Tämä elämä voisi jo loppua

Tyhmä olet, mikset tee elämästäsi hyvää?

Tee vapaaehtoistyötä

Unohda menneet ja muuta skotlantiin

Varma voi ainakin olla, ettei se meno siitä tule ainakaan enää paranemaan. Moni niin väittää, mutta fakta on että kroppakin vaan lahoaa tuosta ja vaivat lisääntyy.

Musta tuntuu usein samalta. Toisaalta aina nyt on mahdollisuus siihen, että elämästä tuleekin hyvää. Sellaisiakin outoja asioita on tapahtunut ja nämä vaikeat vaiheet tuntuvat ikuisuudelta ja loputtoman epätoivoisilta. Itsellä on koko ajan sellainen olo, että tekisi mieli vaan pistää kaikki loputkin elämässä ranttaliksi ja alkaa vaikka ryyppäämään. Niin vaikeaa on elää normaalia tahtia tässä elämässä ja kuormitun niin helposti. Tiedostan kuitenkin, ettei olotila varmaan sen paremmaksi muuttuisi vaikka luovuttaisin totaalisesti ja etsisin keinoja parempaan oloon päihteiden kautta. Viikkottain nollaan kyllä, myönnetään. 

Jos netti toimii ja on kirjoja, se on edes hyvä. Ja jos näkee silmillä ja kuulee korvilla. Käperry lämpimään peittoon. Joskus luonnosta ja taivaalta löytyy jotain nähtävää.

Vaikuttaa siltä, että olet kokenut niin hyviä kuin huonoja asioita elämässä. Haluaisitko kertoa enemmän, yleisellä tasolla? Mikä on ollut erityisen hyvää ja mikä erityisen huonoa? TOP3? Millaisia erilaisia tunteita niihin liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu usein samalta. Toisaalta aina nyt on mahdollisuus siihen, että elämästä tuleekin hyvää. Sellaisiakin outoja asioita on tapahtunut ja nämä vaikeat vaiheet tuntuvat ikuisuudelta ja loputtoman epätoivoisilta. Itsellä on koko ajan sellainen olo, että tekisi mieli vaan pistää kaikki loputkin elämässä ranttaliksi ja alkaa vaikka ryyppäämään. Niin vaikeaa on elää normaalia tahtia tässä elämässä ja kuormitun niin helposti. Tiedostan kuitenkin, ettei olotila varmaan sen paremmaksi muuttuisi vaikka luovuttaisin totaalisesti ja etsisin keinoja parempaan oloon päihteiden kautta. Viikkottain nollaan kyllä, myönnetään. 

Edelliselle: tunteesi ovat varmasti tuttuja monelle. Niin minullekin. Tein tuota, mikä itselläsi on käynyt mielessä, eli aloin juomaan. Kuvittelin sen auttavan ja helpottavan masennusta ja ahdistuneisuutta, ja poistavan sisälläni olevaa tyhjyyttä. Toisin kävi. Minusta tuli alkoholisti. Kuvittelin hallitsevani juomisen. Olen ollut useissa tapaturmissa. Joutunut raiskatuksi ainakin kolme kertaa elämäni aikana. Vetänyt pakkoraskauden. Joutunut pahasti pahoinpidellyksi. Kärsinyt pahoista hengenahdistuskohtauksista ja lihasten toimintakyvyn menettämisestä. Menettänyt ystäviä, rahaa, kämppäni ja itsekunnioitukseni.  Ryyppäämisessä tai alkoholistin uran aloittamisessa ei ole koskaan mitään pointtia, ja siitä ei ole mitään hyötyä. Jos on itsellä vähänkään traumataustaa, ei kannata ainakaan juoda. Se auttaa vain vähäksi aikaa. Euforiantunnekin kestää lyhyen aikaa. Seuraavana päivänä, tai useampikin päivä krapulassa. Traumat kannattaa selvittää muilla keinoilla, kuin alkoholia ottamalla.

Kyllähän 45-vuotiaana elämä on jo nähty. Tämän ikäisille pitäisi tarjota eutanasiaa.

Mieti kun olet 52vee:)

Joo, ei hyvältä näytä. Kohta tulee kokkarihallitus, sota ja muuta kliffaa.

Muutan kuuhun.

Jep, juominen ei johda mihinkään hyvään. Kannabis on pakoiluun paljon parempi päihde, joskin se passivoi aika pahasti reilusti käytettynä. Bilehuumeissa olen itse kokenut elämäni parhaat hetket ja yhteyden ihmisiin sekä maailmaan. Nyt kun on ollut lähes ilman päihteitä pari vuotta niin olo on tasapainlisempi, mutta jotenkin ihan tyhjä. Päihdetäyteinen ystäväpiiri on poissa ja maailma ympärillä aivan hullu. Onneksi perhe on jokin peruskallio, mikä jotenkin asemoi elämään. Rakkaus kai tässä voisi pelastaa jonkinlaiselta kadotukselta, mutta tuntuu että suhteissakin olen tuottanut vain harmia toiselle, joten en enää oikein siitäkään tiedä.

