Lue keskustelun säännöt.
Mulla on hirveä ikävä kotipaikkakunnalle
19.03.2023 |
Oon ehkä nolo, mutta haluaisin olla siellä äidin, mummon ja vanhojen sukulaisten lähellä. Mutta töitä siellä ei ole eikä juurikaan enää nuorempia ihmisiä. Lapsia syntyy enää alle 10 vuodessa koko kuntaan, siellä on yksi kauppa ja terveyspalvelut jossain 50 km päässä. Mut se on mun koti silti :( onko kenelläkään muulla vastaavia tuntemuksia vai ovatko kaikki onnellisia kun pääsivät kauas pois pikkukylästä? Mä kaipaan sitä ihanaa rauhaa ja kaunista luontoa. Ja mun mielestä on kiva, kun tiedän melkein jokaisen talon asukkaat nimeltä. Tuttua ja turvallista.
Kommentit (4)
On olemassa sellainen sanonta kuin että kotiin ei voi koskaan palata. Et sinäkään voi palata, koska niin moni asia pienessä paikassa on todennäköisesti jo muuttunut huonommaksi kuin mitä oli lapsuudessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta voi sinne muuttaa takaisin. Itse asun pienellä paikkakunnalla, kyllä tännekin on jäänyt "nuoria" vaikka töitä ei ole. Eikä näitä kaikkia edes työnteko niin kiinnostakaan.
Ihan hyvin näyttävät pärjäävän, kun välillä käyvät jossain työkkärin kursseilla. Lapsiakin tehtailevat.
Pointti ehkä siinä, että yksi tuntemani suku ei ehkä niin stressaa, vaikka töitä ei ole. Eikä suvun vanhemmat painosta tai odota jälkeläisistä mitään suurta. Prioriteetti ei ole työnteko raha ja menestys.
Haluaisin muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleni, mutta sitä on tehokkaasti näivetetty koko 2000-luvun ajan. Parikymmentä vuotta sitten siellä oli vielä ainakin 4 ruokakauppaa, ainakin 3 baaria, poliisiasema, kaksi OP:n konttoria, useampi kyläkoulu ja kaikenlaista muutakin. Nykyään siellä on enää yksi ainut ruokakauppa, ei yhtään baaria, ei poliisiasemaa, ei OP:n konttoreita, kouluja lakkautettu ja muutakin on hävinnyt. Kyseessä on kuitenkin noin viiden tuhannen asukkaan kunta.
Minulla ei ole samoja tuntemuksia. Asuin ekat 18 vuotta pikkukunnassa, johon vanhempani olivat muuttaneet muualta isän vähän ns. paremman ammatin takia. Meitä katsottiin siellä kieroon koko ajan ja jopa avoimesti kadehdittiin täysin kuvitellusta rikkaudesta. Se ei auttanut mitään, vaikka kunnassa olikin oikea porho koko valtakunnan mittakaavassa, koska oman kylän pojalle se oli ansio, muualta tulleelle ei.
Sittemmin meitä katsottiin kieroon isoveljeni mielenterveysongelman takia.
Ikinä en tule sinne vapaaehtoisesti palaamaan missään muodossa. Joskus tulee kyllä kiusallisia tilanteita töissä, kun ihmiset kysyvät, mistä olen kotoisin, ja vitsailevat sitten kylän maanlaajuisesti tunnetuista asioista. Olen oppinut nykyään vain kylmästi sanomaan, että minua ei valitettavasti voisi vähempää kiinnostaa enkä voi suositella siellä asumista kenellekään.