Teinien kanssa elämä yhtä pään seinään hakkaamista
Mikään ei suju niinkun sovittu. Sääntöjä venytellään kokoajan. Teet niin tai näin niin aina menee väärin. Koulu ei kiinnosta, motivaatiota ei ole. Nyt alkaa harrastuskin tökkiäs. Kavereiden kanssa vaan pörrättäis kylillä tai pelataan tai roikutaan puhelimella. Kaikki on ei.
Tosi riittämätön ja epäonnistunut olo itsellä. Tuntuu että kaikkien muiden lapset hoitaa koulunsa ja hommansa kunnialla. Näillä vaan numerot laskee.
Suuttuessaan tulevat melkein päälle, uhkailevat väkivallalla. Isoja vahvoja poikia jo.
Joka ilta menee siihen että pitää hermostua ennenku puhelimet irtoaa kädestä.
Aamut on tahmeita, saa patistella nousemaan. Aamupala jätetään välistä. Ruokaa ei syödä....
En jaksa enää, alkaa olla semmonen ihan sama olo. Tehkööt mitä huvittaa tai olkoot tekemättä.
Menkööt isänsä luo asumaan. Hoitakoot se.
Kommentit (20)
18 v kun täyttävät niin saavat tulla toimeen omillaan.
Mikäs ongelma tuossa. Mustia jätesäkkejä oven viereen kun tulevat koulusta. Komennat viemään ne roskiin siitä, sitten lyöt bussilippurahat kouraan ja mars isälle siitä, asiasta ei neuvotella, tämä loppui nyt.
Et käy kaupassa, et pese pyykkiä ja sitten loppuviikosta tuo kassivana roskiin!
Tai lähdet "äidin luo" ja menet johonkin viikoksi, jääkappi tyhjäksi jne!
!siperia opettaa!
Vierailija kirjoitti:
Kikkelis kokkelis, pitikö mennä lisääntymään?
Turhaan täällä valitat, sano öidillesi ja isällesi! Säästivät vitosen kortongeissa, voivoi...
Niinpä. Sitäpä tässä on tullut mietittyä. Tai lähinnä sitä, että olisi todellakin pitänyt valita lapsille erilainen isä. Hänen käytöksensä lapsiaan kohtaan on aiheuttanut isoimmat ongelmat. Ja minä nyt niitä koutan yksin paikkailla kun äijä eron jälkeen huitelee jossain ihan muualla kun lastensa elämässä.
Ihan ei mulle aukea tuo mustien jätesäkkien tarkoitus?
"Menkööt isänsä luo asumaan. Hoitakoot se."
Siinäpä se ongelma tuli. Eroperheen lapset häiriköivät, syrjääntyvät, masentuvat, addiktoituvat. En ole kuullut yhtään eroperheestä tullutta positiivista kommenttia, että nyt alkoi lapsella tai nuorella pyyhkiä tosi hyvin, kun erottiin. Ei millään pahalla, mutta niin se vaan on. Ja sen kanssa pitää nyt vaan elää. Auktoriteettia voi olla vaikea saada enää, jos sitä ei ole kasvatettu ajoissa, voit vain yrittää turvautua nuorten sympatiaan ja yrittää osoittaa rakkautesi.
Tsemppiä ap! Mulla on myös teini ja onhan se välillä vaikeaa. Hyviäkin hetkiä toki on. Yritän ottaa vaan rennosti ja ajatella, että tämä on ohimenevä vaihe.
Heillä on kavereita. Iso juttu kuitenkin se. Huonolle isälle ei voi mitään, mutta miksi vielä uhkaat isälle muutolla? Perhepalaveri yhteistä säännöistä ja soitto vaikka koulukuraattorille, että hän puhuu nuorille. Oletko liian tiukka. Kannusta harrastukseen, Anna tilaa ja vapauttakin, mutta sovitte tietyt säännöt, joista ei luisteta esim koulutyö.
Nuorille pitää jossain vaiheessa vaan antaa tilaa. Itse olen vaan tyytyväinen, kun nuori viettää aikaa kaverien kanssa, eikä yksin koneella. Tarkkailen vaan sen verran, ettei joudu huonoille teille ja meillä asioista voi jutella. Eikä fiksu poika joudukaan pahoille tavoille, sanoo vaan tarjotulle nuuskalle ja bisselle ei, koska ei maistu. Koulu sujuu hyvin, kun on tähtäimenä lukio ja haluaa sinne päästä. En olisi voinut parempaa lasta saada, vaikka joskus ajattelin, että en kasvattajana ole mikään taituri.
Oikeasti en ikinä hylkää lapsiani. Ja pahinta olisi se, että muuttaisivat pysyvästi isänsä luo asumaan. Nyt vaan sanon niin täällä, koska olen loppu.
Kyllä minä väännän ja käännän lasten kanssa, seison auktoriteettina ja muurina mitä vasten voivat kasvaa viisaiksi aikuisiksi.
Olisi vaan ihana, kun siinä ei tarvitsisi olla yksin.
