Miksi lapset ei voi totella, kun sanoo nätisti?
Lapset häälyy ja heiluu ruokapöydässä, valuu pöydän alle konttaamaan jne.
Sanon endin nätisti, että voisitteko istua rauhassa syömään. Ei tehoa. Sanon, olkaa kilttejä ja istukaa pöydän ääressä syömässä. Ei vaikutusta.
Sanon, lopettakaa se heiluminen, istukaa kunnolla tuolilla ja syökää. Ei vaikutusta.
Lopulta ärähdän tiukasti, että nyt loppuu se sählääminen. Jos ei ruoka maistu, vien lautaset tiskiin.
Ja lapset alkaa valittaa, että miksi sun pitää olla niin äkäinen koko ajan.
Miksi mitään ei tapahdu ennen kuin joku suuttuu?
Kommentit (31)
Meillä on heti syöttötuoli-iän jälkeen yksinkertaisesti käsketty pois ruokapöydästä, jos on temppuiltu. Kolme lasta ja muutama kerta on pöydästä pois käsketty.
Koska lasten kasvuun ja kehitykseen kuuluu rajojen testaaminen.
Lapsilla on tapana kokeilla rajojaan.
Mun äiti oli just tuollainen anelija, jolla ei ollut auktoriteettia ennen raivarin saamista. Isää kuunneltiin aina heti, koska se _käski_. Ei uhkaillut, ei ollut pelottava, mutta meille oli selvää että isän läsnäollessa me ei määrätä, toisin kuin äidin anellessa.
No ei kai kukaan mitään lapasta tottelekaan. Pitää olla auktoriteettia.
Onko oma lapsuus täysin unohtunut?
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli just tuollainen anelija, jolla ei ollut auktoriteettia ennen raivarin saamista. Isää kuunneltiin aina heti, koska se _käski_. Ei uhkaillut, ei ollut pelottava, mutta meille oli selvää että isän läsnäollessa me ei määrätä, toisin kuin äidin anellessa.
Olen yrittänyt välttää sitä, että en olisi lasten mielestä äreä ja olla ystävällinen.
Vierailija kirjoitti:
Onko oma lapsuus täysin unohtunut?
Mä en ollut tuollainen levoton häälyjä kuin omat lapset on.
Vierailija kirjoitti:
Et ole osannut kasvattaa heitä.
No neuvo sitten, miten tuossa tilanteessa kasvatetaan.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai kukaan mitään lapasta tottelekaan. Pitää olla auktoriteettia.
Eli lapset ei voi vaan toimia toista kunnioittaen ja ystävällisesti ellei joku kovistele?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli just tuollainen anelija, jolla ei ollut auktoriteettia ennen raivarin saamista. Isää kuunneltiin aina heti, koska se _käski_. Ei uhkaillut, ei ollut pelottava, mutta meille oli selvää että isän läsnäollessa me ei määrätä, toisin kuin äidin anellessa.
Olen yrittänyt välttää sitä, että en olisi lasten mielestä äreä ja olla ystävällinen.
Ei sun tarvitse olla äreä. Ole heidän vanhempansa, älä kaveri.
Sanot heti että jos ei osaa olla kunnolla niin pöytään ei ole asiaa. Senkin voi sanoa rauhallisesti ja sanansa pitää myös pitää. Riehuja poistetaan pöydästä edelleen rauhallisesti. Jos ensin pyydät ja sitten huudat niin olet lastesi silmissä lähinnä arvaamaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti oli just tuollainen anelija, jolla ei ollut auktoriteettia ennen raivarin saamista. Isää kuunneltiin aina heti, koska se _käski_. Ei uhkaillut, ei ollut pelottava, mutta meille oli selvää että isän läsnäollessa me ei määrätä, toisin kuin äidin anellessa.
Olen yrittänyt välttää sitä, että en olisi lasten mielestä äreä ja olla ystävällinen.
Käskeä voi myös ystävällisesti. Pitää vain osata olla napakka. Eikä ne lapset siitäkään rikki mene, että perseilyyn vastataan ärähtämällä.
Meidän lapset tottelee, mutta ne onkin kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kai kukaan mitään lapasta tottelekaan. Pitää olla auktoriteettia.
Eli lapset ei voi vaan toimia toista kunnioittaen ja ystävällisesti ellei joku kovistele?
Juuri näin. Ei ne lässyttämällä opi. Joskus pitää olla kovanakin.
Minä en anna asioiden mennä tuohon pisteeseen, että ärähtäisin. Kolme kertaa sanon ja jos ei, niin sitten sanon, mitä tapahtuu, jos ei ala homma etenemään. Jos ei ala, toteutan sen, mitä olen sanonut. Esim. peliajan rajoittaminen toimii yleensä. Älä viitsi räyhätä pienille lapsille. Se on alentuvaa ja trashiä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapset tottelee, mutta ne onkin kasvatettu.
Kappas, saatiin paikalle pyhimysmammakin. Aina niin kiltit lapset, jotka jo synnärillä osasivat käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapset tottelee, mutta ne onkin kasvatettu.
Kappas, saatiin paikalle pyhimysmammakin. Aina niin kiltit lapset, jotka jo synnärillä osasivat käytöstavat.
Ei ne syntyessään tapoja osaa, mutta se kasvattaminen alkaa kyllä siitä hetkestä. Mitä vanhempi lapsi on, sitä vaikeampi on alkaa rajoja enää vetää, jos niitä ei ole koskaan ollutkaan.
Eikä ole edes mitään pienen pieniä lapsia enää vaan pikku koululaisia. Itse en ton ikäisenä enää konttaillut pöydän alla.