitti voi pudota päähän. Kamapäissään oleva kuski ajaa yli lenkillä. Saatat kaatua tasaisella ja saada aivovaurion, mutta se nyt vaan on osa tähän liittyvää riskiä.

Kohdallani ahdistukseen auttaa, että on selkeä tavoita ja elämässä jatkumo sekä kokemus siitä, että valinnoillaan pystyy vaikuttamaan elämän suuntaan sen sijaan, että joutuisi roikkumaan elä päivä kerrallaan mentaliteetissa.

Elä kuin viimeistä päivää sanonnan pelottavuuden ymmärrän, koska voi liittyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön mania vaiheeseen.

Elä hetkessä sanonnan pelottavuuden ymmärrän, koska täytyy miettiä myös tulevaa, jossa sinun täytyy kantaa vastuuta itsestäsi esim. raha-asioiden suhteen.

Kun on elänyt vuosien mittaisen ajanjakson, jolloin kaikki meni oikeasti päin h*****ttiä, mm. useampi läheinen kuoli, niin sitä osaa arvostaa aikaa kun kaikki on hyvin eikä keksi hypoteettisia ahdistumisen aiheita.

Pitää vain ottaa sellainen asenne, että asioita tapahtuu. Helpottaa vielä jos on aina suunnitelma sen varalle, että sattuu jotain ikävää.

Jo edesmennyt äitini antoi ohjeen hyvälle elämälle; "Älä koskaan murehdi asioita, joille et voi tehdä mitään."

On vain tämä hetki, ja sekin meni jo. Tulevaisuus tuo, mitä tuo ja se otetaan vastaan, kun ei muutakaan voi.

Vierailija kirjoitti:

Elä kuin viimeistä päivää sanonnan pelottavuuden ymmärrän, koska voi liittyä kaksisuuntaisen mielialahäiriön mania vaiheeseen.

Elä hetkessä sanonnan pelottavuuden ymmärrän, koska täytyy miettiä myös tulevaa, jossa sinun täytyy kantaa vastuuta itsestäsi esim. raha-asioiden suhteen.

Kuinka muuten ottaa vastuu raha-asioista, jos pakottamalla pakotetaan elämään yhteiskunnan tuilla ja yritetään savustaa ulos työelämästä?

Vierailija kirjoitti:

Pitää vain ottaa sellainen asenne, että asioita tapahtuu. Helpottaa vielä jos on aina suunnitelma sen varalle, että sattuu jotain ikävää.

Luin että suunnitelmat kuuluu osana ahdistukseen.

Mulla samoja ajatuksia. Silloin ajattelen, että "kappas, taas aivoni tarjoavat mulle tätä samaa ajatusta, koska luulevat että se auttaa mua pysyämään turvassa ja hengissä. Harmi, että mun aivoilla on tällainen turha ominaisuus. Onneksi voin siitä huolimatta tehdä nyt asian x tai lähteä paikkaan y siitä huolimatta." 

Yritän siis muistuttaa itseäni, että tuo kaikki on aivojeni turhaa hölynpölyä, ei mitään tarpeellista mihin pitäisi kiinnittää huomiota.

Eikös jokainen päivä voi olla se viimeinen joten elä sen mukaan?

Uskonlevossa eläminen on antanut minulle mielenrauhan. Usko hyvään. Voima-ajatus "kaikki on hyvin" . Sitä kannattaa toistella itselleen silloin, kun meinaa ajatella ahdistavia asioita.

Mielenrauha on sitä, että mieli lepää hyvissä ajatuksissa ja positiivisissa tunteissa. Keskitä huomiosi vain positiivisiin tai vähintään neutraaleihin asioihin. Harjoittele mielenhallintaa.Harjoitus tekee mestarin.

Mä en mieti niitä, mitä enemmän sitä tekee sitä paremmaks siinä tulee.

Vierailija kirjoitti:

Eikös jokainen päivä voi olla se viimeinen joten elä sen mukaan?

Kyseinen ajatus on yksi ahdistusta lisäävistä. Seurauksena ainoastaan kysymykset, kuten: tässäkö tämä oli? Eikö elä,ällä ollut enempää tarjottavaa? Jäinkö paitsi kaikesta hyvästä ja arvokkaasta? Oliko eläminen edes elämisen arvoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vain ottaa sellainen asenne, että asioita tapahtuu. Helpottaa vielä jos on aina suunnitelma sen varalle, että sattuu jotain ikävää.

Luin että suunnitelmat kuuluu osana ahdistukseen.

Kaikkea näkemäänsä ja lukemaansa ei kannata uskoa kyseenalaistamatta?

