Jos teille tulee riitaa vakituisessa parisuhteessa

niistä keskustellaan rauhallisesti ja järkevästi. Kun riita tulee, se tulee yleensä jostain pikkuasiasta, parista väärinkäsityksestä ja yleisestä väsymyksestä. Näitä on täysin turhaa ja joskus jopa vahinnollista ryhtyä jälkeenpäin enää "käsittelemään". Kukin hävetköön käytöstään itsekseen ja sitten jatketaan viisaammin ja hillitymmin.



YLipäänsä minusta riitojen penkominen jälkeenpäin on hölmöä. RIitojen penkominen on yleensä vain sitä, että pitää saada "viimeinen sana", saad toinen myöntämään että olit oikeassa. Oikeasti kannattaisi mieluummin puhua asiasta, siitä miten tehdään ja miten asiat ovat, ei siitä, miksi toinen sanoin noin hölmösti ja loukkaavasti ja on muutenkin ilkeä pässi.

Riippuu tietysti vähän myös siitä millainen riita on kyseessä, mutta anyway:

Itse olisin myös sitä tyyppiä, joka haluaa samantien puhua ja puida asiat halki, koska en haluaisi mököttää.

Mies taas ei kestä kun muka jankutan ja jankutan loputtomiin samaa asiaa. Hän ei oikein ymmärrä etten voi olla "jankuttamatta" niin kauan kuin asia on käsitelty kunnolla.

Kun koitan puida asiaa tarpeeksi kauan mies menettää hermonsa ja karjaisee että nyt saa riittää. Siinä vaiheessa vaihdan yleensä huonetta ja alan mököttää. Mies jatkaa toimiaan kuin mitään riitaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Kun olen tarpeeksi kauan mököttänyt (yleensä nukkumaanmenoon asti) mies huomaa pahoittaneensa mieleni oikeasti ja suostuu vihdoin puhumaan asian halki.

Ei ole koskaan hermostunut, mutta haluaa kyllä selvittää mistä minä milloinkin (yleensä turhista) äksyilen.



Tietää kyllä, että silloin, kun olen tosi vihainen kannattaa hetki odotella, lepyn kyllä pian.Ja pyydän anteeksi.

jotka ovat tilanteita jotka tulevat todennäköisesti toistumaan tulevaisuudessa, ja joissa osapuolilla siis on ihan erilaiset näkemykset.

Tällä "puinnilla" luodaan menettely - tai selviämisstrategia seuraavaan tilanteeseen, jotta loukkauksilta vältytään.



Esimerkinomaisesti vaikka se, että toinen lupaa toiselta kysymättä esimerkiksi mennä kylään (josta toinen sitten pahoittaa mielensä, kun oli puolestaan suunnitellut muuta). Siitä on tehtävä sopimus, miten seuraavassa kyläkutsussa menetellään. Jos se jätetään käsittelemättä, niin eihän voi luottaa että toinen jatkossakaan kertoo.

kun esitän argumentin, johon hän ei voi vastata halveksivasti. Sitten mököttää pari päivää ja sitten asia unohdettu.



Esimerkki: pidin teineille puhuttelua sovittujen asioiden unohtamisesta (pikkujuttuja, tiskikoneen tyhjentämistä, roskien viemistä jne.), johon mies kesken kaiken halusi osallistua aiheella tietokoneenkäyttö. Sanoin, että se ei kuulu tähän kokonaisuuteen ja mies ilmoitti, että hänestä kuuluu ja ryhtyi sanelemaan asioita, joita oli huomannut (kuten että teinit "aina" koneella - no mies on niin vähän kotona, että tuo "aina" on silloin, kun telkkarista tulee frendit).



Intin vastaan, perustelin ja puolustelin ja mies otti lisää itseään vaivaavia asioita esiin alkaen omista sotkuistaan (!!!) joita väitti teinien tekosiksi. Muistutin, että kaljaa meillä juo vain mies joten kaljatölkit olohuoneessa ovat miehen, ei lasten.



