G: Perhesuunnittelu

valita niin olisin ollut ensin vakivirassa, mutta sellaista on vaikea saada. Miehellä onneksi vakityö.

T. Kahden äiti ja pätkätyöläinen.

mutta että sen jälkeen mahd. pian ehkäisy pois ilman vakiasunnon, -työn tms. hankkimista. Olis muuten voinut mennä pari vuotta enemmän ja taas olisin ollut vähän vanhempi ensisynnyttäjä.

mutta ei se suunnittelua ollut, vaan ihan vaan sellainen tunne. Sitten vasta lähemmäs kolmikymppisenä alkoi tulla sellainen tunne, että voisihan sen lapsen vaikka hankkiakin... Silloin olisi ollut ihan sama mikä meidän elämäntilanne on.

eipä sellaista ole vieläkään näköpiirissä.

menimme naimisiin aika nuorina, enkä todellakaan halunnut äidiksi. Jossain vaiheessa päätin, että sitten kun täytän 30 v, voidaan alkaa toimia. Näin tehtiin.



Toinen suunnitelma oli, että lapsella pitää olla kaveri, mikäli vain mahdollista. Eli ei tehty mitään toimenpiteitä ekan ja kakkosen välillä. Ikäeroksi tuli tasan 2 v.



Kolmas suunnitelma on, että nyt riittää. Ja näin on hormonikierukka.

1. Esikoinen vasta sitten, kun toisella vakituinen työ ja kun olemme naimisissa -> toteutui

2. Esikoisen hedelmöitys ajoitettiin siten, että syntyisi keväällä -> syntyi loppukesästä, tässä kohdassa suunitelmamme siis "kusi" ;)

3. Ei liian pieniä ikäeroja lapsille - > toteutui, 3 lasta n. 3 vuoden ikäeroilla

4. Olen toivonut kaikkia lapsiani syntyviksi keväisin -> 2/3 suunnitelmasta toteutui, mutta esikoista jouduimme hieman odottamaan.

5. Jos/kun vielä neljännen "teemme", en mieti ajoitusta enkä ikäeroa (kuopus nyt 2-vuotias), vaan annan mennä vaan. :)

Kesken opiskelujen ehkäisy petti ja tehtiin yhteinen päätös että lapsi saa tulla jos on tulossa. Ja sieltähän se tuli :). Ei mikään katastrofi, vaikka nuoria olimme molemmat. Rahat riittivät jotenkin ja lapsen hoito tuntui helpolta. Kyllähän neuvolassa aina katsottiin vähän kieroon, mutta kun lapsi kasvoi ja kehittyi hyvin, eivät voineet paheksua valintaamme ainakaan päin naamaa ;).

Menimme naimisiin 1kk ennen valmistumistani. Raskaustesti näytti plussaa viikko päättäjäisistä. Mulla ei ole työpaikkaa ollut koskaan (alallani paras työllistymisvaihtoehto on perustaa oma yritys), miehellä on onneksi vakityö.



Toinen sai alkunsa 4kk ensimmäisen syntymästä, ei nyt niin suunnitellusti, mutta eipä niin kauheasti estettykään.



Kolmannen ajankohdan suunnittelin 'tosissani'. Mulla oli 4 syytä/ajatusta, joiden vuoksi halusin kolmosen juuri siihen aikaan. 3/4 syistä toteutui, se neljäs ei ollut meistä kiinni.



Nelonen oli jatkoa hyvin alkaneelle sarjalle (lapset ovat syntyneet peräkkäisinä kuukausina). Viides on tulossa, ei aktiivisesti estelty, mutta ei kyllä yritettykään. Alkuperäinen ajatus mulla oli syksystä, mutta kevät sopii oikein hyvin, kaikki muutkin kun on kevätpuolella. :) Kuudetta mietitään sitten parin vuoden ikäerolla viitoseen.



Jos joku on vähän kaduttanut, niin kahden ensimmäisen pieni ikäero. Ensimmäinen 6kk kakkosen vauva-ajasta on aika hämärän peitossa. Mutta ovat kyllä hyvät kaverit nykyään, joten ei kauheasti kadutakaan...

uteliaana kysyn, vaikeuttiko perheenperustaminen opiskelujen jälkeen työelämäkehitystäsi? Vai ehditkö hankkia opiskelujen loputtua työkokemusta ennen äitiyslomaa? Oliko helppo löytää sit töitä?

ei perhesuunnittelua paljon harrastella...... Jos olisi voinut suunnitella niin nyt olis isot muksut mut ois kyllä varmaan eri mieskin ja ihan eri elämä. Nyt olen ns. vanha äiti, mutta hyvä näinkin..... Kaikki jotka tulee niin on tervetulleita.

Pikkukakkosen odottelija

olin yhden (leikki-ikäisen) lapsen yh-äiti, kun nykyiseen mieheeni törmäsin (hän oli lapseton).

Alusta asti oli meille molemmille selvää, että olemme "ne oikeat" toinen toisillemme, pian jo tuntui siltä ;)

Mies opiskeli kun tapasimme, ja kun valmistui, minä lähdin opiskelemaan.



Vauvakuume oli polttava, mulla :/

Niin kovasti toivoin yhteistä lasta, mutta meni useampi vuosi, ennenkuin mies lämpeni perheenlisäykselle.

Vaikkakin tiesi, että haluaa tulevaisuudessa lapsen/lapsia kanssani.



