Äiti vanhenee...

Itse menetin yllättäen äitini hän oli 66v. Nyt mietin kaikenlaista ja sitä miten olisin voinut häntä auttaa. Hän ei myöskään halunnut siivota kotiaan, eikä välittänyt omasta hyvinvoinnistaan. Minun äiti taas auttoi minua ja meidän perhettä paljon kaikenlaisissa asioissa. Äitini olit kiltti ja alistuva ihminen ja kovia kokenut, mutta ei ollenkaan mummomainen.

Voi olla niin, että et pysty auttamaan äitiäsi mitenkään, vaikka kuinka yrität, toisaalta kun hän alkaa toipua puolisonsa/isäsi menetyksestä hän saa taas kiinni elämästä.

Koeta kestää ja tukea, mutta ei hänen varsinaisesti tarvitse olla sinulle ilkeä, eikä sinun tarvitse sellaiseen alistuakaan.



Ikävöin äitiäni suunnattomasti ja pohdin olisiko pitänyt mitä sanoa enemmän ja miten toimia toisin..nyt en voi enää halata häntä, kiittää häntä. Sinulla on siihen mahdollisuus, toivotan sinulle kaikkea hyvää ja voimia.



Ehkä kiitos sana äidillesi saattaa saada ihmeitä aikaan, yritä!

http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2002/2002-05-14/ajankohtaista/keski

molemmat vanhoja, sekä äiti että anoppi.

Anoppini ei ihan niin pahasti ole sekaisin, mutta selvästi vanhuus alkaa näkyä siinäkin. Anoppi on monessa asiassa oikeassa (siis omasta mielestään) ja ehdoton näiden asioiden kanssa. Hän saattaa kanssa täräytellä ääneen mielipiteitään toisista ihmisistä niin, että nämä kuulevat. Lapsemme kasvatukseen anoppi puuttuu jatkuvasti ja murmattaa itsekseen tahtoen meidän kuulevan sen.



Äitini taas on oma lukunsa, hänellä on diagnosoimaton alzheimer, ja elo sen mukaista. Tai oikeastaan hänellä on dg:kin, mutta sen kummemmin asialle ei ole mitään tehty, kotisairaanhoitsu käy jakamassa lääkkeet (minä asun niin kaukana), mutta muistiin hänellä ei ole mitään lääkettä. Minä saan jatkuvasti syytöksiä, miten käymme siellä niin harvoin, ja kun naapurin tyttökin käy huomattavasti useammin kotonaan. Minulla on 2 lasta, naapurin tyttärellä ei yhtään, lisäksi hän asuu 100 km lähempänä. Ketään äitini ei enää kiitä, vaan kaikki saavat vain negatiivista palautetta. Olen jo lakannut jaksamasta, soitan max. kerran viikossa, vaikka useammin ehkä pitäisi. En vain jaksa ottaa kovin monta kertaa viikossa kaikkea sitä paskaa niskaan, jota sieltä sataa.

on oikeesti tarjota tossa tilanteessa, yleensähän sitä odotetaan että molemmat pääsee eläkkeelle ja saa ja voi tehdä kaikkea yhdessä, ja on aikaa matkustella tms. Yhtääkkiä kuolee puoliso, rahatilanne voi huonontua, ja sit jää vielä yksin, ja kukaan muu ei sinua tarvitse oikeesti, muuta kun tytär ehkä lapsenvahdiksi. Lehdetkin toitottavat vaan ikävistä asioista, ja sitten pitäis jaksaa eteenpäin, kun toinen, sun kaikki, on poissa. Siihen että pääsee tollasesta yli voi mennä vaikka kuinka kauan, sikäli kun siitä edes pääsee yli. Tossa tilassa ei todellakaan jaksa kuunnella tyhjänpäiväsyyksiä, ja ihan varmasti on niin täynnä kaikkea ikävää, raivoa, pahaa oloa etc, että ei sitä jaksa oikeen mitään. Rakasta äitiäs ehdoitta, ja anna sille aikaa. Kerro kuinka tärkeä se sulle on.