Mies poistui ovet paukkuen, ilmaan jäivät uhkailut nettiyhteyden katkaisemisesta ja television poistamisesta olohuoneesta sekä tieto siitä, että olen epäkelpo äiti ja surkea luuseri. Minun vaatimuksiani perustella asiaa mies ei kuunnellut, koska hänen "ei tarvitse totuutta selitellä, ei se muuksi muutu". Parin päivän kuluttua mies oli taas kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja ne kaljatölkit ovat edelleen olohuoneessa, mutta lapset siirsivät läppärit sieltä huoneisiinsa, ettei isä näe heitä aina koneella. Eli mahdollisuuteni valvoa netinkäyttöä heikkenivät, kiitos miehen.

Mies vielä vähemmän.



Minusta riidan puiminen on turhaa, ja yön yli miettiminen aina paikallaan. Jos asia on tosiaan sellainen, että siinä on joku perustavaa laatua oleva ongelma joka pitää muuttaa, niin sitten on puhuttava siitä.



Esim. voidaan väsyneenä töksäytellä ja nalkuttaa, kumpikin omilla tavoillamme. Yksi kerta sinne tai tänne ei ole vaarallista, kun ei kuitenkaan koskaan mennä loukkauksiin.

Mutta jos minusta alkaa tuntua, että saan aina ikävän sävyisiä vastauksia, kuin automaatista, niin siitä kyllä jo sanon. En odota miehen vastaavan, joten ehkä tämäkään ei ole "puimista".

Ei ollu meikällä selittelyjen varaa. Tekstiviesteillä riideltiin, kun ei oltu samalla paikkakunnalla.



Ajoin seuraavana päivänä miehen luokse ja ei puhuttu mitään. Tunnin päästä harrastettiin villiä seksiä ja nyt eletään taas normaalia elämää.



Vähän mua karmas, et mitenhän tässä nyt käy, mut eipä toi sitten niin paha ollukaan :)

jos joku asia vaivaa, siitä keskustellaan. Asiallisesti. Pikkujutut voi tietty hoitaa vaan olankohautuksella, mutta vähänkin isommat harmistukset puhutaan halki eikä lakaista maton alle, kyllähän sen tietää ettei mikään matto kätke roskia ikuisesti vaan sieltä tee tupsahtaa sitten joskus esiin, tavalla tai toisella...

Ilmeisesti siis minun lisäkseni ei ole "puimureita" paikalla?

Joskus saatetaan töksäyttää jotain (kauan kytenyttä pientä) ja pian sen jälkeen ollaan taas normaalisti. Ei siis jäädä märehtimään tai mököttämään. Minä varsinkin vaihdan nopeasti puheenaihetta ihan tavalliseksi. Mies saattaa mököttää seuraavaan aamuun asti.



En nyt muista että olisimme ihmeemmin mistään riidelleet kuluneiden 16 v aikana. Esikoisen ollessa vauva ja minun aivan kuolemanväsynyt itkin ja huusin ja mies huusi takaisin, mutta eipä siinä ihmeempään lopputulokseen päästy. Tuo kiukkuvaihe loppui vasta kun lapsi alkoi nukkua useampia tunteja kerrallaan. Se oli siis sellaista jatkuvaa riitaa ainakin puoli vuotta.

Mies kyllä suostuu käsittelemään asiat, jos otan ne itse riidan jälkeen esille, mutta itse ei yleensä tee aloitetta. Vähän ärsyttää kun sopiminen on aina mun vastuulla (tosin niin on suurin osa riitojen aloittamisestakin, että vähän oma vika), mutta pääasia on että saadaan vaivaavat asiat selvitettyä tosi hyvin. Musta on tosi tärkeetä, että saadaan riidan jälkeen sovittua pelisäännöt, joilla jatkossa mennään, ettei samasta asiasta tarvii joka kerta tapella.



Mun lapsuuskodissa en varmaan kertaakaan muista kuulleeni sanaa anteeksi, se on kyllä asia, jonka tahdon omassa kodissani korjata. Vanhempienikin avioliitto päättyi eroon, kun alkoi olla liikaa erimielisyyksiä, joita ei pystytty sopimaan, kun riidat aina vain painettiin villasella tai mökötettiin..