Kysy koulupsykologilta!

7lk poika menettänyt mielenkiintonsa koulun käyntiin täysin. Ei huvita, ei jaksa. Pelaisi vaan pleikkaa tai roikkuu puhelimella, kouluhommia ei tee. Tammikuussa tullut jo monta merkintää tekemättömistä töistä.

Mitä voin vanhempana tehdä? Ottaa pleikan pois? Kannustaa ja kannustaa?

Lisäksi puhuu jatkuvasti itsestään rumasti, oon tyhmä, en osaa mitään, noniin taas mokasin jne...

Miten auttaa itsetunnon kohentamisessa?

Syksyllä kävi joutain kertoja kuraattorin kanssa juttelemassa. Ei halua kuitenkaan enää mennä sinne

Miksi valitsit työskennellä nimenomaan koulupsykologina, oliko jotain erityistä kutsumusta? :D

Terv. organisaatiopsykologi

Olitko itse menevä ja j ä n n ä teini?

Vierailija kirjoitti:

7lk poika menettänyt mielenkiintonsa koulun käyntiin täysin. Ei huvita, ei jaksa. Pelaisi vaan pleikkaa tai roikkuu puhelimella, kouluhommia ei tee. Tammikuussa tullut jo monta merkintää tekemättömistä töistä.

Mitä voin vanhempana tehdä? Ottaa pleikan pois? Kannustaa ja kannustaa?

Lisäksi puhuu jatkuvasti itsestään rumasti, oon tyhmä, en osaa mitään, noniin taas mokasin jne...

Miten auttaa itsetunnon kohentamisessa?

Syksyllä kävi joutain kertoja kuraattorin kanssa juttelemassa. Ei halua kuitenkaan enää mennä sinne

Osaako hän varmasti ne kouluhommat? On yksi asia, jos on täydet valmiudet ja kyvyt tehdä hommat, mutta valitsee toisin (silloin se pleikka pois voi tepsiäkin), ja sitten toinen asia, jos vaatimukset ovat liian korkealla ja sitten toteaa muille, että eipä muuten vai kiinnosta. Itselleen helpon tuntuiset velvollisuudet useimmiten hoitaa, vaikkei niin huvittaisikaan. Eivät ne kympin oppilaatkaan läksyistä nauti, mutta heille ne eivät ole silti raskas taakka. Jos jotain välttelee, tuntuu se usein vaikealta. Välillä alakoulussa vielä ihan ok pärjänneet oppilaat tippuvat kelkasta yläkoulun vaatimuksissa. Ei välttämättä varsinaisesti oppimisvaikeuksia, mutta tukiopetuksen, kertaamisen tai erityisopetuksen tarvetta. Tätä pohdin lähinnä siltä kannalta, että itse nimittää itseään tyhmäksi ja osaamattomaksi.

Toki murkkuikäkin jo itsessään vaikuttaa siihen, että on aiempaa todennäköisempää kapinoida ja kieltäytyä. Voi mennä ohitse ihan ajan kanssa, mutta silloin vaarana on se, että on jo tippunut kärryiltä ja kirittävää on ihan liikaa.

Jos mahdollista, niin pyytäisin koululle palaveria, jossa paikalla olisi ainakin luokanohjaaja ja erityisopettaja, ehkä se kuraattorikin. Nuori saa viestin siitä, että tämä asia on tärkeä ja jos ihan vain motivaation puutteesta jättää jotain tekemättä, seuraa siitä ainakin palaverissa istumista. Jos taas oikeasti tarvitsisi tukea, tehtävien karsimista jne, niin siitäkin voitaisiin sopia. Kotosalla taas kannustaminen useimmiten toimii pitkällä tähtäimellä rangaistuksia paremmin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi valitsit työskennellä nimenomaan koulupsykologina, oliko jotain erityistä kutsumusta? :D

Terv. organisaatiopsykologi

Vähän sattumalta ajelehdin tähän suuntaan. Harjoittelupaikkoja oli vaikea saada, ja päädyin oppimisvaikeuksiin liittyvään harjoitteluun lähinnä saatavuuden perusteella. Tykkään kovasti työstä. Pidän kognitiivisten tutkimusten tekemisestä ja siitä, että työ on hirveän monipuolista. Lapset ja nuoret ovat kivoja. Työn raskautta lisäävänä tekijänä sitten se, että se nuori ei vain tule jostain vastaanotolle kerran kahdessa viikossa tai kuukaudessa, vaan minä olen se, joka on paikalla elämässä hänen arkeaan. Niihin pahasti oireileviin nuoriin meinaa kirjaimellisesti kompastua, kun astuu ovesta ulos, ja heidän asiansa kuormittavat paljon myös varsinaisten vastaanottojen ulkopuolella. Kyllä minä vähintään kerran kuukaudessa mouruan kuraattorille siitä, että voisin olla töissä myös jossain, jossa sihteeri varaa minulle ajat ja asiakkaat tulevat lähetteellä ja motivoituneina :)

Ap

Onko kukaan oppilas koskaan ihastunut suhun?