Olen meinannut muuttaa maalle erakoitumaan, niin voipi keskittyä halkoja hakkamaan ja kalastelemaan.

45 vuotias = lasi puoleksi vielä täynnä. Paljon voi vielä muuttua. Paljon on mahdollisuuksia.

Jos mieli hanaa vastaan, aloita fyysisestä muutoksesta. Lähde kävelylle, säännöllisesti, pian se vastahakoinen mielikin tulee sieltä perässä.

Tsemppiä toivotan!

Kiitos kaikille vastanneille. Kaikki kirjoitukset omalla tavallaan lohduttavat. Itsellä ehkä päällimmäinen tunne, mikä ollut aina, ettei vain osaa elää oikein tai ei löydä sitä omaa paikkaa elämässä. Olen tehnyt vaikka mitä, asunut jo niin monessa paikassa. Lyhyempiä onnellisiakin aikoja ja onnistumisia elämässä, mutta myös paljon pahaa, traagista, onnettomuuksia ym. Traumaattinen lapsuus ja nuoruus-tausta, diagnoosi epävakaa. Tähän saakka jaksanut pitää toivoa yllä elämässä, että asiat voi muuttua. Olikin monta vuotta tässä välissä, että kaikki näytti jopa erittäin hyvältä. Tapahtui, kuin ihmeen kaupalla hyviä asioita. Olin ihan onnellinen. Ajattelin, vihdoin kaikki muuttuu. Mutta nyt on kaikki romahtanut taas kerran. Tällä kertaa tipuin tosi korkealta. Monen vuoden ihmissuhde osoittautunut pelkäksi teeskentelyksi, hyväksikäytöksi ja todella sairaaksi kuvioksi (narsisti), tähän liittyen tekemäni työ, johon annoin kaikkeni ja joka hyödytti tuota narsistia on osoittautunut nyt aivan tyhjäksi kaikki, josta en itse hyödy mitenkään ja vielä särkynyt sydän, kun ihmissuhde tunteineen alkaa osoittautua täysin feikiksi, jossa minusta vain lypsetty hyötyä ja tunteitani käytetty hyväksi. Samaan aikaan iäkäs vanhempani sairastui vakavasti ja parantumattomasti, sekä muitakin läheisiä on sairastunut yllättäen ja eräs tuttava teki i-m. Tuo ihmissuhde narsistiin on pahin asia, joka on repinyt täysin hajalle ja on pahin pettymys vuosiin. Kaikki vaikutti ihan unelmalta ja oli vähän kuin se viimeinen oljenkorsi, millä nousta elämässä. Sitten täysin hajallaan siitä vielä tuli tuo vanhemman sairastuminen, joka taas veti kaiken päälaelleen. Tässä kaiken keskellä pitäisi jaksaa niin paljon. Huolehtia vanhemmasta, huolehtia työt loppuun narsistille ym vaikka henkisesti askana joka puolelta sataa vaatimuksia, syytöksiä. Turhuuden ja riittämättömyyden, huonouden tunne, kuin se olisi minä, joka taas on asiat mokannut ja pettänyt kaikki tahot. Elämässä ollut aina tuo kumma kuvio, että vaikka yrittäisin parhaani vilpittömästi niin aina lopulta ihmiset ovat minuun jotenkin pettyneitä ja saan vihaa katkeruutta osakseni siitä sitten kärsien, enkä edes ymmärrä mitä olen tehnyt väärin. Tuntuukin, että olen jollakin tavalla vammainen, joka ei ymmärrä asioita ja mokaa kaiken. Kun ei tuokaan asia miksikään muutu vaikka jo 45v niin tuntuu, että ihan hyvin voisi jo poistua maailmasta.

Niin ja siis minä, Ap kirjoitin tuon pitkän kirjoituksen.

Narsistin tavoite on murskata toisen itsetunto. Hän on itse heikko ja pieni, siksipä kiire manipuloida toinen tuntemaan huonommuutta, että itse loistaisi. Klassinen kuvio narsistikumppanin kanssa on, että alkuun vahva ja pärjäävä tyyppi kohdatessaan narsistin alun kehuvyörytyksen ja imartelun jälkeen alkaakin mureta ja hajota. Alkaa epäillä itseään, taitojaan, jopa mielenterveyttään. Narsisti muistaa heikot kohtasi, ehkä juurikin ne, mistä tutustumisvaiheessa hänelle avauduit. Sinne iskee tikarinsa, heikkoihin kohtiisi, koska vahvana ja pärjäävänä olet hänelle uhka. Narsistin kumppani on lopulta varjo entisestään, hiippailee varpaillaan, ettei toista ärsyttäisi, mieluummin muuttuu näkymättömäksi. Joo, olen itsekin ollut narsistin uhri. Silmät jo ajat sitten avautuneet. Enää en todellakaan suostu olemaan hänen uhrinsa. Älä sinäkään. Löydä itsekunnioituksesi ja lakkaa väheksymästä itseäsi. Opettele olemaan itsellesi hyvä.

