Joko otatte tosissaan nämä syöksyvirtaukset ja kovat ukkosmyrskyt?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/myrsky_tuhosi_leirintaalueen_kesk…
Eilen täällä vähäteltiin, että juu puppua koko myrsky, en välitä mitään.
Olen sitä mieltä, että kun kohdalle tulee, niin asenne muuttuu!
Kommentit (13)
pieni etelä-tuulihan tuo. Taas punaniskan amerikan keskilännestä itkee täällä, pikkuista syrjitty suomessa, nyt haukutaan atlantin takaa.
koska säätiedotuksissa luvattiin tuulta jopa 20m/s ja se ei tarkoita mitään vaarallista.
Meidänkin läheltä kaatui metsää pitkät matkat pari vuotta sitten, ei se missään julkisuudessa ollut.
Huonoa tuuria tuo eilinen, todella harmillista ja ikävää tietenkin alle jääneille.
Asun sellaisella paikalla, jossa myrskyää äärimmäisen harvoin. Paikan topografia on sellainen, että myrskyt menevät tästä ohi. Olen asunut täällä jo kymmenen vuotta, ja sinä aikana jokainen ennustettu suuri myrsky on mennyt melkein huomaamatta ohi.
Lapsuuteni asuin sellaisella alueella, jossa syysmyrskyt olivat todellinen ongelma. Eli silloin kun täytyy olla huolissaan, osaan kyllä varautua. Mihinkään hysteriaan en jaksa lähteä mukaan.
Asun sellaisella paikalla, jossa myrskyää äärimmäisen harvoin. Paikan topografia on sellainen, että myrskyt menevät tästä ohi. Olen asunut täällä jo kymmenen vuotta, ja sinä aikana jokainen ennustettu suuri myrsky on mennyt melkein huomaamatta ohi. Lapsuuteni asuin sellaisella alueella, jossa syysmyrskyt olivat todellinen ongelma. Eli silloin kun täytyy olla huolissaan, osaan kyllä varautua. Mihinkään hysteriaan en jaksa lähteä mukaan.
kelloon eilen ei moista vielä havaittavissa.
Asun sellaisella paikalla, jossa myrskyää äärimmäisen harvoin. Paikan topografia on sellainen, että myrskyt menevät tästä ohi. Olen asunut täällä jo kymmenen vuotta, ja sinä aikana jokainen ennustettu suuri myrsky on mennyt melkein huomaamatta ohi. Lapsuuteni asuin sellaisella alueella, jossa syysmyrskyt olivat todellinen ongelma. Eli silloin kun täytyy olla huolissaan, osaan kyllä varautua. Mihinkään hysteriaan en jaksa lähteä mukaan.
kelloon eilen ei moista vielä havaittavissa.
Eilen täällä joku meuhkasi, että kohta siellä Etelä-Suomessakin on puuta maassa ja kaupat kiinni kolme päivää, ja minä vastasin, että tuskinpa on. Missä kohtaa minä nyt olin niin väärässä? Keski-Suomessakos tuo myrsky oli? Kaupatkin näyttäisivät olevan edelleen auki, ainakin täällä etelässä. :D
en ole koskaan lentänyt lentokoneella ja muutenkin olen aika kiltti ihminen. Turha mulle on narista.
asutaan itse uuraisilla ja monet kerrat on käyty uimassa tuon kyseisen leirintä alueen rannalla. ihana paikka! hirveää että tuollaisen piti sinne iskeä!
ja kasvihuoneilmiöstä yhtä aikaa, mistä nyt on kyse? :O Jossakin selitteli hätäkeskustyyppi huonoa tiedottamista sillä, ettei Suomessa ole resursseja järjestää systeemejä viiden vuoden välein tapahtuville harvinaisille ääri-ilmiöille. Mistä tässä nyt on sitten kyse. Härvinaisesta, mutta normaalista ilmiöstä, vai pysyvästä KAUHEUDESTA. Aaaaargh.
noin kymmenen vuotta sitten kaatui meidän kylältä aika paljon metsää, naapurin kaikki pihapuut, pieni juttu oli paikallislehdessä, kukaan kun ei jäänyt puiden alle, onneksi olivta naapurista poissa kotoa.
härdelliä meinaan. tällä leirintäalueella on yleensä paljon lapsiperheitä, joten onneksi tuolla hetkellä oli suht vähän ihimisä paikalla. omatkin lapseni ovat täällä olleet mummon ja papan kanssa viimeksi juhannuksena.
pieni etelä-tuulihan tuo.
Taas punaniskan amerikan keskilännestä itkee täällä, pikkuista syrjitty suomessa, nyt haukutaan atlantin takaa.
Kuinka oikeasti pystytte elämään jos pelkäätte etukäteen ihan kaikkea?