Kunnes sitten koitti hetki, että mies kertoi miettineensä asioita, ja oli valmis jättämään ehkäisyn pois ;)

4 kk:n yrittelyn jälkeen sai alkunsa rakkautemme hedelmä nro.1.

Esikoistyttäreni oli jo varhaisteini, tullessaan isosiskoksi potralle pikkuveljelleen.



Onni kukoisti, ja mieheni aloitteesta (mikä tuli yllärinä, oli puhunut odotusaikana, että "yksi yhteinen riittää...") jätimme ehkäisemättä pojan synnyttyä ;)

8 kk:n yrittelyn jälkeen tärppäsi, ja saimme toisen potran pojan, 1 v 7 kk ikäerolla edelliseen.



Ajattelimme molemmat, että perheemme on siinä, mutta vauvakuume nousi ensin mulle, sitten miehelleni.

Pitkän ja uuvuttavan yrittelyn (mitä oli kaikkiansa n.2,5 vuotta!!) ja tutkimusten ja hoitojenkin (mitkä eivät tuottaneet tulosta :( ) jälkeen saimme elämämme ihanimman yllärin...kauan kaivatun plussan :)

Nyt rv 34 menossa, ja pian syntynee kolmas poikamme :)

Ja ajatus kytee jo nyt, että -josko yksi vielä tämän jälkeen- ;)



Suunniteltuja ja vakaasti harkittuja, ja hartaasti toivottuja ovat olleet lapsukaisemme, joista olemme enemmän kuin iloisia ja ylpeitäkin ;)



Ajallisesti kaikki eivät ole menneet kuten ajateltu, lähinnä tämän nykyisen raskauden suhteen (jäin työttömäksi kuumeillessamme vielä tätä vauvaa), mutta eipä oo menoa haitannut.

Talous on vakaalla pohjalla, miehelläni hyvä koulutus ja hyväpalkkainen vakityö, joten ei huolta huomisesta.

Ja pitkään (3 v) aion olla kotona tälläkin kertaa, mahdollisesti vieläkin pidempään, jos perhettämme ilmaantuu sulostuttamaan vielä se "iltatähtikin" ;)

Olen aina halunnut ensimmäisen lapseni suht´ nuorena. Kun tulin raskaaksi, meillä oli molemmilla opinnot kesken, asuimme opiskelija-asunnossa emmekä olleet naimisissa.



Kaikki meni suunnitelmien mukaan: muutimme toiselle paikkakunnalle ja valmistuin ennen vauvan syntymää. Menimme naimisiin ja mies sai vakituisen työpaikan. Nyt vauva on puolivuotias ja kohta edessä muutto ensimmäiseen omistusasuntoomme :)

Esikoien olis syntyny vuoden aikasemmin mutta se antokin oottaaa itteään. Jälkeenpäin ajateltuna se oli parenpi aika, kerettiin oleen ensin kahestaaki.

Kaks seuraavaa on tehty sitte kun edellisen jälkeen on hyvältä tuntunnu, miehelle olis kyllä sopinu viimeks jo aiemmin kun mulle.

Lapset 5, 3v ja 3kk

Esikoinen oli täysi vahinko, olin tuntenut tulevan isän n. 5kk mutta päätimme ottaa vauvan vastaan, vaikka olinkin aika nuori (19) ja isäkään paljon sen vanhempi. Ei ollut mulla työkokemusta (koulutus kyllä) juurikaan, miehellä onneksi vakityö.



Toinen sai alkunsa kierukasta huolimatta pari vuotta myöhemmin. Parisuhteessa oli kriisi meneillään ja siinä tohinassa sitten kasvateltiin mahaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, edelleen olemme yhdessä miehen kanssa.



Kolmosesta puhuimme, että sitten kun... Tällä kertaa olikin molemmilla jo vakityöpaikat, asunnosta enää vähän lainaa ja kaikki hyvin. Raskaus paljastuikin tuulimunaksi. Suru oli suuri, mutta puolen vuoden kuluttua plussasin taas ja reilun kuukauden kuluttua pitäisi vauvan syntyä! Ikäeroa ensimmäisen ja kolmannen välille tulee reilut 10,5 vuotta ja monet suoraan kuvittelevatkin että kyseessä on uusioperhe! Ja itseä naurattaa, kun nyt vasta olen siinä tyypillisessä suomalaisessa synnyttäjän iässä, ja kuitenkin minulla on jo kaksi "isoa" lasta!



Ihan tyytyväinen olen lasten syntymäajankohtaan, vaikka tietysti helpommalla olisi saattanut päästä jos olisin ollut hieman vanhempi lapsen saadessani tai ainakin, jos suhteellamme olisi tuolloin ollut hieman pidemp historia! Mutta ainahan sitä voi jossitella!

joka alkoi tikittämään sinä vuonna, kun tuli 30 täyteen. Yhtäkkiä vain tuntui, että "nyt". Yksissä olimme olleet yli 10 vuotta ja elämä mallillaan kaikin puolin, vaikka minulla ei vielä odotettua vakituista työtä ollutkaan. Ikäeroa toiseen lapseen tuli 3,5 vuotta. Sairastuin vakavasti esikoisen ollessa vuoden, ja siinä parantumisen ja parantumisen varmistumisen aikana kypsyi ajatus toisesta lapsesta. Molemmissa suunnitelmat toteutuivat nopeasti, raskaudet lähtivät toisesta yrityskierrosta liikkeelle. Ja se vakituinen työ löytyi palattuani työelämään toisen äitiysloman jälkeen.