Otan osaa menetyksiisi.

-

Vierailija kirjoitti:

Samalla ihmettelen, miten joillakin todella pahoilla ihmisillä voi olla niin paljon ystäviä. Miksi kaikki on näin? Ei selitystä. Karma, luulisin???

Sosiaalinen media hämärtää monta asiaa, mm. kaverisuhteet, ystävyyssuhteet. Ennen somea ihmisten piirit olivat pieniä, oli lähinnä ne ihmiset, joiden kanssa oikeasti oli tekemisissä. Nyt some näyttää meille ihmisiä, joilla on satoja fb-kavereita ja tuhansia tiktok-seuraajia. Mutta ovatko oikeita kavereita, ystäviä? Eivät tietenkään. Nuo somessa suositut ja seuratut ihmiset saattavat sokerikuorrutetun insta-elämänsä keskellä olla äärimmäisen yksinäisiä. Nuo mainitseasi pahatkin ihmiset kaiken ylpeytensä keskellä ovat heikkoja ja huomionkipeydessään hyvin yksinäisiä.

Älä vertaa elämääsi muihin. Huomaa siitä ne omat hyvät asiat. Itselleni suurimpia oppeja ja oivalluksia elämässä on ollut tavallisen arjen arvostus. Niin paljon mielihyvää ja mielenrauhaa voi löytää ihan tavallisista arkisista askareista. Toiset ihmiset eivät voi antaa onnea, se täytyy löytää ihan sieltä omasta sisimmästä.

Et kai ole pakottanut muita syntymään ja kuolemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla ihmettelen, miten joillakin todella pahoilla ihmisillä voi olla niin paljon ystäviä. Miksi kaikki on näin? Ei selitystä. Karma, luulisin???

Sosiaalinen media hämärtää monta asiaa, mm. kaverisuhteet, ystävyyssuhteet. Ennen somea ihmisten piirit olivat pieniä, oli lähinnä ne ihmiset, joiden kanssa oikeasti oli tekemisissä. Nyt some näyttää meille ihmisiä, joilla on satoja fb-kavereita ja tuhansia tiktok-seuraajia. Mutta ovatko oikeita kavereita, ystäviä? Eivät tietenkään. Nuo somessa suositut ja seuratut ihmiset saattavat sokerikuorrutetun insta-elämänsä keskellä olla äärimmäisen yksinäisiä. Nuo mainitseasi pahatkin ihmiset kaiken ylpeytensä keskellä ovat heikkoja ja huomionkipeydessään hyvin yksinäisiä.

Älä vertaa elämääsi muihin. Huomaa siitä ne omat hyvät asiat. Itselleni suurimpia oppeja ja oivalluksia elämässä on ollut tavallisen arjen arvostus. Niin paljon mielihyvää ja mielenrauhaa voi löytää ihan tavallisista arkisista askareista. Toiset ihmiset eivät voi antaa onnea, se täytyy löytää ihan sieltä omasta sisimmästä.

Kiitos. Onnea elämäsi polulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla ihmettelen, miten joillakin todella pahoilla ihmisillä voi olla niin paljon ystäviä. Miksi kaikki on näin? Ei selitystä. Karma, luulisin???

Sosiaalinen media hämärtää monta asiaa, mm. kaverisuhteet, ystävyyssuhteet. Ennen somea ihmisten piirit olivat pieniä, oli lähinnä ne ihmiset, joiden kanssa oikeasti oli tekemisissä. Nyt some näyttää meille ihmisiä, joilla on satoja fb-kavereita ja tuhansia tiktok-seuraajia. Mutta ovatko oikeita kavereita, ystäviä? Eivät tietenkään. Nuo somessa suositut ja seuratut ihmiset saattavat sokerikuorrutetun insta-elämänsä keskellä olla äärimmäisen yksinäisiä. Nuo mainitseasi pahatkin ihmiset kaiken ylpeytensä keskellä ovat heikkoja ja huomionkipeydessään hyvin yksinäisiä.

Älä vertaa elämääsi muihin. Huomaa siitä ne omat hyvät asiat. Itselleni suurimpia oppeja ja oivalluksia elämässä on ollut tavallisen arjen arvostus. Niin paljon mielihyvää ja mielenrauhaa voi löytää ihan tavallisista arkisista askareista. Toiset ihmiset eivät voi antaa onnea, se täytyy löytää ihan sieltä omasta sisimmästä.

Kiitos. Onnea elämäsi polulle!

Kiitos sinulle <3

Ja onnea, tasapainoa ja rauhaa myös sinun elämääsi!