Eroon ne reagoi tottakai. Se on selvä.
Näen punaista erovanhemmista jotka hylkää lapsensa!!
Kuinka aikaisin illalla vaadit puhelimia pois ja miksi? Käytkö itse töissä vai miten sinulla on aamuisin, aikaa patistella ylös? Kuinka usein sinä sanot lapsille ei?
Älä hermostu, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Päin vastoin nuoretkin hermostuu.
Voisitko ehdottaa pojille perhepalaveria? Kerrot huolestasi ja yhdessä ideoitte/mietitte fiksut säännöt, velvollisuudet ja oikeudet pojille. Pientä porkkanaa unohtamatta. Etsi vaikka etukäteen faktoja, kuinka aivot kehittyy jopa 25-v asti ja nimenomaan se lohko, joka huolehtii syy-seuraussuhteiden ymmärtämisestä. Ja selität, että sun tehtävä rakastavana äitinä on yrittää varmistaa, että pojat ei kuse tulevaisuuttaan siksi, että eivät vielä ymmärrä esim koulunkäynnin tärkeyttä. Tsemppiä haastavaan hommaan!
Olen tainnut itse päästä helpolla. Meillä jokainen vie yöksi latausparkkiin puhelimet. Tätä tehty siitä asti kun lapset saivat puhelimen. Tästä tullut tapa, edelleen tekevät noin. Myös lapsi, joka ei enää asu koko ajan kotona.ei ole tarvinnut tapella asiasta. Muista kylläkin, esim. Kuinka kauan ollaan kylillä viikonloppuisin. Arkena tästä ollaan tiukempia. Mutta rasittavaa se on. Onneksi nyt alkaa jo helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
"Menkööt isänsä luo asumaan. Hoitakoot se."
Siinäpä se ongelma tuli. Eroperheen lapset häiriköivät, syrjääntyvät, masentuvat, addiktoituvat. En ole kuullut yhtään eroperheestä tullutta positiivista kommenttia, että nyt alkoi lapsella tai nuorella pyyhkiä tosi hyvin, kun erottiin. Ei millään pahalla, mutta niin se vaan on. Ja sen kanssa pitää nyt vaan elää. Auktoriteettia voi olla vaikea saada enää, jos sitä ei ole kasvatettu ajoissa, voit vain yrittää turvautua nuorten sympatiaan ja yrittää osoittaa rakkautesi.
Sä siis neuvot ihmistä luopumaan auktoriteetin yrittämisestä tilanteessa, jossa häntä on uhattu väkivallalla? Miksi?
Hyviä vinkkejä, kiitos niistä.
Pohjimmiltaan nämä kuitenkin fiksuja teinejä. Mutta jatkuva kapinointi käy välillä voimille.
Ei mitään tasasimpia tapauksia...
Vierailija kirjoitti:
Hyviä vinkkejä, kiitos niistä.
Pohjimmiltaan nämä kuitenkin fiksuja teinejä. Mutta jatkuva kapinointi käy välillä voimille.
Ei mitään tasasimpia tapauksia...
Millä tapaa he sitten ovat fiksuja, jos ovat uhanneet äitiään? En ihan heti ymmärrä.
Sillä että tunnekuohun mentyä ohi, tai tunnekuohu monesti loppuu itkuun ja halaukseen. Ja jälkikäteen nuori itse ymmärtää mitä tuli tehtyä ja pahoittelee aidosti asiaa. Sanoo monesti että vaikka raivoissaan huutaa mitä, niin ei hän niitä oikeasti tarkoita.
Kuitenkin lopulta uskovat puhetta, vaikka uhmailevat.
Puhuvat asioistaan ja tunteistaan. Syistä mitkä johtaa hermostumiseen. Osaavat keskustella.
Tässä on eletty ja eletään melko haastavia aikoja, ettei ole ihan helppoa kenelläkään
Vierailija kirjoitti:
"Menkööt isänsä luo asumaan. Hoitakoot se."
Siinäpä se ongelma tuli. Eroperheen lapset häiriköivät, syrjääntyvät, masentuvat, addiktoituvat. En ole kuullut yhtään eroperheestä tullutta positiivista kommenttia, että nyt alkoi lapsella tai nuorella pyyhkiä tosi hyvin, kun erottiin. Ei millään pahalla, mutta niin se vaan on. Ja sen kanssa pitää nyt vaan elää. Auktoriteettia voi olla vaikea saada enää, jos sitä ei ole kasvatettu ajoissa, voit vain yrittää turvautua nuorten sympatiaan ja yrittää osoittaa rakkautesi.
Hölmö, miksi me joilla menee hyvin tultaisiin tällaisiin ketjuihin tai muuallekaan leijumaan? "Hyvin menee vaikka eroperhe ollaankin"
Vierailija kirjoitti:
Kikkelis kokkelis, pitikö mennä lisääntymään?
Mutta eihän minun kikkelissä ole kokkelia?
ap
Kikkelis kokkelis, pitikö mennä lisääntymään?