Olen syrjäytynyt. Vähäinen sosiaalisuus ja ujous on piinannut lapsuudesta asti.

Te jotka samaistutte tähän, niin oliko teidänkin lapsuus sitä, että teidän passitettiin porukoihin, kun opettajat huomasivat teidän olleen yksin? Ylä-asteella jouduin porukkaa jossa oli koulun oudoimmat tyypit ja minutkin leimatiin sellaiseksi. Myöhemmin opiskelujen ohella ystäviä ei tarttunut mukaan, kun ujouden takia en uskaltanut hypätä porukoihin mukaan. En ole ikinä seurustellut vaikka alle 30v olen vielä. Uusien ihmisten seurassa olen hirveän ujo ja vakava, kun en uskalla rentoutua. Olen syrjäytynyt niin kuin otsikossa lukee. En haluaisi että minuun yhdistetään vain negatiivisia asioita (mikä tuppaa yleistä jos kuulee sanan syrjäytynyt), kun olen mielestäni ihan mukava tyyppi.

Kaverit olisi pitänyt hankkia lapsena kun se olisi ollut helppoa. Aikuisena tämä on jo muutenkin tosi vaikeaa, kun kaikilla on lähtökohtaisesti ne omat piirit jo vakiintuneet. Miten olette itse ratkoneet ongelman?