Toissapäivänä synttärit eikä kukaan onnitellut. Muita, jotka kohdanneet samaa?

Äidiltä odotan jonkinlaista muistamista, kuten puhelinsoittoa. Muilta en odota synttärionnitteluja, enhän muista itsekään toisten synttäreitä.

Älä ota tätä itseesi, ihmiset ei vaan muistaneet. 

Myöhästyneet onnittelut sulle. Mulle ei oo koskaan käynyt noin, mutta varmasti tuntuis kurjalta jos kävis.

Mun äiti onnittelee. Isä ei. Mies onnittelee aina paitsi kerran se unohti mun syntymäpäivän.

Facebookissa tulee onnitteluja mutta tiedän että jos en fb:ssa olisi, kukaan ei onnittelua laittaisi.

Juu, yksinäinen täälläkin.

Voi kuule, et ole ainoa. Joskus kun ei viitsi itkeä, niin naurattaa, kun edes oma äiti ei onnittele synttärinä. Mutta täytyy myöntää, että mulla on oma perhe, ja ne kyllä muistaa synttärit, että isä ainakin käskee lapsia halaamaan. Ja minä leivon meille jotain hyvää. Mutta olisihan se hienoa, jos maailmassa olisi edes yksi muu ihminen, joka muistaisi.

Myöhästyneet onnittelut! :) 

Aina joku onnittelee, vaikka siitä tulee lähinnä vaivaantunut olo. Onneksi ei kovin moni enää huomioi tai muista.

Mulla oli eilen synttärit eikä kukaan onnitellut. Ei edes omat parikymppiset lapset.

Myöhästyneet onnittelut täältäkin!

Onnittelut vähenivät huomattavasti, kun joitakin vuosia sitten lähdin h*lvettiin Facebookista. Ihmiset ei kyllä muista toisten syntymäpäiviä, ainoastaan ne tärkeimmät. Vähän sama kun numeroja ei tätä päivänä opetella samalla lailla ulkoa kun ennen kun oli lankapuhelimet, ennen muistettiin myös syntymäpäivät paremmin, nykyään on face, joka muistuttaa. Mua onnittelee aina isä, äiti ja YKSI hyvä ystävä ja oma mies. Se riittää.

Onnea! :)

Minulla kyllä ystävät,sisaret ja vanhemmat muistivat. Mieheni ei muistanut (tai jos muisti ei sitä mitenkään ilmaissut - ei toivottanut hyvää syntymäpäivää, antanut korttia tai lahjaa...)

Olisihan se mukava rakkauden osoitus jos jotenkin huomioisi, itse kuitenkin hänen syntymäpäivänsä muistan lahjalla + leipomalla kakun ja viemällä ulos syömään :(

Eipä pahemmin minunkaan synttäreitä muisteta. Yksi ystäväni kysyi moneen kertaan koska synttärini ovat ja sanoi, että tehdään jotain kivaa sitten. No hänellä oli parempien ystäviensä kanssa kiireitä kun yhdellä heistä oli synttärit pari vkoa ennen minua. Selitti vielä kuinka hauskaa oli heillä ollut! No niin varmaan.. Minua ei edes muistanut..

Toinen taas muistaa aina onnitella miestäni ja yritti jopa liehitellä selkäni takana! Minua ei muista, tosin ei olla enää kumpikaan yhteydessä häneen.

..anoppi muistaa aina..plaah..ei tarttis..31 ja toivoo että unohtaisi itsekin..

Mua ei ole muistanut syntymäpäivänä (tai muinakaan tärkeinä päivinä) yksikään kaveri. Joskus on tullut onnitteluja vääränä päivänä, olen sanonut vaan että oli ja meni jo. Itse viitsin monta vuotta muistaa muita ja laittaa onnittelutekstiviestejä, mutta en enää. Alkoi tuntua niin typerältä ja ikävältä se vastavuorottomuus. En ole somessa ja varmaan sen takia mut unohdetaan. Ei tunnu hyvältä.

Toinen juttu on sitten se, kun viimeksi oma isäkään ei muistanut eikä veli eikä aviomies. Äiti muistaisi, mutta ei ole elossa.

Minulla oli pari päivää sitten synttärit, eikä kukaan muistanut. Omat vanhempani ovat mitä ovat. Isäni on joinakin vuosina laittanut edes tekstarin, mutta äitini ei enää vuosiin ole vaivautunut. On mielenterveysongelmainen.

Mies ja lapset eivät muista, eikä mies muistuta lapsia synttäreitteni suhteen. Lapsemme mieheni on kyllä pienestä pitäen opettanut suorastaan ahneiksi omien synttäreittensä suhteen, mutta muiden muistamisista viis.

Itse olen aika ujo, enkä saa mainostettua syntymäpäiviäni kenellekään. Minulle riittäisi ihan onnittelu, jos se tulisi ilman kerjäämisiä.

Itse pyrin muistamaan ihmisiä edes jotenkin. Vanhemmilleni lähetän nettikukkakaupan kautta kukkia, jos en itse pääse viemään. Asuvat kaukana. Lapsille on tietty järjestetty synttärijuhlat joka vuosi. Kavereita pyrin muistamaan vaikka kukkasella ja suklaalevyllä tms. tai edes tekstarilla.

Tuli tosi ikävä paria edesmennyttä sukulaistani, jotka lapsuudessani muistivat aina minua mm. nimipäiväkortilla. Se oli iso ilo, kun meillä ei äiti oikein ikinä tykännyt juhlista. Ainoat juhlat olen saanut kun kirjoitin ylioppilaaksi ja pienempänä sain parina vuonna pyytää muutaman kaverin kylään synttärinä.

Mutta siinäpä meikäläisen juhlat.

Porukat onnittelee ja jotkut fb-kaverit. Itse en meinaa muistaa onnitella kuin omaa lapsuuden perhettä. Syntymäpäivät näin aikuisiällä on aika yhdentekeviä. Enemmän olison huolissani, jos muistettaisiin vain syntymäpäivänä.