Vierailija kirjoitti:

Olitko itse menevä ja j ä n n ä teini?

En. Join yhden annoksen alkoholia kun olin tyyliin 17,75v, siinä pahisteluni.

Ap

Mitä sellaisella tekee? Noin oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan oppilas koskaan ihastunut suhun?

Ei ainakaan tietääkseni. En usko, että on. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä sellaisella tekee? Noin oikeasti.

Koulupsykologilla? Vissiin aika paljonkin, kun katsoo tutkimusjonoa ja asiakasmääriä. Mutta sitä täytyy varmaankin kysyä sieltä asiakaskunnan puolelta.

Ap

Miksi pelkästään motivaation puutteesta kärsiville tehdään yksilöllistettyjä oppimääriä? Siis sellaisille, jotka pystyisivät suoriutumaan opinnoista hienosti, jos vain suostuisivat tekemään jotain.

Miksi koulupsykologeilla tuntuu olevan tarve päästää lapsi tai nuori nopeasti etenemään luokka-asteelta toiselle, vaikka edellisenkin luokan opinnot ovat vielä tekemättä?

Miksi on niin vaikea päästä ADHD-tutkimuksiin? Lukiossa oleva tyttöni on odottanut pitkään että pääsisi. Kärsii kovasti oireista ja koulunkäynti takkuaa. Muuten on älykäs mutta keskittymisessä on häiriöitä.

Onko joku keskeinen ongelma mitä tuossa hommassa näkyy eniten? Mistä ne ongelmat kumpuaa? Onko näillä oppilailla jotain traumataustaa, kiusaamista, mt-ongelmia, perheongelmia, taloudellisia vaikeuksia, kulttuurieroja? Pomppaako mikään ongelma erityisesti jatkuvasti esiin?

Tuleeko useinkin sellaisia tapauksia, jotka myöhemmin kummittelevat kotona? Miten ylläpidät omaa mielenterveyttäsi?

Vierailija kirjoitti:

Miksi pelkästään motivaation puutteesta kärsiville tehdään yksilöllistettyjä oppimääriä? Siis sellaisille, jotka pystyisivät suoriutumaan opinnoista hienosti, jos vain suostuisivat tekemään jotain.

Miksi koulupsykologeilla tuntuu olevan tarve päästää lapsi tai nuori nopeasti etenemään luokka-asteelta toiselle, vaikka edellisenkin luokan opinnot ovat vielä tekemättä?

Minä olen vähän väärä taho tuohon yksilöllistysten kommentointiin. Pedagoginen selvitys ja erityinen tuki ovat nimensä mukaisesti pedagogisia asioita, joihin oppilashuolto antaa kommentilla oman näkemyksensä. Kenenkään oppimäärää ei yksilöllistetä siksi, että koulupsykologi niin haluaa. Noin yleisesti olen aika usein joidenkin opettajien kanssa eri mieltä siitä, onko jonkun oppilaan kohdalla kyse vain laiskuudesta ta viitsisimisen puutteesta.

Luokan kertaaminen ei nykypäivänä ole ylipäätään yleistä. Kakkosluokkalaisille itse joskus suosittelen sitä, jos luku- ja laskutaito on vielä niin heikolla tolalla, että kolmosella tulisi tuskaa. Yläkouluiässä tehdään ennemmin VSOP-päätös, jotta niitä hyväksytysti suoritettuja ei tarvitse käydä uudestaan. En ole itse mitenkään automaattisesti luokan kertausta vastaan, mutta en toisaalta tiedä, onko siitä isommilla lapsilla yhtään mitään hyötyäkään.

Ap

Mitä pitäisi tehdä pahan ihmisen kanssa, sellaisen, jolla on halu kiusata kilttejä? Ohittaa/antaa takaisin/keskustella/ottaa opiksi/?