Itse ahdistun aika toistuvasti asioista joita olen tehnyt ja joita olen jättänyt tekemättä ja nyt yritän toistuvasti ja aktiivisesti katkaista alkuunsa, kun päässä alkaa pyöriä itsesyytöskela tai vastaava negaatio. Joudun monta jopa toista kymmentä kertaa muistuttamaan itseäni päivän aikana, että nyt ei aloiteta paskojen asioiden fiilistelyä koska tiedän sen olevan vain murheiden vatvomista ja asiat on puitu pään sisällä että psykoterapiassa aikanaan läpi.

Nyt täytyy vain olla sitkeä ja torjua murehtiminen alkuunsa. Sen huomaan, että toimii jo kohtuullisesti. Teen töitä, juttelen jollekin, harrastan liikuntaa ja iltapäivällä huomaan, että päivä on ollut ihan hyvä eikä itsesyytöksiä ole ollut juurikaan.

Tsemppiä ja toivottavasti löydät hetkiä, jolloin ei ahdista koko aikaa!

M39

Todennäköisesti jotain pahaa tapahtuukin tulevaisuudessa, jokaiselle jotain. Mutta siksi juuri tänään osaan olla onnellinen että nyt on hyvin asiat.

Varmaan taas nauttiminen elämästä tuo myös positiivisempaa elämänasennetta ja ehkä jopa estää jonkun pahan tapahtumista.

Mulle on oikeastaan jo tapahtunut kaikki ne asiat mitä aina pelkäsin. Olen esimerkiksi menettänyt kaikki läheiseni ja terveyteni, kokenut köyhyyden, tiedän nyt miltä tuntuu olla ihan yksin. Ihme kyllä, enää ei ahdista, ei ainakaan sillä tavalla jatkuvasti. En varmaan tiedä enää mistä ahdistua kun takki on jo tyhjä.

Kai keksin uusia pelkoja ajan mittaan, tai sitten olen vaan saanut aivoni jo oppimaan, että entäs sitten? Vaikka kaikki uudetkin pelkoni toteutuisi niin mitä sitten? Silti pitää nousta ylös ja tehdä päivän askareet, ihan niin kuin aina ennenkin. Elämä on nyt vaan vähän erilaista kuin ennen, mutta silti täällä vaan rämmitään kuin mummo lumessa.

Monet ihmiset ainakin sanovat uskovansa taivaaseen tai johonkin vastaavaan, jonka myötä heidän elämänsä (ja ehkä läheistensä elämä) johtaa loppujen lopuksi onneen tms. Tällöin varmaankin maallisten kohtalon ailahtelujen merkitys pienenisi, sillä ne näyttäytyisivät vain töyssyinä, jotka eivät kuitenkaan muuttaisi elämänkaaren yleistä suuntaa. Tällainen uskomus yhdistettynä uskomukseen itsetuhoisuuden vääryydestä vaikuttaisi ainakin näin nopeasti ajateltuna tarjoavan melko vakaan ja positiivisen elämänasenteen.

Voinee myös ajatella, että elämässä ja onnellisuudessa ei ole kyse absoluuttisesta menestyksestä, vaan tehdyistä päätöksistä. Sillä, mitä sinulle loppujen lopuksi tapahtuu, ei olisi niinkään väliä kuin sillä, että olisit "pelannut korttisi hyvin". Eli vaikka esimerkiksi olisit putoavassa lentokoneessa, voisit ajatella, että päätöksesi nousta koneeseen ei ollut huonosti tehty, sillä lentokoneet ovat yleensä turvallinen tapa matkustaa, ja että matkan odotettu rajahyöty oli korkea realisoituneesta riskistä huolimatta. Vastaavasti menestynytkin ihminen voisi olla pettynyt tekemiinsä päätöksiin, jos hän pitäisi niitä huonosti tehtyinä, vaikka hän olisikin lopulta päätynyt menestymään.

On myös esimerkiksi olemassa sellainen hedonistiseksi juoksumatoksi kutsuttu teoria, että tapahtumat eivät vaikuttaisi jonkin henkilön keskimääräiseen onnellisuuteen, vaan että onnellisuus palautuisi aina johonkin vakioarvoon. Yksittäiset tapahtumat siis näyttäytyisivät neutraaleina; vastoinkäymisistä seuraa epäonnellisuuden piikki ja palautuminen, kun taas onnenkantamoisista seuraa onnellisuuden piikki ja lasku. Hedonistisella juoksumatolla olevat eivät siis odottaisi sattuman muuttavan heidän keskimääräistä onnellisuuttaan suuntaan tai toiseen.