G: Tunnetko olevasi YHTÄÄN huonommassa asemassa kuin miehesi?

ap

Teen enemmän töitä, hoidan enemmän lapsia ja kotia, miehellä on kevyempi työ, enemmän vapaa-aikaa, ei tartte taistella painon kanssa ja on ns. helpompi luonne eli kaikki on aina hyvin, kun mua taas kaikki aina ottaa päähän. Se on ehkä kadehdittavita!

Mieheni tienaa enemmän kuin minä ja hänellä on nousujohteinen ura. Itse valitsin kotiäitiyden, mutta valinta ei ollut ihan helppo. Päätin sen kuitenkin olevan paras ratkaisu kaikille, miehelle oli ihan sama. : )



Olen kuitenkin tietyissä jutuissa miestäni paljon älykkäämpi ja luen huomattavasti enemmän kaikkea mahdollista (kirjallisuutta, sanomalehtia, aikakauslehtiä, tutkimuksia...) kuin mieheni. Keskusteluissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä minä olenkin ykkönen ja mies seuraa perässä.



Täydennämme itseasiassa aika hyvin toisiamme monessa asiassa. Emme oikeastaan kilpaile toistemme kanssa millään alueella.

Teen suuremman osan kotitöistä, mutta mies taas hoitaa pankkiasiat ja mahdolliset virastokäynnit. Lapset hoidetaan yhdessä, ja molemmat ovat unelma ammatissaan.





Kaikki on tasapainossa. Onneksi. Aina ei ole ollut näin.

Molemmilla on hyvä koulutus, hyvät ammatit. Tulemme hyvin toimeen, minä tienaan enemmän. Kotityöt jaamme mieltymysten mukaan. Mies laittaa ruoan, minä hoidan pyykin, siivoamme puoliksi. Mies hoitaa auton asiat, auto on yhteinen.



Olen nyt kotona pienen vauvamme kanssa. Vauvan hoito on myös miehelle kaikki kaikessa eli töitten jälkeen hän hoitaa vauvan.



Teen välillä lyhyitä keikkatöitä, mies pitää pari kuukautta vanhempainvapaata.



Luulen, että tasa-arvoiseen suhteeseen pääsee helpommin, kun valitsee fiksun miehen.

Työpaikalla minun pienimpäänkin virheeseen suhtaudutaan todella ankarasti. Miehelle voi sattua kardinaalimoka, mutta kaikki vain hymyilevät ja kannustavat, sattuuhan noita.



Palkankorotuksieni eteen olen todella saanut tehdä töitä ja pistää kaikki neuvottelutaitoni peliin. Miehelle on vuosittain kehityskeskustelussa lonkalta ehdotettu palkankorotusta.



Mies tekee työnsä hyvin, mutta niin teen minäkin omani. Olen todennut, että näin se epätasa-arvo näkyy työelämässä.

Mieheni on hyvässä asemassa hyväpalkkaisessa työssä, minä tällä hetkellä työtön työnhakija (akateeminen).

Meillä on perheessä tasa-arvoinen suhde, mutta työelämässä olemme eriarvoisia. Mies on johtavassa asemassa, minä asiantuntijatehtävissä. Tämä saattaa ehkä heijastua kotona sen verran, että jos lapsi sairastuu, niin minä ensisijaisesti lähden häntä hakemaan kotiin. Mutta sitten sairaan lapsen hoitoon tai muihin poikkeuksellisin hoitojärjestelyihin mies osallistuu yhtä paljon kuin minä. Kotioloissa olemme tasa-arvoiset, mm. kotitöiden suhteen.

Miehellä on korkeakoulututkinto, mulla amk ja opisto. Miehellä on tällä hetkellä suhteellisen kiva cv, mukavasti työkokemusta ja hän on menestynyt töissä.



Itse en saisi pelkällä tutkinnolla mitään töitä. Työurani on kovin rikkonainen ja repaleinen. Tunnen, ettei mulla ole työelämälle mitään annettavaa, eikä sillä mulle. Olen tehnyt sitä sun tätä, hampaat yhteen purren, kun olen ajatellut, että niin pitää tehdä. Mutta minkäänlaisten menestyksen sijaan olen tehnyt vain huonoja tai vielä huonompia valintoja.



Nyt olen vanhempainvapaalla. Minulla on työ odottamassa, eli en jää kotiin työttömäksi. En kuitenkaan arvosta työtäni, tunnen itseni vain tyhmäksi ja idiootiksi. Ja mietin, miten tässä näin kävi. Minulla oli hyvät kortit pedattuna ja tein vain kaiken päin vittua.

Olen kuitenkin tietyissä jutuissa miestäni paljon älykkäämpi ja luen huomattavasti enemmän kaikkea mahdollista (kirjallisuutta, sanomalehtia, aikakauslehtiä, tutkimuksia...) kuin mieheni. Keskusteluissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä minä olenkin ykkönen ja mies seuraa perässä.

usein olevani myös sosiaalisesti "kehnompi". Mies hallitsee tilanteet kuin tilanteet, hän pitää tarvittaessa puheen, onnittelee luontevasti, kiittää seurasta, keskustelee pitkään historiasta, politiikasta, yhteiskunnallisista asioista. Osaa väitellä hermostumatta, vaikka häntä provosoitaisiin miten. Puhuu äärettömän hyvää englantia ja hänellä on hyvät neuvottelutaidot. Häntä on vaikea saada suuttumaan, mutta silti hän osaa puolustautua jämäkästi.

Hän ei ehkä osaa futista tai kaikkia mahdollisia "miesten töitä" - siinä hän tuntee itsetuntonsa olevan huono. Ja hän kysyy multa aina kasvatuksellisissa asioissa, vaikka ei itsekään ole aivan tumpelo.

Mutta siis minä en tosiaan pääse meidän suhteessamme juuri missään varsinaisesti "loistamaan". Ei ole tarpeenkaan, emme me keskenämme kilpaile, mutta en tunne "hänen sosieteetissaan" olevani kovin kompetentti, näin pätkätyöläisenä, amk-koulutettuna vanhempainvapaalla olevana lihavana keski-ikäisenä naisena.

että joudun tekemään ylivoimaisen enemmistön kotitöistä ja huolehtimaan suurimmasta osasta välttämättömiä juoksevia velvollisuuksia, tai muuten niitä ei hoida kukaan.



Syyllisenä pidän loppuviimeksi itseäni, koska olen itse mieheni valinnut. Myös anoppia tekisi mieli jossain määrin syyttää, kun kasvatti poikansa siihen että miesten osallistuminen kodin velvollisuuksiin rajautuu satunnaisiin lumitöihin.