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin vaikea päästä ADHD-tutkimuksiin? Lukiossa oleva tyttöni on odottanut pitkään että pääsisi. Kärsii kovasti oireista ja koulunkäynti takkuaa. Muuten on älykäs mutta keskittymisessä on häiriöitä.

Työvoimapula varmaan on isoimpana syynä. Koulupsykologityö on raskasta ja aliarvostettua. Joissain kohtalaisen isoissakin kunnissa voi olla 75% koulupsykologin paikoista täyttämättä. Kun niitä minimaalisia resursseja jaetaan, jää lukioon päässeen ADHD luultavasti häntäpäätä kohti. Minun tutkimusjononi on hyvin lyhyt, mutta silti voi olla, että tässä vaiheessa vuotta tehdyt yhteydenotot pääsevät vuoroon kesälomalla taikka ensi syksynä. Jos tekijä puuttuu kokonaan, voi olla odottamassa useamman vuoden jono jo valmiina.

Jotkut lääkärit ovat lisäksi sitä mieltä, ettei mitään keskittymisvaikeusdiagnoosia tarvitse, jos koulussa on pärjännyt niinkin hyvin, että on päässyt lukioon. Silloin toimintakyky ei heidän mielestään voi olla kovin pahasti alentunut. Itse en ole ihan samaa mieltä, mutta lääkärin kantahan on se olennainen diagnoosiasioissa.

Ap

Mitä mieltä olet ADHD- lääkkeistä? Onko niistä apua?

Vierailija kirjoitti:

Onko joku keskeinen ongelma mitä tuossa hommassa näkyy eniten? Mistä ne ongelmat kumpuaa? Onko näillä oppilailla jotain traumataustaa, kiusaamista, mt-ongelmia, perheongelmia, taloudellisia vaikeuksia, kulttuurieroja? Pomppaako mikään ongelma erityisesti jatkuvasti esiin?

Sosiaalinen ahdistuneisuus yläkouluikäisillä nuorilla. Ei uskalleta edes viitatata luokassa, koska se saisi muiden huomion kiinnittymään itseen. Välitunnit ovat tuskaa, koska siellä velloo ihmismassa ja aina joku tuntuu katsovan. Ahdistuksen vuoksi oma elämä alkaa kapeutua. Ei haluta kulkea bussilla tai lähteä kaverin kanssa ihmisten ilmoille. Lähikaupassa voi sielläkin törmätä ikätovereihin. Jäädään pois koulusta kokonaankin. Korona varmaankin osasyynä; kaikkein pahinta ahdistus on, kun pitäisi tauon (esim. joululoma) jälkeen lähteä sieltä kotipesästä takaisin ihmisten keskelle. Itsensä jatkuva altistaminen helpottaa ahdistusta, ja pitkät etäkoulupätkät katkaisivat altistuksen.

Hyvin karkeasti on kaksi isompaa ahdistujien kategoriaa: suorittajaluonteiset kympin oppilaat, joilla on heikko itsetunto ja hyvin korkea vaatimustaso itseään kohtaan. Joskus myös kotona vaaditaan paljon. Ja sitten ne erilaiset nuoret, joita katsotaan vinoon ja kiusataankin. He miettivät sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiään hyvin suvaitsemattomassa ympäristössä.

Kouluni on hyvin keskiluokkaisella alueella, siis ei tyyliin edes ole montaa kerrostaloa lähettyvillä. Rahatilanteet varmasti perheissä vaihtelevat, mutta yleisesti sosioekonominen asema on ihan ok. Ulkomaalais-taustaisia on hyvin vähän - niitä vähiä tosin kiusataan asiasta. Traumataustaa on yksittäisillä oppilailla, mutta ei mitenkään kaikilla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko useinkin sellaisia tapauksia, jotka myöhemmin kummittelevat kotona? Miten ylläpidät omaa mielenterveyttäsi?

Ei oikeastaan. Nytkin koululla on muutamia oppilaita, joista olen hyvin, hyvin huolissani, mutta se huoli jää yleensä työpaikalle tai viimeistään kotiovelle työmatkan jälkeen. En katso työpuhelinta tai lue wilmaa työpäivän jälkeen. Vanhemmilla on kuitenkin se ensisijainen vastuu jälkikasvustaan. Päivän aikana kyllä välillä on hyvinkin stressaantunut olo.

Ap