Lue keskustelun säännöt.
Voisitko toimia sijaisvanhempana?
Kommentit (68)
Jos saisi itse vaikuttaa siihen millainen lapsi sijoitetaan, niin kyllä. En haluaisi olla minkään moniongelmainen päihdeteinin sijaisvanhempi, enkä voimakkaasti biovanhempiinsa fiksoituneen ja heitä jumaloivan ja sossuja vastaan kapinoivan lapsen sijaisvanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että jaksaisin enää tässä vaiheessa. Lapsella pitää olla ympärillään energisiä aikuisia, jotka huolehtivat lapsen henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Virikkeiden luominen ja aktiviteetit tuottaisivat ongelmia. En pysyisi menossa mukana. Voisin ehkä alkaa tukihenkiloksi, joka tarjoaa keskusteluapua, mutta se tuskin riittäisi?
Teoriassa kyllä, käytännössä en koska en halua luopua nykyisestä urastani. Olen ajatellut että tulevaisuudessa voisin toimia tukiperheenä, puoliso on näyttänyt varovaista vihreää valoa. Mutta vasta kun nuorimmainen on selkeästi pärjäävä koululainen.
Joskus on kysytty, että voisimmeko ryhtyä sijaisvanhemmiksi. Vastaus oli, että emme. Olimme nimittäin seuranneet tuttavaperheen kamppailua sijoitetun lapsen ja tämän ongelmallisten vanhempien kanssa. Riittävästi oli kasvattamista omissa lapsissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin, jos olisi hyvä partneri joka on myös sitoutunut kanssani siihen hommaan, vaikka olisinkin jonkinlaisessa päävastuussa. Voisin ottaa myös ongelmaisia teinejä.
Yksinäänkin voisin kyllä ottaa jotain sellaisia samaa sukupuolta olevia lapsia/nuoria, jotka on sijoitettu esim. vanhemman mielenterveysongelmien vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka haluaa jonkun koko torin paneman narkkarin lapset kotiinsa?
Ja sillä narkkarillahan on vain oikeuksia.
Toiset kokee suojelunhalua ja vastuuta nimenomaan tuollaisista lapsista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi. Olen itse entinen sijoitettu lapsi ja kaikki kunnioitus entistä sijaisperhettäni kohtaan. Aivan liian rankkaa. Lapsella voi olla vaikka minkälaista ongelmaa, vanhemmat hankalia.. ei ei ei.
Valitettavasti en. Ihan riittävän rankkaa on ollut omien lasten kanssa, ja nyt kun on heidät saatu suht kunnon kansalaisina maailmalle, niin vuorossa ovat ikääntyneet vanhemmat, jotka tarvitsevat apua. Työelämässäkin koko ajan tiukempaa. Ei vaan aika ja jaksaminen riitä kaikkeen. En edes lemmikkiä ole halunnut ottaa tästä syystä, vaikka eläinrakas olenkin ja tämä oli pitkään haaveena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sijoitetusta en ole varma, mutta voisin toimia esimerkiksi tutun lapsen tai sukulaislapsen huoltajana, jos lapsi on muuttaessaan melko pieni ja ns. normaali lapsi.
En missään nimessä. Sijoitettavilla lapsilla on todennäköisesti ongelmia, ehkä käytöshäiriöitäkin.
Tykkään myös, kun elämää saa elää rennosti, vaikka lapsiperhe ollaankin. Lomilla elämänrytmit heittää häränpyllyä (lapsillakin) ja jotenkin tuntuu, että päädyttäisiin silmätikuiksi, vaikka asiat on meillä hyvin.
En haluaisi myöskään ottaa sitä riskiä, että joku jopa vaarallinen vanhempi (sen sijoituslapsen siis) saisikin päähänsä piinata meidän perhettä. Kun voi valita elää elämäänsä ihan omassa rauhassa, niin mieluiten niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää ikinä!!!
Lapset ovat ihan jees, SOSSU on ihan 💩 ja nämä aikuiset ja heidän sukulaisensa joilta lapset on otettu voivat muodostua painajaiseksi.
Korvaus on mitätön vs työmäärä ja kaikki paska sossujen kanssa jotka vaihtuvat tiuhaan ja ovat niin ollakseen.
Kyllä. Ja olen toiminutkin pari vuotta 16v nuorelle ja suhde jatkuu edelleen ja nyt 25v ja on kuin oma tytär.
Käytöshäiriöt, hatkaamisen, ongelmat kiintymisessä, koululla ramppaaminen selvittämässä ongelmia, vanhempiin yhteydenpito (jotka syyttää sijaisvanhempia kaikesta mitä keksivät ja tehtailevat lasuja). En ole tarpeeksi vahva siihen.
Jos jonkun ystävän lapset nyt vaikka jäisi orvoiksi niin toki voisin pitää hetken, kun tiedän että siellä ei ole taustalla elämänmittaisia traumoja, mutta en pysyvästi.
Kaikki kunnioitus sijaisvanhempina toimiville.
Lapsi oli ihan ok, mutta vanhempansa oli kuin jostain trilleristä. Vanhempi uhkaili meitä ja meidän omia lapsiakin. Mm. uhkasi viedä lapsemme koulumatkalla, koska hänenkin lapsensa asui meillä.
Hänen mielestään siis huostaanotto lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen oli meidän syytä. Nykyään lapsi asuu jo omillaan, eikä ole tekemisissä biologisten vanhempiensa kanssa.
Tunsin kerran eräät sijaisperheessä asuvat sisarukset ja ei apua, mikä valopääduo.
Kokivat että heillä on oikeus tehdä mitä tahansa, koska heillä oli ollut niin rankka lapsuus. Sijaisvanhemmat ja jopa koulu tuki tätä asennetta. Todellisuudessa olivat muuttaneet perheeseen jo 1-2-vuotiaina ja huostaanotettu tietty jo ennen sitä, joten eivät todellakaan muista tai tiedä aikaa ennen sijaisperhettä.
Käyttivät ajatteluaan lähinnä erilaiseen rikkomiseen ja tuhoamiseen. Heidän mielestään oli ihan ok idea repiä koulukirjoista läksysivut ja rikkoa jonkun ikkunat. Ei kai tarvitse sanoa, että tästä seurasi myöhemmin ongelmia, kun teininä kaikki eivät enää katsoneetkaan läpi sormien näiden tekemisiä.
En usko. On ollut riittävästi stressiä omastakin takaa. Tavallaan se toki tarkoittaa, etttä on käyty sellaisen prässin läpi, että sijoituslapsen vanhempanakin varmaan selviäisi. Toisaalta se tarkoittaa sitä, etttä voimat alkaa olla käytetty, jos en pian saa rauhallisempaa ja helpompaa elämää, loppuelämä jää lyhyeksi. Enkä nyt tarkoita mitään oman käden liikkeitä, vaan ihan stressin aiheuttamaa sydänkohtausta ja muuta elimistön kulumista.
En voisi. Lapsella pitää olla tasapainoiset ja turvalliset kasvuolosuhteet.