Jätin kertomatta, että äiti sai stressin takia sydänkohtauksen alkuvuodesta ja sen jälkeen on jotenkin "mummoutunut" vauhdilla. Tiedostaa itse tilanteensa, on melko aktiivinen (käy jumpassa, grillaa ystävien kanssa ja hoitaa naapurin lemmikkiä) ja onneksi hänellä on upeita, samanikäisiä ystäviä lähirapuissa joiden kanssa pitää yhteyttä päivittäin. Mutta olen silti huolissani ja sitäkin ihmettelen, että ennen niin ajattomasta naisesta on tullut ikäänsä "vihaava", esim. itkee jos näkee itsensä peilistä väsyneenä koska "näyttää vanhalta". Kaikessa kokee ettei voi sietää mitään "ikäistensä" juttuja (kampaajalla ei saa laittaa "tätikampausta", aurinkolasit on oltava nuorekkaat ja vaatteet ostettava alle keski-ikäisten suosimista kaupoista) ja tämä menee siihen pisteeseen, ettei tiedä pitäisikö nauraa vaiko itkeä. :/ Säästäminen on myös ottanut uusia käänteitä, äidin eläke on toki pieni mutta kyllä sillä yksi ihminen elää. Silti "pimittää" rahaa (= väittää hoitavansa jonkun laskun rahoilla, jotka olen hänelle antanut, mutta sen jälkeen huokailee ettei hoitanutkaan laskua) ja tämä on uusi juttu. Äiti on aina ollut tarkka menoistaan ja hoitanut vaikka väkisin omat laskunsa, velkansa, mitä tahansa. Siksi nyt ihmettelenkin, kun sain taas yhden laskun maksettavaksi ja kun kerroin maksaneeni sen äidin puolesta, kiitoksen sijaan kuulin lauseen "tietenkin maksoit". ???



T. Ap, joka on vieläkin hämillään.



Luin tuon jutun äitisuhteesta, se oli oikein hyvä ja antoi ajattelemisen aihetta.

Ja olen pitänyt yhteyttä koko elämäni muusta kuin velvoitteesta.



T. Ap (joka halusi selventää asiaa)

ketään ei kiinnosta.

on ollut todella v-mainen aikuinen ja p-mainen vanhempi ja tästä syystä hän ei kiinnosta ihmisenä, ei ehkä ole kiinnostanut ketään pitkään aikaan ja nyt vain tämä ihminen yhtäkkiä on säälin kohde, koska hän on vanha ja yksin.

meilläkin mummi eli äitini vaihtaa koko ajan testamenttia...

mutta kaikilla alkaa olla jo joitain iän mukanaan tuomia vaivoja. Heidän vanhenemisensa on mielessäni aina välillä, mutta yritän olla liikoja etukäteen murehtimatta. Voimia ap:lle!

Eivät kaikki vanhukset tosiaankaan ole olleet miellyttäviä keski-iässäkään. Esim. äitini ei ole ollut hyvä äiti minulle. On haukkunut ja moralisoinut jatkuvasti. Vahtinut menojani vaikka oikeasti olen aina ollut tosi kiltti ja rauhallinen tyttö...



Hän on myös aina ollut tosi vanhanaikainen. Ei häntä ole koskaan mikään kiinnostanut. Hänellä ei ole omia ystäviä, ei pidä yhteyttä sukulaisiinkaan koska kaikissa jotain vikaa!!!! Ei harrasta mitään. Tosi surullista oikeasti.



En kyllä tiedä miten jaksaisin häntä mitenkään hoitaa jos hänen terveytensä vielä huonontuisi. En jaksaisi mitenkään hänen negatiivisyyttään!!! Hän masentaa minua koko olemuksellaan.



Jostain tosin luin että vanhuushan ei tarkoita sitä että pitäisi masentua. Ihmisen elämähän on kuin U-kirjain. Eli olemme onnellisimpia nuorina ja vanhoina:-)). 30-40-iässä me olemme onnettomia ja meitä painavat huolet, esim. raha ja perhe-asiat. Tämän voin kyllä ITSE allekirjoittaa täysin. Tunnen myös monia todella virkeitä ja onnellisia vanhuksia. Esim. tänään tapasin erään 85--vuotiaan pirteän papparaisen:).

isäsi kuoleman jälkeen ja saanut lääkkeitä, joilla voi olla kaikenlaisia sivuvaikutuksia... Oma äitini on 69-vuotias, anoppi 75 ja molemmat ovat täysin entisenlaisiaan, nuorekkaita ja täyspäisiä.